Venäjän hyökkäyssodan alettua 15 miljoonaa pakolaista on ylittänyt Puolan rajan. Puolaan jääneet rakentavat elämäänsä uudessa ympäristössä.
Kun ukrainalainen Alena Pavlova viime vuoden maaliskuussa lähti kotoaan sotaa pakoon, mukaan ei mahtunut paljon. Tärkeintä oli päästä pois.
– Meillä ei ollut mitään. Vain kaksi matkalaukkua, kaksi lasta ja toivo paremmasta tulevaisuudesta.
Pavlova ajoi miehensä ja lastensa kanssa Ukrainan sisällä viisi päivää, kunnes he pääsivät rajan yli. Oli ruuhkaa ja vaikeuksia löytää bensaa. Ensin perhe pääsi Moldovaan, sieltä Tšekkiin ja lopulta Puolaan.
Nyt hän antaa haastattelua Puolan Bielsko-Białassa, kahden tunnin matkan päässä Krakovasta. Sinne perhe asettui – kuten noin 30 000 muutakin ukrainalaista. Yhtäkkiä uusi elämä täytyi luoda tyhjästä: työpaikat, koulut lapsille, sosiaalinen elämä.
Avuksi tuli kirkko.
Kun Ukrainan sota alkoi, Puolan rajan ylitti yhteensä 15 miljoonaa pakolaista. Heitä jäi maahan noin miljoona. Luterilaisen maailmanliiton jäsenkirkot Ukrainassa ja sen naapurimaissa tarjosivat lääkintäapua, keskustelutukea ja tiloja nukkumapaikoiksi.
Suomen Lähetysseura antoi sodan alettua 50 000 euroa katastorifavuksi, ja lähetti pian kaksi työntekijää pystyttämään auttamisrakenteita Luterilaisen maailmanliiton kanssa.
PUOLAN LUTERILAISEN kirkon tiloihin Bielsko-Białaan tuli pakolaisten rekisteröintikeskus. Marraskuussa 2022 samoissa tiloissa käynnistettiin toimintakeskus pakolaisille.
Täällä ukrainalaiset voivat käydä esimerkiksi puolan- ja englannintunneilla, iltapäiväkerhossa, senioriryhmässä tai lukupiirissä. Keskuksesta saa myös keskusteluapua. Kaikki työntekijät ovat ukrainalaisia, suurin osa itsekin sotaa paenneita. Suomen Lähetysseura tukee keskusta taloudellisesti, ja lokakuussa kouluttaa sen ja muiden samanlaisten keskusten työntekijöitä vammaisten ihmisten huomioimisesta.
Alena Pavlova on yksi keskuksen työntekijöistä. Tänään hän on auttanut erästä äitiä hakemaan Puolan valtiolta tukea lapsen koulutarvikkeisiin. Tuki haetaan nettilomakkeella.
– Ratkaisemme näitä ongelmia yhdessä, vaikka tämä on kaikille uutta, Pavlova sanoo.
Keskuksen palkkalistoilla on kaksi psykologia, yksi sosiaalityöntekijä ja kaksi ryhmänohjaajaa. Toinen psykologeista, Irina Volkova, toimi Ukrainassa myös englanninopettajana. Täällä hän keskusteluavun antamisen lisäksi pitää englannin kursseja sekä nuorille että aikuisille, ja ohjaa meditaatioita.
TULLESSAAN PUOLAAN Volkova sai keskusteluapua itsekin. Pakomatka oli ollut pitkä. Sotilaiden perheille oli vapaaehtoisten järjestämä erityiskuljetus. Volkova lähti Mariupolista ensin kävellen, ja päivän patikoinnin jälkeen matka jatkui bussilla ja junalla.
Hänen miehensä sotii Ukrainan riveissä, joten pelolle ei ole sijaa.
– Mieheni on sotilas. En voi pelätä, Volkova toteaa.
Sotilaat eivät pääse tapaamaan perhettään kovin usein. Viimeksi elokuussa mies oli Puolassa viisi päivää, seuraavan kerran loma koittaa ehkä vuoden alussa.
Kun mies tuli Puolaan, perhe teki metsäretkiä ja kävi uimassa. Tuntui hyvältä vain viettää aikaa yhdessä. Nyt Volkova suunnittelee myös kolmen päivän visiittiä Ukrainaan, jotta he voisivat olla kahden.
– Vähän kuin olisi kolmen päivän treffit, Volkova kertoo ja hihittää.
Hän on jo päättänyt jäädä loppuelämäkseen Puolaan. Lapset, 13- ja 8-vuotiaat, ovat löytäneet harrastuksia ja kavereita. Tytär käy tanssitunnilla opettelemassa Tiktok-tansseja, poika pyöräilee ja on juuri aloittanut itsepuolustuskurssin. Lapset eivät halua Ukrainaan, koska olosuhteet ovat huonommat kuin Puolassa.
Miehelle päätös palata sodan jälkeen Puolaan oli Irina Volkovan mukaan vaikea, vaikka koti ja koko asuinalue tuhoutui. Ukrainassa ei ole paikkaa, johon palata.
Lapset osaavat onneksi jo hyvin puolaa ja haluavat jatkaa elämäänsä täällä. Irina Volkovan elämään mielekkyyttä tuo muiden ukrainalaisten ongelmien ratkaiseminen ja yhteiset tapahtumat, joita keskuksella järjestetään.
– Senioriryhmä on kokannut ukrainalaisia ruokia lapsille, ja olemme vaeltaneet yhdessä vuorilla, Volkova kertoo.
Sitten hänen täytyy rientää – nuorten englannintunti alkaa. Ukrainalaiset lapset ja nuoret käyvät Puolassa koulua normaalisti, mutta koulun jälkeen moni tulee tänne tapaamaan kavereita ja opiskelemaan englantia. Pienemmät lapset kokoontuvat alakertaan omaan leikkihuoneeseensa.
KUN ILTAPÄIVÄ KÄÄNTYY alkuiltaan, keskus vilkastuu. Eri ryhmät kokoontuvat omiin huoneisiinsa, käytävillä halaillaan ja vaihdetaan kuulumisia. Kaikkialla puhutaan ukrainaa. Työntekijät tosin painottavat, että toiminta on avoinna myös puolalaisille. Etenkin seniorikerhossa heitä myös käy.
Yli 1,5 vuotta sodan syttymisen jälkeen Alena Pavlovan perheen elämä on asettunut.
Hänen miehensä, joka Ukrainassa toimi vakuutusyhtiön johtajana, on saanut töitä lastaajana paikallisesta tehtaasta. Pavlova, entinen PR-johtaja, työskentelee toimintakeskuksella. Perheen pojan paras kaveri on puolalainen, ja tytärkin on saanut myös puolalaisia ystäviä.
Toimintakeskus on heille kaikille henkireikä. Siellä saa olla omiensa kanssa.
– Töissä olen onnellinen, mutta töiden jälkeen pitää hoitaa asioita puolaksi ja muistan taas olevani Puolassa, Pavlova sanoo.
Aamut tuntuvat hänestä helpoilta, illat vaikeammilta. Kun kysyn, mitä hän haluaisi ihmisten ymmärtävän ukrainalaisten pakolaisten tilanteesta, hänen puheensa tahti kiihtyy ja silmät kostuvat.
– Emme ansainneet tätä. Haluamme elää normaalia elämää, Pavlova aloittaa.
Hän kertoo, miten turhauttavaa on, kun monet eurooppalaiset, myös puolalaiset, ärsyyntyvät ukrainalaisista pakolaisista.
– Emme me haluaisi elää muissa maissa. Elämäni oli niin kaunis Ukrainassa. Palaisin sinne, jos se vain olisi mahdollista, Pavlova sanoo. Sitten hän itkee hetken.
PALUU UKRAINAAN ei näytä todennäköiseltä lähitulevaisuudessa. Maasta on tällä hetkellä paossa YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan 6,2 miljoonaa ihmistä.
Moni on palannutkin. Erään keskuksen kävijän äiti on pian lähdössä Ukrainaan leikkaukseen, koska Puolasta ukrainalaisen on vaikea saada tarvittavia terveyspalveluita.
Sota ei näytä loppumisen merkkejä, ja vaikka taistelut loppuisivatkin, maan infrastruktuuri ja talous on retuperällä. Muutto takaisin ei olisi helppo.
– Huolimatta tästä kaikesta olen onnellinen nainen. Onnellinen perheestäni ja ystävistäni, sekä yhteisöstä täällä, Alena Pavlova sanoo.
Kriisiapua ukrainalaisille
* Luterilaisten kirkkojen hätäapua Ukrainaan ja naapurimaihin koordinoidaan paikallisten kirkkojen kanssa.
* Puolassa on kuusi Luterilaisen maailmanliiton käynnistämää toimintakeskusta, joiden toimintaa Suomen Lähetysseura tukee.
* Lähes kaikki keskusten työntekijät ovat ukrainalaisia.
* Tänä syksynä Lähetysseura kouluttaa Luterilaisen maailmanliiton ja toimintakeskusten työntekijöitä vammaisten ihmisten huomioimiseen ja tukemiseen.
* Lähetysseuran on myöntänyt lähes 300 000 euroa ukrainalaispakolaisten tukemiseksi sodan alusta lähtien. Tuki on käytetty esimerkiksi toimintakeskusten toimintaan, hätäapuun, kotien korjaamiseen ja psykososiaaliseen tukeen Ukrainassa ja sen naapurimaissa.
* Rahan lisäksi Lähetysseura on antanut asiantuntija-apua Luterilaiselle maailmanliitolle avustustyön suunnittelussa ja koordinoinnissa.
* * *
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran. Antoisia lukuhetkiä!
Ilmoita asiavirheestä