Wihurien säätiöltä tukea myös kirkollisille hankkeille

Jenny ja Antti
Wihurin rahasto on jakanut palkintoina ja apurahoina 11 miljoonaa euroa. Yhteissumma on rahaston historian suurin. Tukea myönnettiin 364 yksityishenkilölle tai työryhmälle ja 122 yhteisölle eli yhteensä 486 hakijalle.

Tukea hakivat ja saivat muun muassa Kirkon Ulkomaanapu, Aurinkorannikon suomalainen evankelisluterilainen seurakunta sekä Helsinki Missio. Tukea myönnettiin myös Pelastakaa vaivaisukot ry:lle, Suomen Merimieskirkolle ja Suomen Raamattuopiston Säätiölle. Hallintotieteiden maisteri Pekka
Rautio ja teologian tohtori Olli
Hallamaa saivat tukea teologian sanakirjan verkkoversion uudistamiseen. Wihuri-säätiön 30 000 euron kunniapalkinto myönnettiin päätoimittaja emeritus Tapani
Ruokaselle.

Lisäksi tukea sai esimerkiksi Kellonkartanon ystävät ry kurssin järjestämiseen darinkielisille kristityille maahanmuuttajille kotoutumisen ja kansalaisyhteiskunnanperusteiden vahvistamiseksi sekä teologian tohtori Ville
Jalovaara tutkimukseen ”Köyhät teillä on aina keskuudessanne” – Helsingin kaupunkilähetyksen sosiaalisen auttamistyön historia 1880-luvulta nykypäivään”.

Rahasto sai yhteensä 4 811 apurahahakemusta haetun summan ollessa 94 miljoonaa euroa.

Katso koko apurahansaajien lista

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliRauhan Nobel-palkinto Malala Yousafzaille ja Kailash Satyarthille
Seuraava artikkeliTampereen perussuomalaiset seurakuntavaaleissa ”viherhumppaa” ja ”homotusta” vastaan

Ei näytettäviä viestejä