Antti Pentikäinen: ”Elämme hyvin vaarallisia aikoja”

Uskonnollisten ja perinteisten johtajien rauhanverkoston johtaja Antti Pentikäinen on erittäin huolissaan siitä, miten suurvaltojen välinen yhteistyö Syyrian kriisin ratkaisemiseksi kehittyy. Hän seurasi eilen päättynyttä YK:n yleiskokousta paikanpäällä Yhdysvalloissa.

– Uskon että ISIS-joukkojen vastaisista iskuista Venäjä ja Yhdysvallan pystyisivät kyllä sopimaan, mutta jos Venäjän iskut todella kohdistuvat Yhdysvaltain tukemaa Syyrian oppositiota vastaan, muuttuu tilanne nopeasti ja seuraukset ovat arvaamattomia. Näyttää siltä, että Venäjä on jo edennyt tähän suuntaan. Elämme hyvin vaarallisia aikoja. Euroopassa kannattaa nyt varautua entistäkin paljon suurempiin pakolaismääriin, Pentikäinen sanoo
Kotimaa24lle.

– Toisaalta se, että Venäjä on lähtenyt liikkeelle, voi pakottaa vihdoin keskusteluun Syyrian kriisin lopettamisesta. Syyt sodan jatkumiselle tulevat paljolti Syyrian ulkopuolelta.

Mikäli Syyriassa saadaan jossain vaiheessa aikaan tulitauko, sitä vakauttamaan tarvitaan kansainvälisiä joukkoja.

– On aivan välttämätöntä, että Venäjä on tällöin mukana kansainvälisessä rintamassa eikä Assadin joukkojen rinnalla, Pentikäinen toteaa.

Kentällä rauhantyötä tekevälle Pentikäiselle YK:n yleiskokous on ollut hämmentävä kokemus.

– Täällä on paljon tarpeettomalta vaikuttavaa, näennäistä vouhotusta. Toivoisin, että rauhantyössä päästäisiin puheiden pitämisestä ja turhauttavasta poliittisesta patsastelusta kohti niitä lukemattomia käytännön keinoja, joilla asioihin voisi oikeasti vaikuttaa, Pentikäinen sanoo.

”Tarvitaanko sunnimuslimien uskonpuhdistus ennen kuin Lähi-itä rauhoittuu?”

Islam on jakautunut kahteen pääsuuntaan shiialaisuuteen ja sunnilaisuuteen. Pentikäisen mukaan sunnivaltioiden kuten Saudi-Arabian aiheellinen tai aiheeton pelko shiiavaltio Irania kohtaan on iso tekijä alueen konflikteissa.

– Ensin sunnivaltioiden on pystyttävä uskomaan, että Iraniin ja Syyriaan saadaan sunneille riittävästi elintilaa. Tämän jälkeen sunnien on käytävä sisäinen keskustelu siitä, millainen väkivalta muita kohtaan on hyväksyttävää. Vasta tämän jälkeen voidaan saada kestävä rauha, Pentikäinen sanoo.

Pentikäisen havaintojen mukaan tiukkoihin ulkoisiin sääntöihin ja niiden kyttäämiseen keskittynyt uskonnollisuus madaltaa kynnystä jopa brutaalin väkivallan käyttöön. Tästä on hänen mukaansa paljon esimerkkejä lähellä ja kaukana.

– Sunnien on saatava sovittua, minkälaisen väkivallan he sallivat tai eivät salli. Olen pohtinut, tarvitaanko sunni-suuntauksen sisäinen uskonpuhdistus ennen kuin Lähi-itä rauhoittuu.

Sunni-oppinut sheikki rauhanaktivistina antaa toivoa

Antti Pentikäinen nostaa esiin erittäin merkittävänä uskonnollisena rauhanvaikuttajana yhteistyökumppaninsa, Mauritaniasta syntyisin olevan sunnioppineen sheikki Abdullah bin Bayyahin, joka on professorina King Abdul Azizin yliopistossa Saudi-Arabiassa. Hän on myös muslimiyhteiskuntien rauhanfoorumin presidentti.

Sheikki kannusti YK:n yleiskokouksen yhteydessä järjestetyssä Valkoisen talon ääri-ilmiöitä käsitelleessä keskustelussa kaikkia kulttuurien ja uskontojen väliseen dialogiin. Hänen mukaansa ei pidä juuttua miksi-kysymyksiin tai siihen, kuka sytytti tulipalon, vaan kaikkien uskonnollisten yhdyskuntien tulisi keskittyä tukahduttamaan fanatismin liekit ja pohtimaan, miten tästä eteenpäin.

Abdullah bin Bayyah vertasi uskontoa ydinenergiaan: Rauhanomaisesti käytettynä se edistää hyvinvointia ja taloutta, mutta sotaisiin tarkoitusperiin käytettynä se tuhoaa. Sheikki uskoo vakaasti, että uskonnot – myös islam – edustavat syvimmältä ja alkuperäiseltä olemukseltaan rauhan, rakkauden ja harmonian valtaa.

Muslimiyhteiskuntien rauhanfoorumi pyrkii muuttamaan asenteita ja korjaamaan väärinkäsityksiä, jotka ovat johtaneet ääri-islamiin. Monet muslimioppineet ovat maksaneet rauhantyöstään alueella kovan hinnan: heidät on murhattu.

– Tiedän, että Abdullah bin Bayyahilta on tulossa pian suunnitelma siitä, miten rauhanprosesseissa pitäisi edetä. Hän aikoo esittää islamilaisille maille myös kristillisiä vähemmistöjä suojelevan julistuksen. Hänen kaltaisensa henkilöt ovat erittäin merkittäviä rauhantyössä, Pentikäinen kertoo.

”Myös Isisin kanssa on pyrittävä neuvottelemaan”

Syyrian tilanne on äärimmäisen monimutkainen. Pentikäisen mukaan jo pelkästään presidentti Bašar al-Assadin hallinto on jakautunut satoihin, ellei yli tuhanteen eri ryhmittymään.

– Sisällissodan tragedia on siinä, että kaikki tekevät väärin ja osapuolet pirstaloituvat. Yhdessä kerrostalossa voi olla useita eri ryhmittymiä, joiden tunnistaminen on ulkopuolisille liki mahdotonta.

– Yksikin ulkopuolinen sotaa rahoittava taho voi sekoittaa nopesti pakan, koska ihmiset siirtyvät rahan ja aseiden perässä rintamilta toisiin. Siksi on aivan ensimmäiseksi löydettävä sellainen tiekartta rauhanprosessiin, jonka sekä Venäjä, Iran, Saudi-Arabia, Turkki, USA että Israel pystyvät hyväksymään, Pentikäinen sanoo.

Isis yrittää tappaa kaikki heimojohtajat ja oppineet, jotka eivät tue heidän kansanmurhaideologiaansa. Silti Antti Pentikäisen mukaan myös Isisin kanssa pitää pyrkiä neuvottelemaan.

– Isis hallitsee kaksi kertaa Ison-Britannian kokoista aluetta, jolla asuu noin 10 miljoonaa ihmistä. Olisi aivan älytöntä leimata heidät kaikki ääri-ihmisiksi ja terroristeiksi. Kaikkien ryhmien kanssa voi ja pitää neuvotella. On myös tajuttava ryhmien kerroksellisuus. Alueella asuvaa heimoa saati lasta ei voi niputtaa yhdeksi ja samaksi asiaksi kansainvälisen terroristin kanssa, Pentikäinen sanoo.

Kuva: Matti Karppinen

Lue myös:

Antti Pentikäisestä Sipilän neuvonantaja pakolaiskriisissä

Antti Pentikäinen rauhanvälitysverkoston johtoon

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliReetta Meriläinen sai johtamisoppia isosena
Seuraava artikkeliAlister McGrath jälleen Suomeen

Ei näytettäviä viestejä