Sukupuolittuneen kielen kysymykset ovat nousseet jälleen yleiseen keskusteluun. Aamulehti esimerkiksi ilmoitti viikonloppuna pyrkivänsä jatkossa sukupuolineutraaliin kieleen.
”Kieli on keino jäsentää maailmaa. Kieli myös määrittelee ajattelua ja ohjaa tulkintaa tahattomiinkin suuntiin. Lehtitekstin ei ole syytä olla voimistamassa ajatusta, että joku ammatti tai tehtävä on erityisen miehinen (tai naisinen). Piilomaskuliinisuus on hyvä yrittää piilottaa lopullisesti”, sanottiin Aamulehden pääkirjoituksessa (17.9.).
Lehti yrittää siirtää palstoiltaan historiaan sellaiset sanat kuin naisurheilija, miesurheilija, pääluottamusmies, lautamies, esimies sekä palomies ja muut miespäätteiset ammattinimikkeet, joita Suomessa on satoja.
Helsingin Sanomat (18.9.) suhtautuu Aamulehden avaukseen kiinnostuneen myönteisesti, mutta ei suin päin lähde samaan käytäntöön mukaan, vaan tunnustelleen.
***
Suomen kielessä kyse on ensisijaisesti sanoista, toisin kuin kielissä, joiden rakenteeseen kuuluu sanojen jako feminiiniseksi ja maskuliinisiksi – ja joskus myös neutreiksi. Esimerkiksi ruotsalaiset ovat yrittäneet korvata sanat hon ja han sanalla hen.
Kielen muuttaminen on vaikeaa ja varsin hidasta. Uusien sanojen ottaminen käyttöön vanhoja korvaamaan voi olla hieman helpompaa, jos asenneilmasto on suopea tai virkakoneisto päättää. Näin tapahtuu koko ajan.
Tasa-arvossa on suurempiakin ongelmia kuin yksittäiset sanat ja niiden tosiasiallinen tai oletettu sukupuolittuneisuus. Tämä ei tarkoita sitä, ettei itsestäänselvyyksiin eli sanoihin ja kielenkäytön tapoihin kannattaisi ottaa kriittistä näkökulmaa.
* * *
Kirkollisessa kielessä on myös omat sanansa, jotka liittyvät sukupuoleen. Tavallisin niistä lienee kirkkoherra. Sen korvaajaksi tuskin sopii seurakunnan johtaja, sillä se viittaa vapaisiin suuntiin. Sen sijaan seurakunnan johtava pappi, seurakunnan johtajapappi tai seurakunnan teologijohtaja voisivat toimia.
Myös naispappi-sana esiintyy usein. Kotimaa24:ssä oli viime tiistaina uutinen Virosta, jossa tuli kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun myös naisia alettiin vihkiä papeiksi. Jutussa ei käytetty kertaakaan sana naispappi. Ehkä kukaan lukija ei edes kiinnittänyt asiaan huomiota. Asiasta kertominen ei tarvitse enää nais-etuliitettä.
Se, että Jumala ymmärretään Herraksi ja Isäksi, on paljon syvällisempi teologinen kysymys. Sen purkaminen tuskin onnistuu vain sanoja vaihtamalla, sillä kyse on pitkästä traditiosta ja teologis-filosofisista rakennelmista. Jumala-suhteesta puhuttaessa on aina mukana myös evoluutiota ja psykologiaa – Jumala ei ole vain teologisesti määritelty sukupuolineutraali huoltaja, vaan vahvasti roolittunut omnipotentti toimija, vastasyntyneen näkökulmasta isä ja äiti samassa persoonassa, minun maailmani luoja, tuki ja turva.
Kirkolliseen sukupuolittuneisuuteen kuuluu myös nais- ja miespuolisten pappien erilainen juhlapuku. Miehillä perinteinen kaftaani lipereineen ja naisilla Valonsäde-niminen puku.
Miehen puku korostaa virkamiesmäisyyttä (!) ja naisen puku juhlatilanteen naisellista erityisyyttä.
* * *
Pitäisikö kieli laitaa tasa-arvon nimissä uusiksi? Kyllä ja ei.
Kyllä siinä mielessä, että leimaavat ja piilomerkityksillä ladatut sanat voi helposti korvata vähemmän räikeillä. Luottamusmieskin on käytännössä korvautunut luottamushenkilöllä.
Ei siinä mielessä, että kieli on osa ihmisten elämää, eikä sitä muuteta nuijan kopautuksilla tai ideologisella lobbaamisella.
Kieli muuttuu, hitaasti tosin. Siinä se muistuttaa kirkkoa.
Kuva: Olli Seppälä
Ilmoita asiavirheestä