Piispa Salmi huolissaan suomalaisten lasten ja nuorten tulevaisuudesta

Salmi_Samuel203

Salmi totesi, että niin kansojen kuin yksittäisten ihmistenkin kohdalla ratkaisevaa on, miten tulevaisuuteen katsotaan.

– Erityisen tärkeää se on nuorelle ihmiselle. Nuorelta tulevaisuuden rakentaminen vaatii paljon voimaa ja halukkuutta vaivannäköön, työn tekemiseen ja yrittämiseen.

Salmi totesi, että vanhoillislestadiolainen liike tunnetaan erityisesti lasten ja nuorten liikkeenä

– Myös Jeesus asetti lapsen uskon esikuvaksi juuri lapsen aitouden ja tarkan näkökyvyn vuoksi.

”Henkinen pahoinvointi heijastuu hengellisten asioiden kritiikkinä”

Salmen mukaan Pohjois-Suomessa suurella osalla nuorista asiat ovat hyvin, mutta on yhä kasvava joukko pahoinvoivia nuoria. Hän muistutti, miten pelkästään Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa vuonna 2009 siirtyi työkyvyttömyyseläkkeelle 280 alle 30-vuotiasta usein mielenterveydellisistä syistä. Eläkkeelle siirtyneiden nuorten määrässä on tapahtunut vuosina 2006–2009 kasvua lähes 10 prosenttia.

– Huoli on todellinen: suomalainen yhteiskunta ei pysy terveenä, jos nuoremme eivät kestä työuran alkuun saakka. Mikäli negatiivinen kehitys jatkuu, se vahvistaa välinpitämättömyyden kulttuuria.

– Nuorten elämään kohdistuu siis monenlaista painetta, joiden kohtaamiseen hän tarvitsee rehelliset lähtökohdat. Toisaalta henkinen pahoinvointi heijastuu yhteiskunnassamme hengellisten asioiden rajuna kritiikkinä. Näen päinvastoin, että hengelliset juuret ovat nuoren elämälle vahvana tukena.  Jumalan lupauksella ”minä annan teille tulevaisuuden ja toivon” on todellista kaikupohjaa elämässämme. Meidän on kuitenkin yhteisöinä katsottava, missä nuorten turvaverkko on pettänyt, sillä nuorten kasvava pahoinvointi ei ole yhteiskunnallisesti kestävää.

– Meidän on toimittava kirkossa vastakulttuurina. Mutta meidän on katsottava myös, että hengelliset yhteisömme ovat terveitä ja sitoutuneet totuuteen.

”Jumala haluaa totuutta salatuimpaan saakka”

Salmi otti puheessaan esiin myös vanhoillislestadiolaisen liikkeen piirissä tapahtuneet lasten hyväksikäyttötapaukset.

– Tänä keväänä Suomen Rauhanyhdistysten keskusyhdistyksessä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa todettiin, että liikkeen piirissä tapahtuneet rikokset Jumalan valtakunnan ensimmäisiä ja uskon esikuvia eli lapsia kohtaan on totta. Tämä kipeä tunnustus on askel tervehtymiseen ja sen taustalla on runsaasti selvitystyötä. Jokaisella kristityllä on vastuu lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Tätä vastuuta ei yhteisö tai yksittäinen kristitty voi ohittaa, sillä siinä tapauksessa kuljetaan ohi itse Kristuksesta. Jumala haluaa totuutta salatuimpaan saakka. Siksi asioiden avaaminen on välttämätöntä, hän sanoi.

Hän lisäsi, että tämä ei ole helppoa yhteisölle.

– Synnistä on aina pohjoisen kristillisyydessä kehotettu tekemään parannusta. Syntiä on vastustettava sekä yhteisönä että yksilöinä. Ikävien asioiden torjuminen on ymmärrettävää, mutta ei hyväksyttävää. Vain totuuden puolustaminen avaa tien eteenpäin. On uskallettava avata vaikeita teemoja, hän lausui.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKHO: Seurakuntayhtymä ei syrjinyt
Seuraava artikkeliAnjalankoskella hiljennytään hautausmaajuhlilla

Ei näytettäviä viestejä