Ensimmäinen adventti aloittaa kirkkovuoden. Adventtia kutsutaankin yhä useammin kirkon uudeksivuodeksi.
Sillä, miten vietämme kulttuurissamme vuodenvaihdetta, ei kuitenkaan ole paljonkaan yhteistä adventtiajan kanssa. Uuttavuotta juhlistetaan muun muassa uudenvuodenlupauksilla. Lupaamme juoda vähemmän, syödä vähemmän, lentää vähemmän, katsoa vähemmän Netflixiä.
Jonkinlainen yhtymäkohta lupausten tekemisellä kuitenkin voi olla adventtiin. Se on paastonaikaa. Ehkä hyvitämme joulupaastoa kohtaan osoittamamme välinpitämättömyyden sillä, että kiristämme vyötä vuoden vaihduttua.
***
Tämä on pinnallinen tulkinta paastosta. Uudenvuodenlupauksen tehdessään ihminen uskoo uuteen alkuun, joka toteutuu hylkäämällä huonot tavat. Kirkko suhtautuu tällaisiin yrityksiin epäilevästi. Adventissa ei ole kyse siitä, että aloitettaisiin alusta.
Paastoaminen on pohjimmiltaan katumista. Näkökulma on siis täysin toinen kuin uudenvuodenlupauksessa. Kun maailma katsoo ruusuisen optimistisesti eteenpäin, kirkko väittää, että todellinen muutos alkaa katseesta taaksepäin. Me nimeämme sen, mikä meni vikaan, ja yritämme tehdä jotain huonojen päätöstemme seurauksille. Korjaamme jotain rikki mennyttä.
Kristillinen näkemys ei perustu siihen, että ryhdistäydymme, teemme sankarillisia päätöksiä ja muutumme näin paremmiksi. Vanha Aatami on vahvempi: kun haluamme muuttua, tapamme vetävät meidät takaisin vanhaan ja tuttuun.
***
Todellisessa muutoksessa on kyse siitä, että tutkistelee tapojaan, käy läpi sosiaalisia sidoksiaan, tarkastelee, millaisiin ajattelumalleihin ja rakenteisiin huono käytös perustuu. Puhun #metoo-kampanjasta ja niistä seksuaalisen häirinnän tapauksista, jotka ovat vihdoin nousseet esiin niin kirkossa kuin muuallakin.
Kirkko voi päättää, että se tekee yhteisen uudenvuodenlupauksen ja yrittää muuttua paremmaksi. Se ei onnistu. Kirkko voi myös pyrkiä katumukseen niin, että se oikeasti kuuntelee häirittyjä ja painostettuja ja ottaa selvää siitä, mikä kirkossa mahdollistaa tällaisen toiminnan. Kuinka tympeä kuva naisista ja vähemmistöistä, naiivit ajatukset “oikeanlaisesta” seksuaalisuudesta sekä toisesta ajasta ja kulttuurista periytyvät moraalisäännöt ovat luoneet pohjan vaikenemisen kulttuurille ja kaksinaismoralismille.
Sitten kaikelle tälle pitäisi tehdä jotain. Se on kristillinen tapa toteuttaa muutosta sillä aikaa, kun odotamme pelastajamme saapuvan.
Ruotsista kääntänyt: Meri Toivanen
Kuva: Pasi Leino
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.
***
Lue myös Patrik Hagmanin muita kolumneja:
Kolumni: Maailman paras nuorisotyö ei riitä, jos nuoret eivät tule messuun
Kolumni: Valitkaamme arkkipiispa toisella tavalla
Kolumni: Reformaatio on häviäjien historiaa
Ilmoita asiavirheestä