TS: Kapituli haluaa Auran kirkkoherran hyllylle

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli on määrännyt Auran kirkkoherran Torsti Äärelän erotettavaksi kirkkoherran virasta ja pappisviran toimittamisesta neljäksi kuukaudeksi, kertoo Turun Sanomat. Rangaistus ei ole vielä lainvoimainen, koska Äärelä on valittanut päätöksestä Turun hallinto-oikeuteen.

Äärelä on kapitulin mukaan toistuvasti syyllistynyt laiminlyönteihin ja toiminut virkavelvollisuuksiensa vastaisesti ja papille sopimattamalla tavalla. Erityisen moitittavana tuomiokapituli pitää sitä, että Äärelä on ottanut työpaikallaan valokopioita salassa omiin henkilökohtaisiin tarkoituksiinsa noin 400 euron edestä ja aluksi valehdellut niiden käyttötarkoituksesta.

Tuomiokapituli katsoo Äärelän myös syyllistyneen vakaviin laiminlyönteihin viime syksyisten seurakuntavaalien yhteydessä. Turun hallinto-oikeus kumosi vaalien tuloksen marraskuussa 2010 niissä tapahtuneiden menettelyvirheiden takia.

Tuomiokapituli käsitteli kurinpitoasiaa muutamien seurakunnan työntekijöiden ja seurakuntalaisten loppuvuodesta 2010 jättämien kantelujen takia. Äärelän sanotaan kanteluissa myös käyttäytyneen huonosti työyhteisössään.

Äärelä mukaan asioita on vääristelty. Hänen mukaansa kopioista aiheutuneet kustannukset on korvattu eikä seurakuntavaalien toimittaminen ole yksin kirkkoherran vastuulla.

Tuomiokapituli määräsi myös elokuussa 2010 Äärelän erotettavaksi kahdeksi kuukaudeksi samankaltaisista rikkeistä. Rangaistusta ei ole pantu täytäntöön, sillä valitusprosessi on kesken. Kapitulin mukaan Äärelä on jatkanut piittaamatonta käyttäytymistään.

Torsti Äärelä ei halunnut kommentoida Turun Sanomien uutista Kotimaa24:lle.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliNobel-palkittu Tomas Tranströmer on sekulaarien rukousten runoilija
Seuraava artikkeliLapsivainajan hautaaminen maksutta saattaa tulla lailliseksi

Ei näytettäviä viestejä