Jyri Komulainen sukeltaa Rajalla-blogin kirjoituksessaan uskonnonopetusdebattiin katsomansa Piin elämä -elokuvan kautta.
Komulainen kannattaa nykyistä uskonnonopetuksen mallia eli oman uskonnon opetusta.
– Oman uskonnon opetuksen perusidea on yksinkertainen: on traditio, joka oli ennen minua ja joka jää minun jälkeeni, hän kirjoittaa.
Kun puhutaan Jumalasta ja ihmisestä, hyvästä ja pahasta, elämästä ja kuolemasta, uskosta ja ateismista, Jeesuksesta, Muhammadista ja Buddhasta, kukaan ei voi Komulaisen mukaan vetäytyä neutraalille maaperälle. Uskonto on hänen mukaansa oppiaineena kaksiteräinen miekka.
– Huonon opettajan käsissä uskonto taipuu herkästi vallankäytöksi ja ylhäältä päin kaadettujen asioiden ulkoa opettelemiseksi.
– Hyvän opettajan käsissä uskonto voi sen sijaan olla oppiaine, jossa vain taivas on rajana. Opetus antaa ajatuksia ja näkökulmia, joiden varaan voi omaa maailmankatsomustaan ja identiteettiään rakentaa.
– Oppitunnit saavat olla koskettavia ja jopa uskonnollisesti merkityksellisiä, sillä myös kokemukset kuuluvat tietojen ja taitojen ohessa suomalaiseen uskonnonopetukseen.
Komulaisen mukaan hänen suurin oivalluksensa on ollut uskonnon näkeminen oppiaineena, jossa voidaan edistää kriittistä tietoisuutta.
– Pyhät kertomukset voivat synnyttää yhteiskunnallisesti valveutunutta ajattelua. Esimerkiksi Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin ja kaatoi rahanvaihtajien pöydät. Buddha hylkäsi rikkaudet mutta myös ankaran askeesin ja alkoi opettaa keskitietä sekä kiinnittämättömyyttä katoaviin asioihin.
– Joskus olen pohdiskellut, löytyisiköhän tästä selitys, miksi jotkut poliitikot jaksavat ajaa kouluihin uskonnonopetuksen sijasta ”yhteistä etiikkaa” tai ”yleistä uskontotietoa”. Piileekö retoriikan alla halu typistää uskontojen kriittinen sosiaalieettinen kärki, joka osoittaa vallanpitäjiä kohtaan?
Kirkkohallituksen Rajalla-blogi on Suomen Kuvalehden verkkosivulla. Lue Komulaisen kirjoitus
Ilmoita asiavirheestä