Vapaa-ajattelijoiden pääsihteeri: Enkeli taivaan -virren 10. säkeistö pois kouluista

enkeli_syksy420

Vapaa-ajattelijain Liiton pääsihteeri Esa Ylikoski ei pidä hyvänä, että koulujen joulujuhlissa lauletaan Enkeli taivaan -virren kymmenettä säkeistöä.

Syy on se, että virren säkeistö on ollut tapana laulaa seisten, mikä viittaa voimakkaasti uskonnonharjoittamiseen.

Martti Lutherin 1500-luvulla kirjoittaman jouluvirren 10 säkeistö kuuluu:

”Nyt Jumalalle kunnia,

kun antoi ainoon Poikansa!

Siit’ enkelitkin riemuiten

veisaavat hälle kiitoksen.”

– Joissakin kouluissa on saattanut käydä niin, että osa vanhemmista aloittaa seisomaan nousemisen rituaalin, toiset epäröivät, kolmannet taas kokevat seisomaan nousemisen ahdistavana. Uskon, että osa kirkon jäsenistäkin vierastaa sen kaltaista uskonnon ymppäämistä juhlaan, Ylikoski perustelee.

Ylikoski toteaa, että perustuslakivaliokunta on tulkinnut, ettei yksittäinen virsi tekisi koulun tilaisuudesta uskonnollista.

– Jos perustuslakivaliokunnan kantaa katsotaan, koulun yhteisissä juhlissa kannattaa huomioida, ettei ole kahta virttä tai kovasti muuta uskonnollista ohjelmaa. On olemassa hyviä joululauluja, jotka eivät ole niin hartaudellisia, Ylikoski sanoo.

– Toisaalta ei perustuslakivaliokunnan kantakaan ole lopullinen totuus. Omasta puolestani koulussa ei tarvitsisi laulaa lainkaan virsiä, vaan joulun kristillistä puolta voisi tuoda jollain muulla tavalla esille.

Ylikosken mielestä kouluissa pitäisi välttää myös sitä, että joulu nähdään vain kristillisenä juhlana. Joulujuhlan pitäisi olla neutraali, mihin vapaa-ajattelijoiden tuoreessa kannanotossakin viitataan.

– Se ei tarkoita, etteikö voisi tuoda jossain määrin esiin sitä, että joulu on yhtäältä kristillinen juhla, mutta myös esimerkiksi uskonnottomat viettävät joulua. Suurin osa uskonnottomista hankkii joululahjoja, on jouluruokia, joulukuusi ja niin edelleen.

Ylikoski on valmis hyväksymään, että koulu ja seurakunta koordinoivat keskenään seurakunnan järjestämän jumalanpalveluksen. Siihen voivat halukkaat osallistua vapaaehtoisesti esimerkiksi koulupäivän jälkeen, mutta jumalanpalvelus ei saisi olla lainkaan osa kouluaikaa.

Lue myös: Miksi Enkeli taivaan -virren 10. säkeistössä noustaan seisomaan?

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliTampereen häätapahtumasta koskettava kuvasarja
Seuraava artikkeliKuuban kauppasaarto viivyttää kirkkojen kokousta

Ei näytettäviä viestejä