Andrei Verikov. Hän on pitänyt omaa blogia nelisen vuotta. Kirjoituksia on kertynyt noin 450. Osa blogeista on lyhyitä mietelauseita, osa arkisia kuulumisia ja osa pitkiä, pohdiskelevia hengellisiä opetustekstejä.
– Kun aloitin blogin pitämisen, kirjasin ylös lähinnä kuulumisia tai päästelin kirjoittamalla ulos höyryjä itseäni turhauttavista asioista. Blogi toimi ikään kuin ukkosenjohdattimena.
– Myöhemmin blogini linkitettiin ortodoksi.net -sivustolle, jonka myötä tekstit ovat vähän puolivahingossa muuttuneet sisällöltään enemmän hengellisiksi. Käytän blogia myös opetusmateriaalipankkina, josta löytyy opetuspuheita, raamattupiirin alustuksia ja muita ortodoksisuutta käsitteleviä kirjoituksia, Adrei Verikov kertoo.
Isä Andrei pyrkii päivittämään blogiaan viikoittain. Hän haluaa kirjoitustensa välityksellä jakaa tietoa ortodoksisuudesta persoonallisella tavalla.
Andrei Verikov näkee blogit merkittävänä julkisen keskustelun laajentajana.
– Nykyään oman mielipiteen esittäminen tai näkemysten esiintuominen ei edellytä enää kirjojen kirjoittamista, vaan kuka tahansa voi saada äänensä kuuluviin blogin avulla.
Andrei Verikov arvostaa blogiteksteissä sisällön selkeyttä ja pyrkimystä rakentavaan keskusteluun.
– On niitä tietysti sellaisiakin blogeja, jotka eivät edes yritä olla rakentavia. Onneksi riidankylväjät eivät kuitenkaan yleensä kirjoita blogeja, vaan tyytyvät ampumaan puskista keskustelupalstoilla nimimerkkien turvin. Sitä puskista ampumistakin toki vastustan.
– Omassa työssä minulla on sellainen periaate, että en käytä opetuspuheissani koskaan sivustyssanoja, tai jos käytän, niin kerron heti, mitä ne selkokielellä tarkoittavat. Annoin tämän lupauksen jo silloin, kun olin toimittamassa koepalvelusta pyrkiessäni kirkkoherran virkaan vajaat kahdeksan vuotta sitten.
Isä Andrei saa blogeistaan enimmäkseen myönteistä palautetta. Joskus joku on älähtänytkin. Hauskimpana yksittäisenä palautteena Andrei Verikov muistaa sen, miten joku oli tunnistanut blogikuvasta hänen kädelleen istahtaneen jättisiilikärpäsen.
– Se kärpänen oli sellainen kimalaisen kokoinen rotjake, joka istahti kädelleni leirillä, ja pitihän siitä kuva sitten ottaa. En tunnistanut itse sitä, mutta onneksi tuli palautetta, Andrei hymyilee.
Ensi viikon lauantaina tutustumme espoolaistuneeseen pappiin, nuoreen vaimoon, kutojaan ja koiraihmiseen Inari Varimoon.
Lue Bloggaavat papit sarjan edelliset osat:
Sotilaspapin blogit rauhoittivat kotijoukkoja Somalian-operaatiossa
Yhteisblogista miehen kanssa harmia – perusti oman blogin
Ärsyyntyminen teki kirkkoherrasta blogistin
Ilmoita asiavirheestä