Kirkkoja käsitteleville kirjoille apurahoja


suomen_tietokirjailijat_205 syksyn 2012 apurahoina jaettiin yhteensä 1 082 000 euroa hankkeille, joiden joukossa oli myös kristillisiä ja hengellisiä aihepiirejä käsitteleviä teoksia.

Tänä syksynä Suomen tietokirjailijat ry:lle tuli 667 apurahahakemusta, joista 380 hanketta sai myönteisen päätöksen. Hallitus teki päätöksen saajista kokouksessaan 29. marraskuuta.

Apurahaa sai useampi kirkkoja käsittelevä kirja. Muun muassa Veijo Koivulan
Oulun kirkot –kirjalle myönnettiin 2500 euroa, Simo Heinisen
Kirkot Suomessa 3000 euroa ja Tuija Tuhkasen
Saarnatuolit Suomen kirkoissa 1600-luvulla 2000 euroa. Myös sosiaalipsykologi ja perheneuvoja Saara Kinnusen keväällä 2013 ilmestyvä Sovintoon-kirja sai apurahan.

Suomen tietokirjailijat ry on maamme suurin kirjailijajärjestö. Se jakaa luovaan kirjalliseen työskentelyyn erilaisina apurahoina tieto- ja oppikirjailijoille kaksi kertaa vuodessa yli 2 miljoonaa euroa. Apurahat rahoitetaan Kopioston perimillä teosten valokopiointikorvauksilla. Kopiosto perii korvaukset teosten kopioinnista ja tilittää ne jäsenjärjestöille palkintoina ja apurahoina edelleen jaettaviksi.


Katso lista apurahan saajista

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeli”Ryysistä ja kiirettä piisasi”
Seuraava artikkeliKotimaa24 lopettaa vapaan bloggaamisen

Ei näytettäviä viestejä