Pieni Ukrainan lippu lepattaa hurjana tuulessa. Syysaurinko paistaa purjeveneen köyteen kiinnitetyn kankaanpalan läpi Helsingin Merihaassa. Isä Ilkka Sipiläinen ja poika Touko Sipiläinen valitsivat tapaamispaikaksi paatin, koska merellä liikkuminen on yhteinen harrastus − jo kolmannessa polvessa. Saaristoon tekee aina mieli. Tämän aluksen omistaa Touko ystäviensä kanssa. Kun isä ja poika lähtevät yhdessä vesille, alla on yleensä Ilkan isompi vene.
Pujahdamme kajuuttaan, jossa tuoksuu 1980-luku. Se sama, jolloin Touko syntyi. Ilkka Sipiläinen on seurannut läheltä poikansa monenlaisia ensiaskeleita, tänä syksynä Greenpeace Suomen maajohtajaksi. Touko valittiin tehtävään syyskuussa ministeri Li Anderssonin erityisavustajan paikalta. Tätä ennen hän veti vasemmistoliiton viestinnän ja poliittisen suunnittelun tiimiä.
Purjehtimisen lisäksi yhteiskunnallinen vaikuttaminen on ollut Sipiläisiä monessa polvessa yhdistävä elämäntapa. Ilkka Sipiläistä on kuultu pitkään kirkon ympäristövastuun äänenä. Kun media haluaa kysyä mitä tahansa kirkkoon ja ympäristöön liittyvää, vastaamaan etsitään usein tämä Kirkkohallituksen kestävän kehityksen johtava asiantuntija.
Suvussa on kulkenut keskustelun ja asioihin vaikuttamisen perinne
Terijoella syntynyt opetusneuvos Juhani Sipiläinen oli poliittinen vaikuttaja, jolta sekä Ilkka että Touko saivat tukevaa evästä. Isä ja isoisä oli Liberaalisen kansanpuolueen kansanedustaja, puolueensa varapuheenjohtaja ja tunnettu kuntapoliitikko kotikaupungissaan Lappeenrannassa.
− Kun lapsena kävelin papan kanssa Lappeenrannan katuja, hänen kanssaan tuli juttelemaan uskomaton määrä erilaisia ihmisiä. Suvussamme on tuntunut kulkevan keskustelun ja asioihin vaikuttamisen perinne, Touko toteaa.
Ilkka muistuttaa, että äidin puolen suvussakin on rohkeita maailmanparantajia. Ilkan äidin isoisä toimi punakapinajohtajana Lappeenrannassa.
Kaunokirjallisuus, uteliaisuus maailman tapahtumia kohtaan ja kuunteleminen ovat rakentaneet sekä Ilkan että Toukon lapsuudenkotien ilmapiiriä.
− Sitä voi kutsua kulttuuriperinnöksi. Jotkut kutsuisivat sitä myös luokkaperinnöksi, Touko sanoo.
Ilkka Sipiläistä on kuultu pitkään kirkon ympäristövastuun äänenä.
Isä puhui kasvihuoneilmiöstä
Oli alkukesä 1994, kun puhelin soi. Touko kuunteli, kuinka isä vastasi pienessä paatissa ensimmäiseen kännykkäänsä. Ympärillä oli Sipoonlahden heleänvihreä luonto. Kokka osoitti kohti Sipoonjokea, johon nousi luontaisesti lisääntyviä meritaimenia.
Isä puhui puhelimessa kasvihuoneilmiöstä. Hän oli kirjoittanut siitä lehteen mielipidekirjoituksen, ja joku halusi antaa kirkon yhteiskuntatyön sihteerille palautetta.
− Olin silloin seitsemänvuotias, Touko muistelee.
Kaksi vuotta myöhemmin Ilkka kirjoitti Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalle ajatuksia, jotka olivat melko uusia kirkossa: ”Ajatus luomakunnan itseisarvosta synnyttää epäilyjä rajatonta kasvua kohtaan. Talous ei ole itsenäinen, kokonaisuudesta riippumaton alue, vaan se on osa suurempaa, rajallista ekosysteemiä. Ekosysteemi asettaa väistämättä ne kasvun puitteet, joissa talous joutuu pysyttelemään.”
Kuinka paljon isän työ ja mielenkiinnon kohteet vaikuttivat siihen, että Touko on suunnannut voimansa ilmastonmuutoksen ratkaisemiseen? Ei lopulta kovin paljon, poika uskoo, vaikka oli sillä toki merkitystä. Vaikuttamisen ammattilainen hänestä olisi varmasti tullut muutenkin.
Elokapinan nuoret inspiroivat Toukoa
Ilkka Sipiläisen mieleen nousee muisto vuodelta 1991, jolloin Rio de Janeirossa pidettiin YK:n kehitys- ja ympäristökokous. Touko lähetti konferenssiin askartelemansa puunlehden, joka kiinnitettiin yhteiseen toivon puuhun.
− Ilmastonmuutos on meille 80-luvun lopulla syntyneille hurjan iso ja mielessä alaa valtaava asia. Vuosien varrella siitä on tullut keskeisin kysymys, jonka kanssa haluan tehdä töitä.
Lontoolaisessa yliopistossa valtio-oppia ja kansantaloustiedettä opiskellessaan Toukon yhteiskunta-analyysiin tuli vasemmistolainen sävy.
− Globaalin eriarvoisuuden rinnalle alkoi 2000-luvun puolivälissä nousta isosti tämä ympäristöteema.
Touko kertoo Elokapinassa itsensä likoon laittavien nuorten inspiroivan häntä. Nuoret istuvat Mannerheimintiellä vihaistenkin ihmisten edessä ja viestittävät, että jotain on tehtävä.
− Nyt.
Näillä nuorilla on Toukon mukaan oikea ymmärrys. Ilmastokriisiin ja luonnon monimuotoisuuskriisiin täytyy löytyä ratkaisuja nopeasti, muuten tulee tukalaa.
− Jo meidän elinaikanamme.
Ilmastonmuutos on Touko Sipiläisen sukupolvelle hurja ja mieltä vaivaava asia.
Green ja peace, vihreä ja rauha
Pandasymbolista tunnettu WWF ja norppalogosta tuttu Suomen Luonnonsuojeluliitto ovat monille suomalaisille Greenpeacea helpommin lähestyttäviä järjestöjä. Greenpeace muistetaan usein kansalaistottelemattomuudesta, ja se koetaan räyhäkkäänä.
Ilkka Sipiläisen mielestä mielikuvia voisi tarkistaa.
− Greenpeace tekee hyvää työtä. Olen tehnyt antoisaa yhteistyötä monen ympäristöjärjestön kanssa, ja Greenpeace tuntuu niiden joukossa rohkealta ja raikkaalta. Green ja peace, vihreä ja rauha. Ympäristökysymykset yhdistyvät nimessä rauhan ja oikeudenmukaisuuden kysymyksiin, hän toteaa.
Kansalaistottelemattomuudestakin isällä ja pojalla on samanlainen näkemys. Yhteiskunnallinen muutos on usein alkanut ihmisistä, jotka ovat uskaltaneet uhmata epäoikeudenmukaisia lakeja. Jotta kansalaistottelemattomuus olisi oikeutettua, sen täytyy molempien mielestä olla väkivallatonta. Siihen on ryhdyttävä omilla kasvoilla ja yhteisen edun puolesta. Ja lainmukaiset seuraukset pitää olla valmis kärsimään.
− Tällä tavalla Rosa Parks nousi vastustamaan rasismiin perustuvaa syrjintää Yhdysvalloissa ja Virossa tehtiin laulava vallankumous, Touko Sipiläinen muistuttaa.
”En halua sulkea pois mysteerin mahdollisuutta”
Entä mitä Touko ajattelee isänsä työnantajasta, luterilaisesta kirkosta, jossa kansalaistottelemattomuus aiheuttaa hämmennystä?
− Kirkon arvopohja on hirveän hyvä. Siellä on rakkauden kaksoiskäsky ja velvollisuus huolehtia sekä lähimmäisistä että ympäristöstä. Ilkan kautta olen nähnyt, että kirkossa tehdään varsin progressiivista ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaa ja esimerkiksi yhteistyötä ympäristöjärjestöjen kanssa.
Touko muistaa teininä seuranneensa isänsä kirjoituksia ekoteologiasta ja feministisestä teologiasta. Hänestä tekstit olivat kiinnostavia, mutta samalla uskonnonharjoittaminen alkoi tuntua vieraalta. Ja sellaiselta se tuntuu hänestä vieläkin.
− Erosin kymmenen vuotta sitten kirkosta. Vaikka sen arvopohja puhuttelee, uskonto ei puhuttele. Ainakaan juuri nyt.
Ilkka mutisee vaivihkaa, että ikä yleensä saa ihmisen puntaroimaan asiaa uudelleen. Touko tähdentää, että ei hänen maailmankuvansa ole läpeensä materialistinen.
− Sitä on vaikea selittää. En halua sulkea pois mysteerin mahdollisuutta.
”Ihmisten täytyy motivoitua tunteiden tasolla”
Shanty-vene keikkuu kovassa tuulessa hiukan. Myrskyjä on maailman merillä luvassa aina vain lisää, ellei ilmastonmuutosta saada hidastettua. Tähän Touko Sipiläinen palaa keskustelun kaikissa mahdollisissa käänteissä.
− Vastaukset ilmastonmuutokseen ovat tämän ja tulevan vuosikymmenen suurin muutosvoima.
Touko on miettinyt paljon, millainen rooli Greenpeacella voisi olla kamppailussa aikaa vastaan.
− Voimme ottaa roolin, että mikään ei sovi tai että kaikki sopii. Molemmat roolit olisivat vääriä. Meidän täytyy olla rakentava yhteiskunnallinen voima ja havaita, missä tarvitaan lisää huomiota ja muutoksen nopeutta.
Greenpeacen on oltava kuitenkin hyvin tiukka keskustelukumppani, Touko painottaa. Tiukka talouden, politiikan ja kirkonkin suuntaan.
Monien mielestä Greenpeace on liian tiukka, minkä vuoksi ihmiset eivät jaksa pysyä kuulolla. Touko tietää, että kaikilla yhteiskunnallista muutosta vaativilla liikkeillä on vaarana joutua änkyrälaitaan. Siellä eristää itsensä keskustelusta. Änkyräleiman välttely ei kuitenkaan saa olla keskiössä, vaan ihmisten saaminen mukaan yhteiskunnalliseen muutokseen. Siinä hän haluaa järjestönsä onnistuvan.
− Ihmisten täytyy motivoitua tunteiden tasolla niistä ratkaisuista, joita koitamme heille tarjota.
Kohtuudessa eläminen tuo mukanaan monia hyviä asioita
Voisi kuvitella, että planeetan kantokyvyn rajoihin asettuva elämä olisi motivoiva tavoite kaikkien mielestä. Ja kyllä se onkin. Jupina alkaa, kun tavoitteet pitäisi viedä kulutustottumuksiin. Tässä on viestinnän koetinkivi.
− Tulevaisuuden kuva, jota tarjoamme, ei voi olla pelkkää vähentämistä ja luopumista. Kyllä iloa ja yhdessäoloa tulee olemaan jatkossakin, Touko Sipiläinen sanoo.
Kohtuudessa eläminen tuo mukanaan monia hyviä asioita, isä ja poika kannustavat yhdestä suusta. Fossiilisista polttoaineista luopuminen johtaa esimerkiksi hajautetumpaan yhteiskuntaan,jossa muun muassa tuulivoimaa tuo verotuloja köyhille kunnille.
− Helposti maalataan kuvaa, että planetaarisiin rajoihin asettautuminen olisi ankeaa. Mutta jos sitä ei tehdä, sitten ilo ainakin katoaa. Lajeja katoaa ikuisiksi ajoiksi. Leijonat ja norsut tuottavat vielä iloa ihmisille, Ilkka Sipiläinen sanoo.
Norsujen ja leijonien ahdinkoa on kenties helpompi ymmärtää kuin viestiä ravintoketjujen romahtamisesta. Romahtaminen on kuitenkin mahdollista, evoluutiopaleontologi Mikael Fortelius totesi kirkon ympäristöpäivillä.
− Suomalaiset kuluttavat neljä kertaa enemmän luonnonvaroja kuin mihin maapallolla on varaa. Voisimmeko suunnata toimeliasuuttamme johonkin muuhun kuin kuluttamiseen? Touko kysyy.
Mihin sitten?
− Esimerkiksi yhdessäoloon, lepoon ja vaikkapa tuulella purjehtimiseen. Onnellisuus ei saa olla synonyymi kuluttamiselle. Ilmastokriisin ratkaiseminen sen sijaan mahdollistaa onnellisuuden.
Kohtuullinen elämä voi Sipiläisten mielestä tuottaa myös hyviä asioita, kuten yhdessäoloa ja hyvällä tuulella purjehtimista.
Kosmoksessa vaikuttaa hyvä voima
Millaisia toivon merkkejä miehet näkevät sodan ja kaaoksen koettelemassa Euroopassa? Touko Sipiläinen puhuu energiakriisistä mahdollisuutena nopeuttaa välttämätöntä irtautumista fossiilisista polttoaineista. Suomessa liike-elämä on havahtunut ilmastokriisin ratkaisujen välttämättömyyteen. Vuonna 2027 tuuli nousee Suomen suurimmaksi sähköntuotannon muodoksi.
− Halu ja tarve vähentää päästöjä menee jo läpi yhteiskunnan, myös liike-elämän. Osa mediasta ja poliitikoista ei silti vielä ole yhtään havahtunut muutoksen nopeuteen.
Entä jos nykyinen vauhti ei riitä? Miten sitten käy?
− Haluan uskoa, että löydämme päästövähennyksille vielä lisänopeutta.
Ilkka Sipiläinen puhuu koko kosmoksessa vaikuttavasta ”kristuksellisesta elementistä”, joka on itseensä sulkeva hyvä voima.
− Kristittynä näen olemassaolon ytimessä rakastavan, myötätuntoisen Jumalan, joka on kaikkien kärsivien ja haavoittuvassa asemassa olevien puolella.
***
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.
Antoisia lukuhetkiä!
Ilmoita asiavirheestä