Joulu-sana on syntyjään ollut hyvin samaa tarkoittava sana kuin juhlakin. Joulu-sana on tullut meille suomen kieleen germaanisen tai ruotsalaisen kielen lainana ja sillä on alunperin tarkoitettu keskitalven juhlaa, jota pakanat viettivät ennen kristinuskon rantautumista tänne.
On arveltu, että joulun kantasana on tarkoittanut jonkinlaista uudelleensyntymistä.
Uudelleensyntyminen on helposti yhdistettävissä Joulun ajankohtaan, koska joulua vietetään talvipäivän seisauksen jälkeen heti kun päivä alkaa pidentyä ja yö lyhentyä, talven selkä on taitettu ja ollaan matkalla kohti uutta kevättä ja kesää.
Näin siis joulun perinne on liittynyt auringon liikkeisiin, vuoden vaihtumiseen ja uuden satokauden alkamiseen.
Arkkitehti ja antiikin tutkija Aaro Söderlund kertoo joulun skandinaavisten perinteiden ulottuvan jopa 6000 vuoden taakse Mustan meren rannikolle. Siellä on ollut hevoskultti, joka liittyy myös skandinaaviseen jouluun, jossa on pyritty takaamaan tulevan vuoden tulot uhraamalla hevonen.
Auringon palvominen on ollut hyvin yleistä monissa kulttuureissa ja aurinkoa on pidetty jonkinlaisena pääjumalana. Näin myös maanviljelyskulttuureissa auringonvalon vaihtelut ja vuoden kierto ovat olleet tärkeässä asemassa.
Vuoden pimein päivä, joka on talvipäivänseisauksen aikaan, on ollut eräs tärkeimpiä juhlia varsinkin pohjoisessa ja siinä on ollut mukana monenlaisia uskonnollisia menoja ja epäjumalan palvontaa.
Päivän lyheneminen on luonut sen ajan ihmisille pelkoa valon menettämisestä ja näin on syntynyt erityyppisiä uhrausperinteitä ja uskonnollisia rituaaleja.
Siihen aikaan joulu onkin siis ollut enemmän pimeyteen ja kuolemaan liitetty juhla kuin valon juhla, sillä kun auringon valo on vähentynyt, ovat pimeyden voimat päässeet riehumaan vapaasti.
Skandinavian entisessä joulun vietossa on ollut keskeisessä roolissa uhriseremonia, verijuhla. Uhreja on annettu epäjumalien lisäksi myös erilaisille haltijoille. Talvipäivän seisauksen aikana tähän verijuhlaan on liittynyt esimerkiksi porsaan uhraaminen ja veri on ollut tärkeä symboli ja sitä on roiskittu myös juhlapaikkojen seinille.
Antiikin ajan Roomassa pakanauskonnot ja talvipäivän seisauksen juhlat ovat olleet suuresti suosittuja. Joulukuussa on juhlittu kylvön ja maanviljelyksen jumalan Saturnuksen kunnioittamiseksi pidetyt Saturnalia-juhlat, johon perinteeseen on kuulunut uhriateria ja lahjojen antaminen.
Saturnalia-juhla on säilynyt melko pitkään Roomassa orjien juhlana samaan aikaan kun kristityt ovat viettäneet joulua.
Joulunviettoa monet pitävät siksi ongelmallisena kristillisestä näkökulmasta, koska syntymäpäivien juhlinta ei kuulu kristilliseen perinteeseen, mutta kuolinpäivien juhliminen taas kuuluu. Eli yleisestikin kaikki ideat syntymäpäivien viettämisestä pohjautuvat pakanalliseen perinteeseen.
Monet ovat myös laskeneet, että joulukuun 25. päivä ei ilmeisesti ole oikea päivämäärä Jeesuksen syntymäpäiväksi, joista yksi epäkohta tässä on se, että niin kylmänä vuodenaikana tuskin paimenet olisivat olleet ulkona.
On myös arveltu, että joulun päivämäärä ei olisikaan peräisin pakanoiden kulteista vaan se tulisi hyvin läheltä kristinuskon perussanomaa.
Liturgiikan professori Thomas J. Talley sanoo, että joulun päivämäärä voisi juontaa juurensa Jeesuksen ristinkuoleman ajankohdasta, eli ensimmäisestä pitkäperjantaista.
Varhaisia kristittyjä kiinnosti aluksi Jeesuksen kuolinpäivä ja he päättelivät, että oikea päivämäärä ensimmäiselle pitkäperjantaille olisi juutalaisen kuukalenterin mukaisesti Nisan-kuun 14. päivä.
Kun Rooman valtakunnan länsiosissa noudatettiin juliaanista kalenteria, tuli Jeesuksen kuolinvuoden pitkäperjantaiksi maaliskuun 25. päivä. Itäosissa taas noudatettiin kreikkalaista kalenteria, jonka Artemisios-kuun 6. päivä vastasi samaa kuin aiemmin mainittu Nisan-kuun 14. päivä. Myöhemmin kun Itä-Roomassa siirryttiin juliaanisen kalenterin käyttöön, joka tapahtui 300-luvulla, Jeesuksen kuolinpäiväksi sovittiin uuden kalenterin mukainen huhtikuun kuudes päivä.
Jouluun tämä yhdistyy sillä tavalla, että varhaisten kristittyjen aikaisessa rabbiinisessa juutalaisuudessa oli vallassa usko, että suuret profeetat syntyvät samana päivänä kuin he kuolevat.
Myöhemmin kristittyjen perinnöksi tuli tämä ajettelumalli juutalaisilta hiukan muuntuneena ja he olettivat Jeesuksen sekä kuolleen että myös siinneen Pyhästä Hengestä maaliskuun 25. päivänä. Vielä nykyäänkin tätä päivää vietetään Marian ilmestyspäivänä, jolloin enkeli ilmoitti Marialle Jeesuksen tulevasta syntymästä.
Näin siis kristityt laskivat lännessä Jeesuksen sikiämis- ja kuolinpäivästä yhdeksän kuukautta eteenpäin ja tästä johtuen päättelivät, että Jeesuksen syntymäpäivä on 25. joulukuuta.
Idässä suoritetussa samassa laskutoimituksessa päädyttiin huhtikuun kuudennesta päivästä tammikuun kuudenteen päivään.
Nykyään meillä läntisessä kristityssä maailmassamme tuo itäinen joulupäivä on loppiainen.
Joulun voidaan olettaa olleen siis jo alunperinkin kristillinen juhla, koska varhainen kristillisyys ei hyväksynyt sitä, että olisi omaksuttu pakanoiden uskon sisältöä ja samaa linjaa noudatettiin myös uskonnollisten juhlapyhienkin suhteen.
Vasta kristinuskon tultua Rooman valtionuskonnoksi alkoi kirkko vuosisatojen kuluessa omaksua jouluun myös tapoja, joita vietettiin pakanallisissa juhlissa.
Yleensä Jeesuksen elämästä kerrotut tapahtumat liittyvät aina jollakin tavalla hänen ristinkuolemaansa ja ylösnousemukseensa. Varhaisessa kirkossa tämä oli hyvin selvästi tiedostettu ja niin haluttiin viettää muiden kirkkovuoden juhlien tapaan myös joulua sillä teemalla, että Jeesus Kristus syntyi tänne maailmaan kuollakseen, noustakseen ylös ja pelastaakseen ihmiskunnan synnin kuormasta.
Meillä Suomessa käytössä oleva sana joulu on peräisin sanasta yule, joka on muinaisaikojen germaaninen talvijuhla. Kun antiikin ajan Roomassa tavattiin juhlia joulukuun aikana aurinkojumalaa ja maanviljelyksen jumalaa, halusi Rooman keisari kristinuskon vaikutuksen myötä, että ihmiset unohtaisivat nämä epäjumalansa ja alkaisivat juhlia Jeesusta.
Vielä 1700-luvulla Suomessa vuoden viimeinen kuukausi oli nimeltään talwikuu, mutta kun joulun juhlimisen merkitys sai jalansijaa, alkoi talwikuun nimeksi muuttua joulukuu. Joulu oli alkuperältään meillä keskitalven juhla.
Talvipäivän seisausta pidettiin auringon syntymäpäivänä ja tällöin muinaisten jumalien ajateltiin syntyneen. Jouluun sulautui myös monia pakanallisten sadonkorjuu- ja talvipäivänseisausjuhlien Yulen ja Saturnalian tapoja ja rituaaleja.
Joulu-sanan alkuperäinen merkitys ei ole edelleenkään täysin selvä. Sen sanotaan tarkoittavan “lumimyrskyn aikaa”, “ilonjuhlaa” tai “keskitalven juhlaa” (pakanallista).
Suomen kielessä joulu-sana on laina skandinavian kielistä (iúl, jól, jol). Englannin kielen yule on vanha nimitys joululle. Useimmat kielet sisältävät joulun nimessä maininnan “Kristus” (Christmas).
Juhla-sana on tullut käyttöön paljon ennen joulu-sanaa, germaanisena lainasanana jehwla tai jewla.
Joulukuusesta on tietoa sen verran, että ensimmäisiä vihjeitä puukoristeista on peräisin Saksasta. Tuolloin puuhun ripustettiin hedelmiä, joiden ajateltiin symboloivan paratiisin elämänpuuta.
Perinne, jonka mukaan lasten joululahjat laitetaan kuusen alle, on myös merkitykseltään alunperin kristillinen, nämä ovat tapa muistaa sitä, että hyvä tulee ristin puusta, myös ikivihreä kuusi symboloi kuolemattomuutta.
Nykyään joulun alkuperäiset arvot ovat useimmille unohtuneet täysin. Toiset ovat jopa sitä mieltä, että joulua ei pitäisi juhlia ollenkaan, koska he pitävät sitä alkuperältään pakanallisena juhlana. Mutta kuten edellä tuli ilmi, on joulun merkitys sekä pakanallinen että kristillinen, ja vaikka tarkkaa Jeesuksen syntymäpäivää ei olekaan selvillä, on kuitenkin joulun tarkoitus kristillisessä mielessä se mitä sillä haetaankin.
Se että Raamattu ei puhu joulun viettämisestä mitään, ei kuitenkaan sulje sitä pois, etteikö joulua saisi viettää. Onhan Pääsiäinenkin monimerkityksellinen juhla, jolla on juutalaisessa perinteessä Egyptin orjuudesta vapautumisen merkitys ja meillä pohjolassa uuden satokauden alkamisen merkitys, sen lisäksi tietenkin että pääsiäistä vietetään myös kristittyjen suurimpana juhlana.
Vaikka kaupallisesti joulusta onkin tullut kulutusjuhla, joka on oikean joulun ajatuksen syönyt kokonaan, ei se tee joulusta sellaista pohjimmaiselta merkitykseltään. Vaikka emme siis tiedä tarkalleen Jeesuksen syntymäpäivää, mutta vietämme kuitenkin joulua Hänen syntymänsä kunniaksi, tekee se joulun viettämisestä jalon tapahtuman, jossa harras hiljentyminen on pääteemassa.
Se ei tarkoita, että viettäisimme pakanallista juhlaa silloin, jos katseemme on suunnattu uskomme alkajaan, Jeesukseen Kristukseen.
Timo Tynkkynen
