1.
Esirukouksessa ennen ehtoollisen viettoa muistamme piispaamme Ristoa. Mutta mahtaako täällä kirkossa olla ketään sen nimistä veljeä? Jos olisi, kysyisin, tietääkö Risto, mistä hän on saanut nimensä, ja vastaisin myös, että se juontaa juurensa kreikankielisestä nimestä Khristoforos.
Nimi palautuu kristilliseen pyhimyslegendaan. Sen mukaan tämä Risto olisi elänyt jossakin muinaisen Filistean tienoilla silloin, kun kristillinen usko ei ollut vielä vakiintunut Rooman imperiumin valtauskonnoksi. Ja nimeen itseensä on kirjoitettu sisälle sen merkitys.
Khristoforos oli legendan mukaan reilusti kolmatta metriä pitkä mies eli vähän niin kuin Goljat, jonka Daavid surmasi. Voi olla, että Goljat filistealaisena on ollut innoittamassa hurskaan legendan kertojia. Joka tapauksessa Risto tarinan mukaan siirtyi erinäisten vaiheiden jälkeen pakanuuden ja epäjumalien vallasta Kristuksen palvelijaksi.
2.
Ilmeisesti hän myös halusi olla sitä koko sydämestään. Hänestä ei kuitenkaan ollut paastoamaan eikä elämään jatkuvassa rukouksessa, niin kuin hänelle suositeltiin. Niinpä hänelle annettiin tehtäväksi auttaa matkustajia ylittämään vaarallinen joki kantamalla heitä sen yli.
Ja sitten kerran kävi näin: joen rannalle tuli muuan pieni poika. Hän pyysi Khristoforosta kantamaan itsensä toiselle rannalle.
Helppo juttu, tuumi Risto ja heivautti poikasen harteilleen. Aluksi pojan paino ei tuntunut missään. Mutta mitä kauemmas kohti kahluupaikan syvintä kohtaa mentiin, sitä raskaammalta poika alkoi tuntua. Vesi syveni, virta painoi ja lopulta Khristoforoksen oli pakko sanoa pojalle: Oletpa saattanut minut melkoiseen vaaraan! Tuntuu, kuin harteillani olisi sinun sijastasi koko maailma!
Mutta kuinka oikeassa Risto-jättiläinen olikaan! Sillä Poika vastasi: Ei mikään ihme, sillä kannat harteillasi Häntä, joka kantaa koko maailman syntien taakkaa.
Khristoforoksen harteilla istui Herra Jeesus itse. Ja siitä Risto sai myös nimensä: hän oli Kristuksen kantaja.
Legendan mukaan Khristoforoksesta tuli sitten lähetystyöntekijä ja lopulta marttyyri. Hän kantoi yhä edelleen Kristusta sinne, missä Häntä ei vielä tunnettu, ja hän teki sen henkensä kaupalla. Mutta varsinaisen taakan kantoi Jeesus-lapsi. Khristoforos oli vain aasi, joka kuljetti Jeesusta selässään.
3.
Näin vapaasti vanhan tarinan pohjalta siirrymme aasinsiltaa myöten todellisuuteen, jonka päivän evankeliumi maalaa silmiemme eteen.
Se onkin melkoinen näytelmä. Jeesus on lähestymässä julkisen toiminta-aikansa suurta huipentumaa. Silti vain Hän tietää, kuinka toisenlainen se on oleva, kuin kukaan muu osaa odottaa.
Sillä suuret odotukset kohottavat opetuslasten ja kansan mieliä. Onko Messiaan aika alkamassa? Onko Jerusalemin vapautus valloittajien ikeen alta koittanut?
Muistettiin Jeesuksen monia suuria tekoja. Puhuttiin siitä, kuinka Hän oli parantanut sairaat ja ruokkinut nälkäiset. Maan hiljaiset toistivat mielessään Jeesuksen opetuksia: Hän ei ollut kaihtanut saarnata lakia niille, jotka pitivät maallista ja hengellistä valtaa käsissään ja sortivat köyhää kansaa.
Toiset pelkäsivät Jeesusta ja suorastaan vihasivat Häntä. Mitä voisi odottaa rabbilta, joka julkesi asettaa kyseenalaiseksi kunnon miesten uskon ja elämänvaelluksen? Entä kuinka kauan roomalaiset katselisivat tätä kaikkea? Nyt oli sekä kansan turvallisuus että isien usko uhattuna! Niin ajateltiin.
Moni mahtoi puristaa nyrkkiä viitattansa liepeen alla, kun Jeesus kulkueineen lähestyi pyhän kaupungin portteja. Päällimmäisenä oli silti kansan riemu. Se pukeutui pyhiinvaeltajien psalmin sanoiksi:
Tämä on se päivä, jonka Herra teki: iloitkaamme ja riemuitkaamme hänessä. O Herra, auta, o Herra, anna menestyä! Siunattu olkoon se, joka tulee Herran nimeen! Me siunaamme teitä Herran huoneesta. (Ps. 118:24-26)
4.
Hosianna Herra auta! Niin huudettiin yhtaikaa iloiten ja apua pyytäen. Kysyttiin, oliko nyt tullut aika, josta profeetta Sakarias oli ennustanut. Toisiko Jeesus mukanaan vapauden, hyvinvoinnin, rauhan ja ilon?
Iloitse, sinä Zionin tytär, suuresti, ja riemuitse, sinä Jerusalemin tytär! Katso, sinun kuninkaas tulee sinulle, vanhurskas ja auttaja, köyhä, ja ajaa aasilla ja aasin tamman varsalla. Sillä minä tahdon maahan lyödä rattaan Ephraimista ja hevosen Jerusalemista, ja sodan joutsi pitää särjettämän; sillä hän puhuu ystävällisesti pakanain seassa, ja hänen hallituksensa on oleva merestä hamaan mereen asti, ja virrasta hamaan maailman loppuun asti. (Sak. 9:9-10)
Niin kuulimme alttarilta luettavan. Ja toden totta: Sakariaan ennustus oli toteutumassa Jerusalemin asukkaiden ja Jeesuksen mukana kulkeneen väen silmien edessä mutta toisella tavalla, kuin he luulivat.
Myös Palmusunnuntaina kuulemme kertomuksen, kuinka Jeesus ratsastaa aasilla omaan kaupunkiinsa ja kuinka kansa ottaa Hänet riemuiten vastaan. Palmusunnuntaina aloitamme Hiljaisen viikon. Muistamme, mihin se johtaa: Golgatalle. Sinne näyttää Herran vaellus päättyvän. Jeesuksen kanssa unelmansa hautaa myös se innostunut väkijoukko, joka nyt huutaa hoosiannaa Hänelle. Ja moni on huutamassa ristiinnaulitse, ristiinnaulitse Pilatuksen kysyessä, mitä vangitulle Jeesukselle olisi tehtävä.
5.
Tänään emme vietä Palmusunnuntaita. Siihen on vielä monta kuuukautta. Nyt olemme aloittamassa uutta kirkkovuotta ja adventin aikaa. Ja toisin kuin laskiaisesta alkava suuri paasto, tämä pieni paasto ei johda suoraan Ristin juurelle, vaan vie meidät ensin Beetlehemiin.
Suurenkin paaston aika päättyy silti Golgatan tuolle puolen. Se päättyy iloon, jota ei myöskään kukaan osannut odottaa. Pitkäperjantai vaihtui pääsiäiseen. Rististä ja ylösnousemuksesta tuli Jumalan Pojan voitto synnistä ja kuolemasta juuri silloin, kun Hän vapaaehtoisesti suostui tapettavaksi meidän syntiemme tähden ja kun Hän sitten, kaiken suoritettuaan, nousi Voittajana haudasta.
Niin alkoi jotakin vielä paljon suurempaa kuin unelma Israelin valtion vapaudesta. Ristin ja ylösnousemuksen pääsiäisestä alkoi Jumalan armon aika. Vanhan liiton lupaukset täyttyivät, ja meillekin avautui kasteessa ovi Jumalan valtakuntaan. Siihen saamme kuulua uskossa jo nyt, ja kerran näkemisessä, niin, ettei enää koskaan tarvitse pelätä sen ovien sulkeutuvan edessämme – jos vain pysymme Jeesuksen uskossa elämämme loppuun asti.
6.
Nyt kuitenkin palaamme vielä Jerusalemiin. Kävelemme kaupungista pari kilometriä Betanian suuntaan. Siellä kohtaamme kulkueen, joka on meille tuttu. Näemme riemuitsevan kansan. Näemme palmunoksat, joita yhdessä vaatteiden kanssa levitetään matoksi tomuiselle tielle.
Näemme kuitenkin myös jotakin muuta. Näemme aasin. Näemme aasin varsan, jonka selässä Jeesus istuu matkalla kohti Jerusalemia, Kuninkaan kaupunkia.
Tästä aasista on paljon puhuttu ja kirjoitettu. On muistettu, kuinka uljas hevonen olisi paremmin sopinut Kuninkaalle kuin arkinen ja vaatimaton aasi. Toisaalta on muistutettu siitäkin, että ennen hevosten aikaa aasi oli kuninkaallisten juhta. Se oli daavidilaisen kuninkaan ratsu!
Aasi siis yhtäältä sopi ratsuksi hiljaiselle ja nöyrälle Messiaalle. Toisaalta se viittasi siihen lupaukseen, joka oli annettu, ettei Jumalan valtikkaa otettaisi pois Juudan suvulta, kunnes Sankari tulisi. Ja nyt Hän tuli omaan kaupunkiinsa, kuninkaiden Jerusalemiin.
Itse aasista ei silti ehkä sittenkään ole puhuttu tarpeeksi. Tai paremminkin ei ole annettu sen puhua. Sillä vaikka se oli vain järjetön luontokappale, kuten on tapana sanoa, se silti saarnaa meille päivän evankeliumissa, vaikkei se avaakaan suutaan kuten Bileamin aasi, josta kerrotaan Mooseksen kirjoissa.
Niin he menivät, ja löysivät varsan sidottuna ulkona oven tykönä tien haarassa, ja he päästivät sen vallallensa. He päästivät sen vallallensa. Näin evankelista kertoo.
7.
Jeesuksen käskystä opetuslapset päästivät sidotun aasin irti. Nuori aasi pääsi irti kahleesta, jolla se oli sidottu isäntänsä portin pieleen. Sillä ei ollut vielä kukaan ratsastanut. Pian sen kuitenkin oli määrä alkaa työnsä kulkupelinä ja kuormajuhtana. Se oli aasille määrätty osa.
En ole eläissäni tuntenut yhtään nelijalkaista aasia. Kaksijalkaisia aaseja tunnen ainakin yhden. Se katsoo minua aamuisin peilistä. Voi siis olla, että ymmärrän myös nelijalkaisesta aasista jotakin. Ehkä me kaikki ymmärrämme.
Niin – miltä mahtoi aasin varsasta tuntua, kun sitä ei pantukaan raskaaseen työhön, vaan kaulan ympäriltä irrotettiin köysi, ja nuori aasi päästettiin vallallensa? Mahtoivatko siinä takajalat osoittaa hetken kohti taivasta ja riemun kiljunta kajahtaa naapuritalon seinästä? Vanhat kahleet eivät enää sitoneet sitä! Sen kohtalo olisi toinen kuin tamman, jonka varsa se oli.
Sillä Jeesus oli käskenyt vapauttaa sen. Jeesus oli lähettänyt opetuslapsensa julistamaan vangituille vapautta. Jeesus oli lähettänyt irrottamaan ne kahleet, jotka sitoisivat synnin orjan kadotuksen vallan alle.
Aasille kävi jo nuorena niin kuin Kristoforos-jättiläiselle pitkän etsinnän jälkeen. Khristoforos ei ollut enää pakana. Hänen ei enää tarvinnut kulkea epäjumalien talutusnuorassa. Hänen ei ollut enää pakko totella syntiä. Ja kun hän silti vielä lankesi, kun hänen jalkansa lipesi liukkaalta kiveltä keskellä joen syvintä kohtaa, Jeesus nosti hänet sieltä kuiville. Hän sai syntinsä anteeksi. Sillä lopulta Jeesus kantoi häntä ja hänen syntejään. Kristoforos oli vapaa aloittamaan alusta uudelleen, langettuaankin aina uudelleen.
8.
Mutta palataan takaisin aasiin ja kysytään, mitä sille sitten tapahtui? Nythän se oli vapaa! Eivätkö aasit ole paksukalloisia ja omapäisiä otuksia? Lähtikö se siis villinä juoksemaan pitkin kylänraittia ja Öljymäen rinteitä?
Ei lähtenyt. Syntinen oli saanut syntinsä anteeksi ja päässyt uhkaavan orjuuden alta Jumalan lasten vapauteen. Uusi vapaus kuitenkin sitoi niin nuoren aasin kuin aikuisen Khristoforoksenkin sen palvelukseen, joka oli hänet vapauttanut ei pakosta, vaan iloiten siitä, että synti oli irrottanut hirveän otteensa eikä laki enää saanut sitoa syntistä raskaaseen orjantyöhön.
Sillä synti lupasi paljon, mutta otti kaiken. Silti myöskään hyvä ja oikea Jumalan laki ei johtanut siihen vapauteen, jota se lupasi sille, joka täyttäisi sen vaatimukset. Ne eivät koskaan täyttyneet. Todellinen vapaus olikin Jumalan lahja Jeesuksen tähden ja Hänessä, ei meidän hyvien tekojemme palkka.
Tämä Jumalan antama oikea vapaus ei kuitenkaan tarkoita sellaista riippumattomuutta, ettei koskaan enää tarvitse välittää kenestäkään eikä enää ikinä tehdä mitään. Niinpä aasillekin uusi vapaus oli mahdollisuus lähteä liikkeelle ja seurata Jeesusta sinne, minne Hän oli menossa. Se merkitsi kunniatehtävää kantaa Jeesusta Hänen matkallaan Kuninkaan kaupunkiin.
Niin aasistakin tuli Kristoforos, Kristuksen kantaja. Juhlasaatossa se kuljetti kallista kuormaa selässään pyhän kaupungin portista sisälle. Ja kansa muodosti kunniakujan huutaen riemuissaan hoosiannaa Daavidin Pojalle.
Kuorma ei ollut kevyt. Aasi oli vielä nuori, ja se kantoi selässään Jeesusta, joka harteilla oli maailman syntien taakka. Ja kun Jeesus tuli aasilla ratsastaen omaan kaupunkiinsa ja sen temppeliin, aasille ei huudettu hoosiannaa. Khristoforos oli vain juhta, jonka selässä Jeesus ratsasti. Jeesus oli kuitenkin itse valinnut hänet tehtäväänsä. Se oli kallis ja ihana tapa elää todeksi vapautta, jonka Jeesus oli hänelle antanut.
9.
Rakkaat ystävät! Aasi saarnaa meille. Sillä se, mitä päivän evankeliumissa kerrottiin, on tapahtunut ja tapahtuu tänään meillekin. Tänäänkin Herra Jeesus ratsasti aasilla omaan kaupunkiinsa ja oman kansansa keskelle. Tänäänkin Hänelle veisataan hoosianna, Herra, auta!
Mutta missä ja kuinka se tapahtuu? Se tapahtui jo ja on vielä tapahtuva, niin kuin joka pyhä, kun seurakunta viettää messua.
Mutta näitkö aasin? Et varmasti huomannut häntä. Siinä hän kuitenkin köpötteli ja kantoi Jeesusta selässään.
Minä olin se aasi. Minä olin se, jonka Jeesus on vapauttanut orjuuden kahleista sitoakseen minut Hänen palveluksensa työhön. Hän tahtoi ja tahtoo, että kannan Häntä yhtä mitättömänä ja tyhmänä kuin aasi, mutta silti vapaudestani kiitollisena ja selkäni palvelukseen taivuttaen sinne, missä Hänen kansansa odottaa syntisten Vapahtajaa.
Edelläni kulki yksi Jeesuksen opetuslapsista kantaen Hänen lippuaan pyhää ristiä. Se oli se palmunlehti ja voitonmerkki, joka Jeesukselle oli varattu ja josta me sanomme, että se on meidän ainoa toivomme. Ja perässä kuljin minä, aasi, jonka tehtävä on Ristin lippua seuraten kantaa Vapahtaja Raamatun sanassa ja alttarin sakramentissa sisälle pyhään kaupunkiin ja sen temppeliin.
Yhdessä veisasimme: Herra armahda, Kristus armahda, Herra armahda. Ja Herra tuli keskellemme. Hän armahtaa meitä puhdistamalla sydämemme temppelin kauppiaista, jotka yrittävät ostaa itselleen Jumalan armon, ja uhrieläimistä, joita ei enää tarvita. Jeesus ratsasti omaan kirkkoonsa tuomaan meidän ansiollisten tekojemme tilalle oman uhrinsa ja oman voittonsa, jotta me ottaisimme sen uskossa vastaan. Ja kohta me veisaamme hoosiannaa Daavidin Pojalle, niin kuin joka pyhä, kun Hän siunatussa leivässä ja viinissä tulee ruumiillisesti luoksemme meidän syödä ja juoda syntiemme anteeksiantamiseksi ja iankaikkiseksi elämäksi.
10.
Sen huudon Herra Jeesus myös varmasti kuulee. Varmasti Hän auttaa meitä. Hän antaa synnit anteeksi myös aasille, joka kantaa Häntä selässään seurakunnan keskelle, ja varustaa kuormajuhdan riittävillä lahjoilla ja voimilla jatkaa siinä palveluksen työssä, johon hänet on kutsuttu.
Ja yhtä lailla Herra vapauttaa sinut synnin taakoista ja lain orjuudesta. Niin kuin aasiparan, niin Hän päästää sinutkin vallallesi, mutta sitä varten, että vastedes palvelisit vapaasta tahdostasi ja iloisesti Häntä ja lähimmäisiäsi, joissa kohtaat Hänet. Sillä tavalla Herra Jeesus tahtoo tehdä sinustakin Khristoforoksen, Kristuksen kantajan. Eikä Hän vain asetu kannettavaksesi, vaan Hän haluaa tulla elämäsi Herraksi ja asettua sinuun asumaan, niin kuin sinut jo kerran kasteessa on otettu Hän omakseen. Hän tahtoo sydämesi uskossa, suusi tunnustuksessa ja kättesi rakkauden töissä mennä sinne, missä Häntä ei vielä tunneta, ja sinnekin, missä Hänet on melkein unohdettu.
Minulle Herra Jeesus on antanut aasin tehtävän kantaa Hänet sanassa ja sakramenteissa Jerusalemin porteista sisälle niin, että voit kuulla Hänen äänensä ja ottaa uskossa vastaan Hänen ruumiinsa ja verensä. Osallisena Hänestä itsestään Hän antaa myös sinulle tehtävän kantaa Hänen voittonsa hedelmät Jerusalemin porteista ulos, kaikkialle, teille ja aitovierille, aina maan ääriin saakka – ja minulle myös, yhtenä uskovana toisten joukossa, hoitaa aasinvirkaani, mutta myös arkisen todistajan tehtävää.
Ensin kuitenkin menemme kaikki yhdessä Beetlehemiin. Sieltä matkamme alkaa. Matka alkaa levosta sen pienen Pojan luona, joka lepää Pyhän Marian sylissä. Sinne alkanut adventin aika meitä nyt vie.
Ja loppujen lopuksi Jeesus-lapsi kantaa harteillaan myös meitä, kun joki muuttuu koskeksi, emmekä millään jaksaisi kahlata eteenpäin. Sellaisena Hän on suloinen taakka, ja Hänen ikeensä on kevyt kantaa, minun, aasin, ja teidän, joita aasin on määrä palvella. Siunattua adventin aikaa! Amen.