15.4.2012 1. PJS Luuk. 24:36-49
Päivän evankeliumi vie meidät Jerusalemiin, yläsaliin.
Jeesus oli ristiinnaulittu kaksi päivää aikaisemmin ja
hänen ruumiinsa oli laskettu hautaluolaan.
Nyt sunnuntaiaamuna kuului kummia.
Naiset, Pietari ja Johannes olivat käyneet haudalla.
Se olikin tyhjä!
Naiset kuitenkin kertoivat nähneensä haudalla enkelin,
Joka oli sanonut, että Jeesus on noussut haudasta.
– Opetuslasten oli kuitenkin vaikea uskoa noita kertomuksia.
Illan suussa yläsaliin ryntäsi vielä kaksi miestä.
He olivat juosseet 10 kilometriä ja olivat aivan läkähtyneitä.
Mutta heillä oli tärkeää kerrottavaa:
Jeesus oli ilmestynyt heille tiellä.
Hän oli jopa ryhtynyt jakamaan heille leipää, niin kuin silloin,
kun hän asetti ehtoollisen.
– Mutta yhtäkkiä hän oli hävinnyt. Heti kun miehet tunnistivat hänet.
Kun miehet vielä puhuivat tästä kaikesta, Jeesus äkkiä seisoikin
heidän keskellään. Hän tuli sananmukaisesti läpi lukkojen.
Ei ihme, että opetuslapset olivat hämmästyneitä, ja jopa peloissaan.
Kuollut mies olikin yhtäkkiä siinä heidän edessään.
Kaikki Jeesuksen aikaisemmat puheet ylösnousemuksesta olivat
karisseet heidän mielistään.
Ainoastaan kuoleman suru täytti heidän ajatuksensa.
Kummitus, aave, haamu sellainen tämän täytyy olla.
Kun tulee vielä lukittujen ovienkin läpi.
Siksi Jeesuksen täytyi oikein vakuuttamalla vakuuttaa, että se
todella ON Hän eikä mikään aave.
Ylösnousemusruumiin ymmärtäminen oli opetuslapsille vaikea
asia. Ja niinhän se on meillekin.
Eihän kenelläkään ollut kokemusta haudasta nousseista ihmisistä.
Nekin pyhät, jotka Jeesuksen kuolinhetkellä nousivat haudoistaan Matteuksen mukaan, tulivat Pyhään kaupunkiin vasta pääsiäisen JÄLKEEN.
Opetuslapsia näyttää hämmentäneen juuri tuo oven läpi tuleminen.
Eihän siihen voi pystyä muu kuin henkiolento.
Siis sellainen, jolla ei voi olla ruumista, kehoa.
Ruumishan törmää oveen.
Mutta nyt Jeesus paljastaakin jotain muuta: Hän pyytää opetuslapsia koskettamaan häntä. Hänen lävistettyjä käsiään ja jalkojaan.
– Kyllä hänellä on ruumis!
Hän on sama Jeesus kuin ennen kuolemaansa.
Persoona säilyy, jopa ruumis naulanreikineen säilyy.
Mutta silti ylösnousemusruumis on erilainen kuin maallinen ruumis.
Se voi kulkea seinän läpi. Se voi siirtyä 10 kilometriä Emmauksesta
yhdessä hujauksessa. Se voi yhtäkkiä olla Genesaretin rannalla, vaikka ei ole ottanut askeltakaan.
Ylösnousemusruumis ei ole siis sidoksissa tähän materiaan, aineeseen.
Se on enemmän kuin vain näkyvä, konkreettinen hahmo.
Se on jo osa ikuisuutta vaikka samalla voi olla täällä ajassakin.
Näinhän me uskomme myös omasta ylösnousemusruumiistamme.
Kristus nousi esikoisena kuolleista ja sen jälkeen Herran omat kukin vuorollaan.
Tämä näkyvä puetaan näkymättömään.
Kuoleva puetaan kuolemattomaan.
Mutta silti me uskomme RUUMIIN ylösnousemukseen.
Ja iankaikkiseen, ruumiilliseen elämään.
– Tämän on hyvin tärkeä asia kristillisessä uskossa.
**
Luukkaan mukaan opetuslapset antoivat Jeesukselle syötäväksi kalaa.
Ja Hän söi. Sekin oli merkki siitä, että Hän todella oli ruumiissaan
noussut kuolleista.
Vanhassa Bibliassa vuodelta 1776 on mielenkiintoinen lisäys.
Siinä sanotaan:
Niin he panivat hänen eteensä kappaleen paistettua kalaa ja vähän kimalaisen hunajaa.
– Itse asiassa tämä voi hyvin olla alkutekstin mukainen muoto.
Hyvin vanhoissa käsikirjoituksissa puhutaan todella hunajasta tai paremminkin hunajakakusta, joka annettiin Jeesukselle.
– Se oli pääsiäisherkku!
– Opetuslapset pistävät parasta pöytään, kun saivat Jeesuksen pääsiäisvieraakseen!
Vanhassa testamentissahan hunaja (tai mesi) kuvaa yltäkylläisyyttä ja hyvää elämää.
Erämaassa kansalle luvattiin, että he pääsevät maahan, joka vuotaa maitoa ja hunajaa.
– Ja nyt pääsiäisenä oltiin todella Luvatussa maassa, jossa Daavidin Poika oli heitä hallitsemassa. Siksi oli hunajakakkujen aika!
Psalmeissa hunajaa puolestaan verrataan Jumalan sanaan:
Herran sana on puhdas ja aito, se pysyy iäti.
Herran säädökset ovat lujat, ne ovat oikeita kaikki.
Ne ovat kalliimmat kuin puhdas kulta, kalliimmat kuin kullan paljous, makeammat kuin mesi, maistuvammat kuin mehiläisen HUNAJA
Jumala sana on siis makeampaa kuin hunaja.
Ja nyt lihaksi tullut Jumalan sana, Kristus, oli heidän keskellään.
– Eikö silloin ollut juuri oikea hetki tarjota hunajakakkua.
Hänelle, joka on parempaa kuin hunaja.
Mutta vielä yksi tärkeä jae löytyy Vanhasta testamentista, liittyen hunajaan:
Korkeassa Veisussa eli nykyisessä Laulujen laulussa sulhanen puhuu rakkauden puutarhasta näin:
Rakkaani, kihlattuni!
Minä tulen puutarhaani ja poimin mirhani ja balsamini,
Avaan hunajakennoni ja syön hunajan, juon viinini ja maitoni (LL 5:1)
Kuka tai mikä on Uudessa testamentissa Kristus-sulhasen morsian, kihlattu?
Sehän on seurakunta! Kerran morsiusseurakunta otetaan taivaaseen, ja silloin vietetään suuria hääjuhlia. Mutta maan päällä seurakunta on morsian.
Nyt Kristus sanoo tulevansa seurakuntansa luo, kuin uudelleen luotuun Eedenin puutarhaan. Hän saa mirhaa niin kuin muistatte Itämaan tietäjien tuoneen.
Ja hänen hautakammioonsa tuodaan balsamia hänen ruumistaan varten.
Mutta nyt ylösnousemuksen aamuna hän tulee kihlattunsa, seurakunnan keskelle, ottaa käteensä hunajaa ja syö sitä.
– Huomatkaa miten tarkkaan ja yksityiskohtaisesti Vanhan testamentin profetiat saavat täyttymyksensä Jeesuksen elämässä.
Hunaja oli kihlatun seurakunnan lahja sulhaselleen, Ylösnousseelle Kristukselle.
***
Mitä tämä sulhanen sitten sanoo morsiamelleen?
Odota!
Pysy tässä kaupungissa kunnes saat varustuksesi voiman korkeudesta.
Siis Pyhän Hengen.
Näinhän sitten tapahtuikin seitsemän viikkoa myöhemmin.
Pyhä Henki laskeutui seurakunnan ylle.
He saivat voiman korkeudesta, sellaisen voiman, jolla he saattoivat lähteä liikkeelle. Niin: miksi? Ja mihin?
Kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamusta
Tuo pieni sana hänen nimessään on hyvin tärkeä.
Me emme koskaan toimi omissa nimissämme, kun teemme Jumalan valtakunnan työtä. Emme toimi edes Paulus-yhteisön tai Luther-säätiön tai Suomen kirkon nimissä. Ei vaan me voimme toimia VAIN ja AINOASTAAN Jeesuksen nimissä.
Siis Jeesuksen antamalla valtuutukselle, Hänen edustajinaan, Hänen toimivallallaan, Hänen käskystään, Hänen tavallaan.
– Jos toimimme jotenkin muuten, työmme on hyödytöntä eikä se kanna mitään hedelmää.
Mitä meidän sitten seurakuntana tulee ennen muuta tehdä:
Saarnata parannusta ja syntien anteeksiantamusta.
Siis julistaa, että me kaikki olemme langenneita ja poispoikenneita.
Koko maailma on synnin vallassa joka ikinen ihminen.
Mutta toisaalta julistaa, että Kristuksen kuoleman ja ylösnousemisen tähden synnit annetaan anteeksi kaikille, jotka uskovat Häneen.
Tämä on kirkon ja seurakunnan tehtävä. Se jonka Jeesus itse antoi.
Kirkko ei ole sosiaalitoimisto eikä viihdekeskus.
Se on lain ja evankeliumin julistamisen paikka.
**
Apostolit valtuutettiin todistamaan, että Jeesus todella elää ja on noussut kuolleista. He olivat silminnäkijätodistajia.
Ja heidän todistuksensa meillä on Pyhässä Raamatussa.
Siksi me emme tarvitse mitään muita todistuksia siitä, että Jeesus elää.
Hän itse asetti itselleen todistajat.
Ja heitä meidän tulee uskoa.
Me emme sanan varsinaisessa merkityksessä ole TODISTAJIA.
Me emme olleet yläsalissa näkemässä, kun Jeesus ilmestyi.
Me emme olleet Emmauksen tiellä, emme Genesaretinjärvellä, emmekä Öljymäellä, kun Hänet otettiin taivaaseen.
Todistajat ovat he, jotka näkivät.
Me olemme sen sijaan TUNNUSTAJIA.
Me tunnustamme sitä uskoa, jonka nämä silminnäkijätodistajat ovat
meille välittäneet.
Me viemme eteenpäin sitä apostolien saamaan sanomaan, että Jeesus elää ja on voittanut synnin ja kuoleman vallan.
Me emme lisää mitään uutta tai mitään omaamme tähän annettuun sanomaan.
Sen sijaan koetamme varjella sen mahdollisimman puhtaana ja aitoa, sellaisena kuin itse olemme sen saaneet vastaanottaa.
Me säilytämme ja suojelemme ja hoidamme tätä evankeliumin sanomaa kuin maailman kalleinta aarretta ettei se vain likaantuisi tai rikkoontuisi tai menettäisi loistettaan.
Juuri näin Paavali toimi.
Korinttilaisille hän kirjoittaa:
Veljet, palautan mieliinne sen evankeliumin, jonka olen julistanut teille.
Te olette ottaneet sen vastaan ja pidätte siitä kiinni, ja sen avulla te myös pelastutte, JOS säilytätte sen SELLAISENA kuin minä sen julistin; muuten olette turhaan tulleet uskoviksi. Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä ITSE OLIN SAANUT VASTAANOTTAA (1. Kor. 15:1-3)
– Huomatkaa: Paavali ei muuttele sanomaa, joka hänelle on julistettu.
Vaan tahtoo siirtää sen mahdollisimman muuttumattomana, koskemattomana, eteenpäin, kuulijoilleen ja lukijoilleen.
Ja mikä on tämä muuttumaton, ikuinen sanoma, jonka Paavali halusi aina uudelleen palauttaa kristittyjen mieliin:
Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu,
hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista. (1. Kor. 15:3-5).
Tämä oli Paavalin vastaanottama uskontunnustus, jonka hän halusi opettaa kaikkialla perustamissaan uusissa seurakunnissa.
Siihen oli kiteytetty uskon ydin. Se mikä on kaikkein tärkeintä.
Eikä tästä ole kuin muutama askel siihen tunnustukseen, johon mekin saamme tänään yhtyä.
Näin mekin liitymme Ylösnousseen tunnustajien joukkoon kaikkien aikojen pyhien ja Kristuksen seuraajien kanssa: