1. sunnuntain joulusta, Luuk. 2:33–40, Martti Vaahtoranta

1.
Rakas Pyhän Marian seurakunta! Joulu jatkuu vielä kauan, vaikka vietämmekin tänään ”joulun jälkeistä sunnuntaita”. Vietämme joulua, mutta tiedämmekö oikeastaan, mitä ”joulu” on?
Hassu kysymys! Tottahan me sen tiedämme! Ei joulussa ole ainakaan kyse joulupukista eikä tontuista eikä edes kynttilöistä, kinkusta eikä kuusesta, vaikka kaikkea sellaista voi joulun viettoon kuulua. Pidetään vain huoli, että satu ja hassuttelu pysyvät satuna ja hassutteluna ja tosi totena ja tärkeimmät asiat tärkeimpinä.
Ja senkin tiedämme, ettei joulun syvin olemus löydy kotimaisen kulutuskysynnän kasvattamisesta, vaikka myös joululahjat kuuluvat joulumme viettoon. Sillä olemmehan me kristittyjä. Osaamme erottaa satuolennot Jumalan todellisista, historiassa toteutuneista pelastusteoista. Osaamme sanoa, että ”joulun varsinainen Lahja on Herra Jeesus Kristus itse” ja että kaiken muun joulumme vietossa pitäisi olla tämän joulun Herran ja Jumalan suurimman Lahjan palveluksessa.
Joulu on ennen muuta Jeesuksen syntymäpäivä. Eikö totta? On se tietysti myös tunnelmallinen keskitalven ja lämpimän yhdessäolon ja inhimillisen rakkauden juhla. Ne eivät kuitenkaan tee joulua jouluksi, vaan ne ovat sen seurausta, mitä ensimmäisenä jouluna tapahtui ja mikä tulee uskossa ja rakkaudessa todeksi meidän keskellämme.
2.
Mutta mitä silloin ensimmäisenä jouluna sitten oikein tapahtui? No, kyllähän me senkin tiedämme. Kysymme kuitenkin nyt, miksi vietämme joulua vielä senkin jälkeen, kun paimenet ovat palanneet takaisin kedolle ja Maria jää seimen äärelle pyhän Joosefin seuraan ihmetellen vastasyntynyttä Poikaansa ja kaikkea tapahtunutta ja kuullutta?
Alkaneella viikolla vietetään Uudenvuoden päivää. Meillä Pyhän Marian seurakunnassa ei valitettavasti ole silloin messua, mutta seuroihin meitä kutsutaan. Eikä Uudenvuoden päivänäkään ensi sijassa juhlita uutta kalenterivuotta, vaan jatketaan joulun viettoa. Puhutaan joskus ”uudesta joulusta” ja ajasta ”joulujen välissä”.
Nyt olemme juuri siinä ”välissä”. Se, mitä tänään näemme tapahtuvan Jerusalemin temppelissä, on kuitenkin ajallisesti edellä sitä, mistä Uutena vuotena puhutaan. Tämän päivän evankeliumi ennakoi jo Kynttilänpäivää. Silti se yhdessä Uudenvuoden päivän kanssa puhuu Joulun merkityksestä meille sen kahdessa eri ulottuvuudessa. Kumpikin pyhä kertoo, miksi Jumalan piti tulla ihmiseksi ja mitä se merkitsee meille seurakuntana ja yksittäisinä uskovina.
3.
Uudenvuoden päivää vietetään kahdeksantena päivänä Jeesuksen syntymän jälkeen. Muistatteko, mitä silloin tapahtui? Aivan niin: Jeesus ympärileikattiin, ja Hänelle annettiin nimi ”Jeesus”, niin kuin enkeli oli käskenyt.
Entä mitä tämän päivän evankeliumissa tapahtui? Ensinnäkin Maria piti synnytyksen ja säädettyjen puhdistuspäivien jälkeen virallisesti ottaa takaisin uskonyhteisön jäseneksi. Meilläkin on ollut käytössä ”kirkottaminen”, joka pohjimmiltaan liittyy Vanhan testamentin puhtaussääntöihin. Omalla tavallaan se on myös suojellut vasta synnyttänyttä äitiä.
Tämä ”Marian kirkottaminen” ei kuitenkaan ole päivän evankeliumin aihe. Tärkeämpää on, että vanhempien piti suorittaa vastasyntyneen Pojan puolesta säädetty uhri. Se vaadittiin lunastushintana esikoisesta. Uhrilla ikään kuin ostettiin esikoinen takaisin Jumalalta lapsen vanhemmille. Jumala oli kerran ottanut kansansa esikoiset erityisellä tavalla omakseen ja omaan käyttöönsä säästäessään heidät ja ne kodit, joiden ovien pihtipielet oli sivelty Karitsan verellä silloin, kun Hän vihki Egyptin esikoiset tuhon omaksi.
4.
Tässä kaikessa ei kuitenkaan ollut mitään ulkonaisesti merkillistä eikä merkittävää silloin, kun evankeliumimme kertomat asiat tapahtuivat. Ne olivat temppelin arkipäivää. Epätavallista oli tosin, että myös Jeesus-vauva oli temppelireissulla mukana. Se ei olisi ollut välttämätöntä. Ilman Jeesuksen mukanaoloakin säädetyt toimitukset olisivat tulleet suoritetuiksi.
Tämäkin tilanne voidaan silti selittää aivan arkisesti: nuori Maria ei halunnut jättää pientä Poikaansa vieraiden hoitoon, vaan otti Hänet mukaansa temppeliin. Vastasyntyneen äiti on melkein yhtä tiukasti kiinni vauvassaan kuin vauva hänessä, ja se on oikein ja hyvä asia.
”Joosef-kulta, eikö oteta Lapsi mukaan temppeliin?” ”Otetaan vaan, pikku Maria. Kyllä minä kannan Häntä, jos sinua alkaa väsyttää.”
Ehkä tällainen keskustelu käytiin Marian ja Joosefin perheessä. Silti ehkä heidän sitä tietämättä Jumala toimitti salassa valtavia asioita, jotka mahdollisesti selvisivät Jeesuksen vanhemmille vasta myöhemmin. Ja juuri tämä on päivän evankeliumissa merkittävää.
5.
Pyhän Paavalin Filippiläiskirjeessä on ihana hymni, joka puhuu myös siitä, mitä tuona päivänä Jerusalemin temppelissä tapahtui ja siitä, mitä sitten seurasi:
Kullakin olkoon se ajatus, joka Kristuksella Jesuksella oli, joka, vaikka hän oli Jumalan muodossa, ei lukenut saaliiksi Jumalan kaltainen olla, vaan alensi itsensä, otti orjan muodon päällensä ja tuli muiden ihmisten vertaiseksi ja löydettiin menoissa niinkuin ihminen, nöyryytti itsensä ja oli kuolemaan saakka kuuliainen, ja ristin kuolemaan asti. Sentähden on Jumala hänen myös korottanut ja antanut hänelle nimen, joka kaikkia nimiä suurin on: että Jesuksen nimeen pitää kaikki polvet heitänsä kumartaman, jotka taivaassa ja maan päällä ja maan alla ovat, ja kaikki kielet pitää tunnustaman, että Jesus Kristus on Herra, Isän Jumalan kunniaksi. (Fil. 2:5-11)
Oletko koskaan ajatellut, mitä kaikkea tämä tarkoittaa? – Me tiedämme, että koska Jeesus sikiämisestään asti oli paitsi ihminen myös Jumalan Poika ja Jumala itse, Hän oli alusta asti jumalinhimillisenä persoonana kaikkivaltias, kaikkialla läsnä, kaiken tietävä ja kaiken näkevä. Tästä jumaluudestaan Hän ei koskaan luopunut. Sen tähden Kristuksessa Jumala itse naulittiin ristille.
Jeesus ei kuitenkaan ”lukenut saaliiksi Jumalan kaltainen olla, vaan alensi itsensä, otti orjan muodon päällensä ja tuli muiden ihmisten vertaiseksi ja löydettiin menoissa niinkuin ihminen.”
Me emme ole olleet kuuntelemassa Jumalan omaa sisäistä keskustelua, kun Hänen pyhä vihansa vaatii langenneen ihmiskunnan rankaisemista, mutta Hänen Rakkautensa tahtoo pelastaa meidät. Me emme ole olleet kuulemassa, kun Jumalan ikuinen Sana tässä Jumalan sisäisessä keskustelussa sanoo: ”Minä luovun kirkkaudestani ja kunniastani rakastettujen ihmisten hyväksi, tulen heidän kaltaisekseen ja otan kokonaan kantaakseni heidän syyllisyytensä taakan, mitä se minulle sitten mukanaan tuokaan.” Ja sanoessaan Hän Jumalana tiesi, mistä puhui ja mitä oli tulossa.
6.
Mistä kaikesta Herra siis luopui? Ei jumaluudestaan, mutta jumaluutensa voiman ja kaikkivallan käyttämisestä Hän näyttää luopuneen.
Kuinka kipeältä Hänestä tuntuikaan, kun päätös oli Jumalan iankaikkisuudessa tehty? Ehkä ymmärrämme siitä jotakin, jos ajattelemme vaarallista leikkausta, johon meitä valmistetaan. Kun sovittu hetki on koittanut, annamme tiputtaa suoneemme lääkettä, joka vaivuttaa meidät uneen. Olemme leikkauspöydällä, mutta emme tiedä olevamme siinä. Vihdoin heräämme, jos heräämme, vain kokeaksemme ne kivut, jotka ovat leikkauksen seurausta.
Tai ajattelen niitä nuoria poikia, jotka reilusti alle täysi-ikäisinä isäni ja appifaarini tavoin kutsuttiin sotaan. Takana oli onnellinen, huoleton lapsuus, äiti ja isä, sisarukset, kaverit, koulu ja kaikki sellainen. Yhtäkkiä kaikki se oli kuin poispyyhitty. Käteen annettiin kivääri, ja käskettiin esimiestä totellen astua vihollisen tulta päin. Niin piti rakkauden nimissä tehdä, jottei jotakin vielä pahempaa tapahtuisi. Mutta monelta meni henki jo ensimmäisessä hyökkäyksessä. Ne taas, jotka jäivät eloon, eivät tienneet, kuka oli seuraavana vuorossa. Menneistä iloisista päivistä olivat enää vain unet ja muistot jäljellä.
7.
Me emme tietenkään tiedä, kuinka Jumala tämän kaiken oman Poikansa ihmiseksi tulemisessa järjesti. Meistä ei ole katsomaan Kolmiyhteisen Jumalan meiltä salattuun jumalalliseen elämään ohi sen, mikä on kirjoitettu. Ilmoitetun Jumalan sanan perusteella näyttää kuitenkin siltä, että Jeesus todella jätti käyttämättä sen, mitä Hän ei hetkeksikään lakannut omistamasta. Hän oli Jumala, mutta toimi toisin kuin Jumala omassa pyhässä kirkkaudessaan ja kaikkivaltiudessaan toimisi. Sen sijaan Jeesus otti ihmisyyden päälleen ja kantoi harteillaan ja koki nahoissaan kaiken meidän elämästämme aina synnin seurauksia myöten, kuitenkin itse ilman syntiä.
Voimme ehkä kuvitella Herran ihmiseksi tulemisen ikään kuin unena, johon Hänet matkansa aluksi nukutettiin ja johon Hän myös vapaaehtoisesti suostui silti jumaluudestaan luopumatta. Ehkä oli ennalta sovittu, milloin, missä vaiheessa, millä tavoin ja millä voimalla Jeesuksen jumaluus, Hänen persoonansa todellinen salaisuus, alkaisi nousta kirkkaudestaan luopuneen Jumalan ja Marian Pojan tajuntaan ja lopulta muidenkin nähtäväksi.
Vastasyntyneessä Vapahtajassa me emme näitä merkkejä näe. Sen sijaan ne kaikuvat ja näkyvät enkelten veisuussa ja paimenten kumarruksessa.
Jeesus-lapsen varttuessa iässä ja armossa Hänen jumaluutensa merkit alkavat kuitenkin tulla näkyviin. En nyt tarkoita varhaisia kristillisiä legendoja, joihin muslimitkin yhtyvät ja joiden mukaan esimerkiksi Jeesus-lapsi puhalsi elämän hengen muovailemiinsa savilintuihin. Ja varmasti Jeesus on ollut suloisin kaikista maailman suloisista lapsista. Sekään ei nyt ole mielessäni, vaan se, mistä kerrotaan 2. joulun jälkeisen sunnuntain evankeliumissa.
Koska tätä sunnuntaita ei tänä vuonna ole kalenterissa ollenkaan, muistutan mieleemme tilanteen, jonka kaikki muistanemme hyvin: 12-vuotiaana Jeesus tulee vanhempiensa kanssa temppeliin. Hän käyttäytyy tavalla, joka saa kaikki hämmästymään. Merkillistä viisautta osoittaen Hän keskustelee oppineiden aikuisten kanssa, ja kun hänen vanhempansa lähtevät kotiin, Jeesus jää vielä temppeliin, ”Isänsä huoneeseen”, kuten Hän sanoo.
Oliko siis sovittu aika koittanut? Tiesikö poikanen Jeesus jo, vai aavistiko vasta, että Hän ei ollut oikeastaan Joosefin, vaan Jumalan itsensä Poika? Mitähän Joosef ja Maria olivat Hänelle kertoneet tapahtumista Nasaretissa ja Betlehemin tallissa?
Tätä voimme vain arvailla. Ja tuon Jerusalemin temppelivierailun jälkeen Jeesus häviää näkyvistämme ilmestyäkseen vasta noin viidentoista vuoden jälkeen kuin tyhjästä keskelle Israelin hengellistä elämää ja sen kuohuntaa.
Viimeistään nyt Jeesus näyttää tietävän tarkasti, kuka Hän on. Silti Hän ei nytkään paljasta jumalallista voimaansa kuin ajoittain, sairaita parantaessaan, riivaajia karkottaessaan, ihmeitä tehdessään sekä tuntiessaan ja tietäessään asioita, jotka on ihmiseltä salattu. Ennen kaikkea Hän tekee sen Kirkastuksen vuorella. Silti Hän on yhä ”Herran kärsivä palvelija”, joka on vapaaehtoisesti luopunut kirkkautensa kunniasta pelastaakseen suuresti rakastamansa ihmisveljet ja -sisaret.
8.
Ehkä ankarimmillaan tämä kahtiajako tietoisuutena yhtäältä omasta taivaallisesta kunniasta ja toisaalta siitä orjuudesta, johon jumalallinen rakkaus Hänet ajoi, näkyy Jeesuksen hikoillessa verta Getsemanessa. Hän pitää vieläkin mahdollisena, että Jumalan vihan malja, jonka Hän jo näkee edessään, sittenkin menisi ohi. Sitten Hän kuitenkin sanoo Kolmiyhteisen Jumalan sisäisessä keskustelussa Isälle sen suuren yksinäisyyden keskeltä, johon Hän joutui piilottaessaan jumaluutensa voiman: ”Minun Isäni! jos mahdollinen on, niin menkään pois minulta tämä kalkki: ei kuitenkaan niinkuin minä tahdon, mutta niinkuin sinä.”
Jeesus alistui kaikessa siihen Pyhän Kolmiyhteisen Jumalan tahtoon, johon jumalallinen Rakkaus Hänet sitoi. Hän astui alas, kaikkein alimmaksi, ja otti päälleen kaiken sen kauhean, jonka synti on meille syystämme kasannut kannettavaksi. Sen Hän teki jumaluutensa voimasta kaikkien ihmisten puolesta pelastaakseen meidät, sinut ja minut, kuoleman ja kadotuksen kidasta. Hän tuli alas, jotta me pääsisimme ylös, Isän luo, kunniaan, kirkkauteen ja osallisiksi ikuisesta Rakkaudesta.
Tällä teollaan Jeesus täytti sen suunnitelman, joka oli ollut alusta asti valmis. Jumala toteutti Hänessä kaikki profeettojen ennustukset ja Jumalan lupauksen siinä ensimmäisessä evankeliumissa, joka jo paratiisissa kuultiin. Eikä ennustusten toteutuminen alkanut vasta silloin, kun Jeesus astui tuntemattomuudesta julkisuuteen ja alkoi julistaa parannusta, koska ”taivasten valtakunta oli tullut lähelle”. Ei se alkanut myöskään Johanneksen todistuksesta: ”Katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin.”
Jumalan lupausten täyttyminen alkoi Jeesuksen neitseellisestä sikiämisestä ja syntymästä köyhän perheen esikoiseksi. Ja aivan erityisellä tavalla se alkoi Jeesuksen ympärileikkauksesta kahdeksantena päivänä Hänen syntymänsä jälkeen, ja se jatkui Hänen kasteessaan Jordanilla, kuten 1. loppiaisen jälkeisenä sunnuntain opimme.
9.
Sillä ei Jeesusta olisi tarvinnut ympärileikata. Ei Hän ollut Mooseksen lain määräysten alainen. Ei Häntä olisi myöskään tarvinnut kastaa. Ei Hänellä ollut tarvetta parannukseen. Senhän tähden Johannes Kastaja ei millään olisi suostunut Jeesuksen pyyntöön, mutta antoi lopuksi periksi, jotta ”kaikki vanhurskaus täytettäisiin”.
Jeesus ympärileikattiin kaikkien juutalaispoikien tapaan, koska sillä tavoin Jeesus jo vauvana otti kantaakseen meidän syntisen lihamme syyllisyyden. Sama tapahtui Hänen kasteessaan. Meidän tähtemme Hän antoi kastaa itsensä, ei itseään varten eikä itsensä tähden.
Ei Jeesus kastettaan eikä ympärileikkaustaan tarvinnut. Me tarvitsimme ja tarvitsemme niitä! Niissä Jeesus otti syyttömänä päälleen meidän syntimme. Hän kantoi niitä jo elämänsä ajan taakkana päällään, ja viimein Hän vei ne kaikki Ristin uhrialttarille meidän puolestamme siellä sovitettaviksi.
Tällä uhrillaan, tällä uhrautumisellaan Herra Jeesus teki myös kaikki Vanhan liiton uhrit tarpeettomiksi. Ne viittasivat siihen, mikä oli vasta tulossa, siihen, että vihdoin toteutuisi profeettojen lupaus Messiaasta, Pelastajasta, ja vieläkin enemmästä: että Jumala itse tulisi temppeliinsä ja täyttäisi sen kirkkaudellaan.
Olihan tosin temppelissä ”kaikkein pyhin”. Sinne, esiripun taakse, sai kuitenkin mennä uhriveri mukanaan vain ylimmäinen pappi kerran vuodessa. Ja juuri tämä esirippu halkesi kahtia silloin, kun Jeesus vuodatti verensä ulkopuolella leirin, Golgatan mäellä.
Temppeliinsä Hän oli kuitenkin tullut jo aikaisemmin, tullut sellaisena Jumalana, joka oli pyhä, mutta jonka syntinen silti saattoi jopa ottaa syliinsä. Ajattele sitä, rakas ystävä! Jumalan saattoi nyt todellisesti, kasvoista kasvoihin kohdata ilman tuhoutumisen pelkoa, kun Hän jo pienenä vauvana tuli paikkaan, joka oli Hänen nimelleen pyhitetty. Jo silloin Jeesus otti sen haltuunsa eikä vasta sitten, kun Hän täydessä miehuudessaan ratsasti Jerusalemiin ja puhdisti temppelin ”kansojen rukoushuoneeksi”.
10.
Jeesus, otti ympärileikkauksessaan päälleen meidän syntimme ja syyllisyytemme. Jo ensimmäisenä jouluna Hän tuli temppeliinsä ja pyhitti sen valkeudellaan. Se ei ollut kuitenkaan vielä sitä kirkkautta, joka kerran tulee tuomitsemaan ne, jotka epäuskossa kääntävät Hänelle selkänsä. Se oli valkeutta, joka vasta uskossa loisti niille, joille Jumala oli sen ilmoittanut.
Heitä olivat pyhät vanhukset Simeon ja Hanna. Heissä ruumiillistui Vanhan liiton pyhien odotus, joka nyt täyttyi. Maailmalta ja suurelta seurakunnaltakin se oli kuitenkin vielä salassa.
Vielä oli miekan käytävä myös Marian sydämen läpi hänen nähdessään Poikansa kärsivän myös hänen syntiensä rangaistuksen. Tänään kuitenkin oli juhla, jota ei mikään saanut häiritä. Siitä piti myös kertoa kaikille, kuten pyhä Hanna teki ja kuten hänet uskovana ja profeettana oli kutsuttu tekemään. Ja kerran olisi koittava päivä, jolloin mikään ei enää olisi peitettyä, vaan kaikille ilmeistä – pelastukseksi niille, jotka tässä ajassa ottivat pienen Jeesus-lapsen siunaten syliinsä ja saivat Hänessä syntiensä anteeksiantamuksen, mutta kadotukseksi niille, jotka käänsivät selkänsä pienelle lapselle ja suurelle Jumalalle.
Herra on temppelissään. Hänet voi kohdata. Hän tahtoo pelastaa sinutkin. Tule, sillä kaikki on valmistettu, ja mene ja kerro siitä kaikille! Amen.