19.8.2012 12. shel Matt. 23:1-12
Juutalaisen uskon pyhin paikka on Jerusalemin Itkumuuri.
Se on paikka, jonne kokoontuu rukoilijoita vuorokauden ympäri.
Nuo Jeesuksen kuvaukset lainopettajien ja fariseusten
asusteista ovat totta siellä tänäkin päivänä.
Miehen rukousvarusteisiin kuuluvat ehdottomasti raamatunlausekotelot
ja rukousviitta, jossa on tupsut. Nuo kaksi ovat edelleenkin ne tärkeimmät
rukouksen välineet, rukouskirjan eli siddurin ohella.
Raamatunlausekotelot ovat sellaisia pieniä, mustia laatikoita,
neliskanttisia. Juutalaiset miehet kiinnittävät ne nahkahihnoilla
otsalleen ja vasempaan käsivarteensa. Kiinnittäminen on
monimutkainen toimenpide, mutta nykyisin siihen löytyy
hyvät ohjeet internetistä.
Syy raamatunlausekoteloiden pitämiseen löytyy toorasta eli
Mooseksen kirjoista. Siellä Jumala sanoo, että se säädös olkoon
kuin merkki kädessäsi ja tunnus otsallasi, että Herran laki aina
pysyisi sinun huulillasi ja sinä muistaisit, kuinka Herra väkevällä
kädellään vei sinut pois Egyptistä (2. Moos. 13:9).
Viidennessä Mooseksen kirjassa Jumala puolestaan sanoo:
Kuule Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin.
Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja
koko voimastasi.
Pidä aina mielessäsi nämä käskyt, jotka minä sinulle tänään annan.
Teroita niitä alinomaa lastesi mieleen ja puhu niistä, olitpa kotona
tai matkalla, makuulla tai jalkeilla.
Sido ne merkiksi käteesi ja pidä niitä tunnuksena otsallasi.
Kirjoita ne kotisi ovenpieliin ja kaupunkisi portteihin (6:4-9).
Raamatunlausekoteloiden pitäminen on siis toisaalta
muistutus siitä, että kansa on vapautunut Egyptin orjuudesta.
Toisaalta ne jatkuvasti muistuttivat Jumalan käskyistä.
Tarkalleen ottaen Jumala ei kyllä käskenyt pitää raamatunlausekoteloita.
Enemmänkin oli kyse vertauskuvallisesta käskystä.
Säädös olkoon KUIN merkki otsallasi ja kädessäsi
Käskyt oli tärkeä pitää mielessä.
Niiden piti syöpyä sydämeen.
Ja niitä piti noudattaa.
– Se on noiden ohjeiden tarkoitus ei kotelon pitäminen.
Aikaa myöten raamatunlausekotelot kuitenkin tulivat pakollisiksi.
On aivan varmaa, että myös Jeesus käytti sellaista koteloa,
ainakin rukoillessaan synagogassa.
Eikä raamatunlausekotelossa SINÄNSÄ tietenkään ole mitään
väärää. Sehän on hieno asia, jos jokin konkreettinen esine
pitää meidät jatkuvasti Jumalan sanan yhteydessä.
Onhan monella meilläkin RISTI kaulassa.
Se muistuttaa siitä kaikkein tärkeimmästä.
Tällä kohdin meidän on oltava tarkkana, ettemme ajaudu
sellaiseen aineettomaan ylihengellisyyteen.
Ikään kuin me emme tarvitsisi mitään esineitä tai materiaalia
uskonelämämme hoitamiseen.
Emmehän me elä pelkästään hengellisessä tai henkisessä
todellisuudessa.
Meidän ruumiimme on osa tätä aineellista todellisuutta.
Ja siksi meidän silmämme ja korvamme ja nenämme tarvitsevat
myös konkreettisia muistutuksia Jumalan läsnäolosta ja
uskon asioista.
Siksihän meillä on täällä kirkossakin alttaripöytä, alttariliinat,
krusifiksi, kulkueristi, ehtoollisaineet, saarnatuoli ja liina,
papin messukasukka jne.
Ne puhuvat meidän silmillemme siitä,
miten Jumala on meidät luonut ja Kristus meidät lunastanut.
Ne muistuttavat Jumalan suurista pelastustöistä.
Varmasti jotenkin tällä tavoin myös juutalaiset aidoimmillaan
kokivat raamatunlausekotelonsa ja rukousviittansa.
– Ei niissä SINÄNSÄ ole mitään pahaa päinvastoin.
Jeesus hyökkäsi sitä vastaan, että fariseukset tekivät LEVEITÄ
raamatunlausekoteloita ja ISOJA tupsuja rukousviittaansa.
Fariseukset ja lainopettajat halusivat,
että heidät huomattaisiin ja heitä kunnioitettaisiin.
He korottivat itsensä muiden ihmisten yläpuolelle.
Tällöin raamatunlausekoteloiden tarkoitus kääntyy nurinniskoin.
Niidenhän PITI olla kantajalleen muistutus JUMALASTA.
Mutta nyt niistä tulikin katsojille muistutus KANTAJASTAAN
eli ihmisestä.
Lainoppineet ottivat tällä tavoin tavallaan Jumalan paikan.
Lainopettajat myös ESITTIVÄT hurskaampaa ja pyhempää kuin
olivatkaan. Ikään kuin suuret raamatunlausekotelot ja isot tupsut
osoittaisivat, että he noudattivat lakia ja olivat parempia kuin
muut ihmiset.
Näin heistä tuli TEKOPYHIÄ.
Heidän sydämensä tila ei vastannut heidän ulkonaista olemustaan.
Päälle päin he näyttivät mitä hurskaimmilta.
Mutta pohjimmiltaan he olivat ylpeitä.
Eivät antaneet Jumalalle sitä asemaa joka hänelle kuuluu.
Eivät rakastaneet lähimmäistä vaan asettuivat tämän yläpuolelle.
Siksi Jeesus sanoi heistä: Te laiminlyötte sen, mikä laissa on
tärkeintä: oikeudenmukaisuuden, laupeuden ja uskollisuuden …
Te olette kuin kalkilla valkaistut haudat. Ulkopuolelta ne kyllä
ovat kauniita, mutta sisältä täynnä kuolleiden luita ja kaikkea
saastaa. Samalla tavoin tekin olette hurskaita ulkonaisesti,
ihmisten silmissä, mutta sisältä täynnä teeskentelyä ja
vääryyttä (Mt 23:23, 27-28)
Tämä oli fariseusten ja lainopettajien synti, eivät raamatunlause-
kotelot tai tupsut. Kristus ei ollut saanut puhdistaa heidän
sydäntään. Mitkään ulkonaiset merkit eivät voineet korjata heidän
pielessä ollutta hengellistä elämäänsä. Ne olivat vain laastarina
peittämässä rumaa haavaa.
Mitä tämä meille voisi puhua?
Mekään emme saisi ESITTÄÄ uskovaa.
Ikään kuin me näyttelisimme jotakin roolia.
Näin nätisti pitää uskovan ihmisen käyttäytyä.
Teen näin, jotta kaikki ajattelisivat, että onpa tuo hurskas ihminen.
Annan ulospäin sellaista kuvaa, että minussa ei ole mitään vikaa.
Minulla menee hyvin.
En tee virheitä, peitän huolellisesti kaikki paheeni,
käytän tarpeen tullen kristillisiä sanontoja: siunausta, Jumalan terve,
rauhaa.
Näissä asioissa me tarvitsemme sitä itsensä tutkimista.
Olenko aidosti sitä mitä olen vai esitänkö jotain?
Aitoon kristillisyyteen kuuluu se, että suostumme olemaan
syntisiä ja erehtyviä ja myös myöntämään sen tarpeen tullen.
Emme esitä sellaista, mihin emme kuitenkaan yllä.
Vaan olemme sellaisia kuin olemme.
Itsessäni olen kurja, köyhä, syntinen,
mutta Yljän puku yllä olen lumivalkoinen.
On hyvin vapauttavaa saada olla sellainen kuin on.
Siihen me voimme toisiamme olla vapauttamassa myös
täällä omassa yhteisössämme: Tule sellaisena kuin olet
***
Juutalaisen miehen rukousvarusteisiin kuului myös se
RUKOUSVIITTA eli tallith.
Juutalainen poika saa sellaisen, kun hän on 12-vuotias ja
hänestä tulee bar mitzvah eli lain poika, täysivaltainen
seurakunnan jäsen.
Tuossa rukousviitassa on neljä nurkkaa ja niissä nurkissa
kussakin pääsolmu eli tupsu.
Juutalaisille nuo tupsut edustivat kukin yhtä heprean kirjainta:
jod he vav he.
Niistä muodostuu Jumalan nimi, Jahve.
Tuo Jumalan nimi oli kirjoitettu myös viitan yläosaan.
Kun juutalainen laittaa viitan ylleen ja alkaa rukoilla,
hän siis peittää itsensä Jumalan nimellä.
– Tässäkään ei tietenkään ole mitään väärää.
Mutta nyt me ymmärrämme paremmin yhden Jeesuksen opetuksen:
Mitä hyvänsä te anotte MINUN nimessäni, sen minä teen,
että Isä kirkastettaisiin Pojassa
Kristittyinä me emme enää lähesty Jumalaa rukousviitan alla.
Viitan, jossa on Jumalan salattu nimi.
Me lähestymme Jumalaa JEESUKSEN nimessä.
Jeesuksen nimi on meidän peittonamme, kun lähestymme Jumalaa.
Meillä on UUSI RUKOUSVIITTA.
Paljon parempi kuin se entinen.
Paavali kirjoittaa siitä näin:
Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja,
olette pukeneet Kristuksen yllenne (Gal. 3:27)
Olisiko Paavalilla ollut tässä mielessään juutalainen rukousviitta,
kun hän sanoi näin. Olihan Paavalikin tuhansia kertoja pukenut
päälleen rukousviitan, jossa oli Jahven nimi.
Sen tilalle tuli kuitenkin toinen viitta, kun Ananias kastoi
Saulus Tarsolaisen Damaskossa ja hänestä tulikin Paulus, Paavali.
Hän sai kasteessa ylleen Kristuksen.
Paavali itse kertoo, että Ananias oli sanonut hänelle:
Älä vitkastele. Huuda avuksi hänen nimeään, nouse ja anna
kastaa itsesi, anna pestä syntisi pois
Kasteessa me olemme tulleet pestyiksi synnin saastasta.
Meidän päällemme on puettu Kristuksen puhtaus ja pyhyys.
Kristuksen pyhä nimi on meidän yllämme.
Kun Jumala katsoo meitä, Hän näkee rakkaan Poikansa ja
Poikansa nimen, Jeesus eli Herra pelastaa.
Ja Jumala kuulee meidän huutomme ja pyyntömme.
Meidän rukouksemme nousevat Jeesuksen nimessä
Hänen luokseen taivaan valtaistuimen luokse.
Kun me olemme Kristuksessa, meidän ei tarvitse esittää mitään.
Kristus on meidän puhtautemme ja pyhyytemme ja
vanhurskautemme. Ja me saamme syntisinä elää täysin
Hänen armonsa varassa.