4. paastonajan sunnuntai (Laetare), Joh. 6:24-35, Martti Vaahtoranta

Martti Vaahtoranta
Pyhän Marian seurakunta (Rauma)

1.
Asetelma näyttää selvältä. Israelin kansa oli jo kauan ollut pelkkä pelinappula isompien valtioiden laudalla. Nyt se oli osa Rooman valtakuntaa. Jonkinlainen itsehallinto toimi joissakin asioissa, mutta vain niissä puitteissa ja niillä vapauksilla, jotka Rooma antoi.
Sotilaat olivat hälytysvalmiina kasarmeissaan ja varmasti myös partioivat siellä, missä oli ihmisiä koolla. Siinä ei paljon isänmaan oikeuksilla eikä kansan vapauksilla pullisteltu. Semmoinen päättyi nätisti lähimpään sotilaspartioon – tai teloituspaikalle.
Ja vaikkei vapauden puute olisikaan kansaa rasittanut, sillä oli nälkä. Tosin silloisessa Israelissa oli varmasti myös niitä, joiden ei tarvinnut tehdä töitä leipänsä eteen ja jotka eivät edes tienneet, miltä nälkä maistui. Silti useimmille Jeesuksen kuulijoista se mahtoi olla liiankin tuttua. Elämä oli niukkaa ja raskasta myös niille, jotka eivät kuuluneet yhteiskunnan kaikkein köyhimpiin. Ja heitäkin oli siellä, missä Jeesus kulki ja opetti.
Niin: asetelma näyttää selvältä. Jeesuksesta oltiin tekemässä sellaista Messiasta ja Kuningasta, joka muuttaisi kaiken, joka antaisi vapauden, terveyden ja ruokaa.
2.
Jeesus oli jo näyttänyt, mihin Hän pystyi. Ensinnäkin Hän puhui, niin kuin puhuu se, jolla on valta. Sen tähden Hän ei pelännyt saarnata lakia yhteiskunnan yläkertaa asuttaville ahneille ja kovasydämisille maanmiehilleen silloinkaan, kun heitä kaunisti jumalisuuden ulkokuori. Ei Hän pelännyt myöskään Herodesta, ei lopulta edes Pilatusta, Rooman käskynhaltijaa.
Jeesus oli myös parantaja. Parantajalle oli kyllin töitä kauan ennen nykyaikaisen lääketieteen ja terveydenhoidon aikoja. Tässä asiassa köyhätkin nykysuomalaiset ovat monin verroin rikkaampia kuin vielä pari vuosisataa sitten maailman mahtajat. Sairaudet, jotka nyt hoidetaan alta pois, kaatoivat ennen myös kuninkaita.
Silti köyhyys ja puutteenalaisuus voivat tänäkin päivänä altistaa sairauksille. Sama oli tilanne varmasti Jeesuksen päivinä. Joka elää alituisessa nälässä tehden jatkuvasti raskasta työtä, varmasti myös sairastuu helpommin kuin hyvin ravittu ja levännyt ihminen.
3.
Tähänkin Nasaretin Jeesuksella näytti olevan ratkaisun avaimet hallussaan: päivää ennen tämän päivän evankeliumissa kerrottua keskustelua Jeesus oli ruokkinut tuhatpäisen joukon pienen pojan vähillä eväillä, kahdella kalalla ja viidellä leivällä. Toisin sanoen Jeesus oli luonut tyhjästä ruokaa nälkäisten syödä.
Asetelma näyttää selvältä. Ei mikään ihme, jos yksi jos toinenkin alkoi muistella Israelin kansan erämaavaellusta, mannaa ja viiriäisiä, joita nälkäiset saivat Taivaan lahjana syödäkseen, tai vettä, joka Jumalan käskystä virtasi kalliosta. Totisesti: tämä oli nyt se Profeetta, joka oli kauan sitten luvattu, se Mooseksen kaltainen mies, joka veisi vangit vapauteen ja jonka johtaessa kansaa Jumala peittäisi maan viiriäisillä ja mannalla.
Tässä oli mies, joka toisi Israelille rauhan ja hyvinvoinnin. Tässä oli mies, joka ei kumartaisi kuvia eikä välittäisi vallanpitäjistä saattaessaan voimaan oikeuden. Tässä oli kansanjohtaja, joka veisi heikot ja vaivaiset vapauteen ja täyttäisi nälkäiset hyvyyksillä.
Sillä näin Johanneksen evankeliumi kertoo: ”Kuin siis ne ihmiset sen merkin näkivät, minkä Jesus teki, sanoivat he: ’Tämä on totisesti se Propheta, joka maailmaan tuleva oli’.” (Joh. 6:14)
4.
Heti perään Johannes kuitenkin jatkaa: ”Kuin Jesus ymmärsi, että he tahtoivat tulla ja väkivallalla tehdä hänen kuninkaaksi, meni hän pois taas vuorelle yksinänsä.”
Jeesus kieltäytyi virasta ja tehtävästä, joka Hänelle olisi annettu. Hän ei halunnut ”leipäkuninkaaksi”. Hän ei halunnut poliittisen vapauttajan viittaa harteilleen.
Mutta mikä auttoi? Jeesuksen ”fanit” eivät niin helpolla päästäneet Häntä. Seuraavana päivänä he olivat jälleen Hänen luonaan!
Asetelma näyttää todellakin selvältä. Sillä näin sanoo Jeesus ihailijoilleen: ”Totisesti, totisesti sanon minä teille: ette etsi minua, että te näitte ihmeen, vaan että te saitte leipää syödä ja olette ravitut.”
Yhä edelleen Jeesuksen perässä juostiin, koska Hänellä oli valta yli sairauden ja köyhyyden. Häntä etsittiin, koska Hän oli antanut nälkäisille ruokaa. Häneen turvauduttiin, koska Hän näytti takaavan seuraajilleen leveämmän leivän ja turvallisemmat olot tai jotakin vielä enemmän: ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa.
5.
Mutta sitäkö Jeesus oli tullut tuomaan omilleen? – Eivät ihmisten maalliset murheet eivätkä tarpeet olleet Jeesukselle yhdentekeviä. Eivät meidänkään. Ei Jeesus viittaa kintaalla meidän yksinäisyydellemme, sairauksillemme, puutteelle, jota koemme, tai epäoikeudenmukaisuudelle, josta kärsimme.
Jeesus on tullut taistelemaan kaikkea Pahan valtaa vastaan. Ja Pahan vallasta meissä ja maailmassa lopulta johtuvat kaikki kärsimykset. Jos ei olisi Pahaa, eläisimme Paratiisissa. Mutta maailma ei ole Paratiisi. Usein ja monelle ihmiselle se muistuttaa enemmän Helvettiä – ei ehkä minulle eikä sinulle, mutta monelle, liian monelle tässä maailmassa.
Jeesus halusi auttaa niitä, jotka kärsivät. Nälän, sairauksien ja sorron voittaminen ei kuitenkaan ollut se varsinainen tehtävä, jota varten Jeesus tuli maailmaan. Hän ei tullut korjaamaan vain synnin seurauksia. Ei: Hän tuli pureutuakseen nälän, sairauden, sorron ja kuoleman pohjimmaisten syiden syvyyksiin.
Jeesus tuli parantaakseen sairauden eikä vain sen oireita. Hän tuli voittaakseen synnin ja kuoleman vallan sen ytimessä. Vasta sen jälkeen olisi uuden taivaan ja uuden maan aika ilman syntiä, mutta myös ilman synnin vaikutuksia, ilman sairautta, kuolemaa, nälkää ja köyhyyttä.
6.
Silti Jeesus halusi jo nyt näyttää, että Hänellä oli kaikki valta taivaassa ja maan päällä silloinkin, kun Hän oli luopunut sen käyttämisestä ja silloin, kun Hänellä ei näyttänyt olevan minkäänlaista valtaa. Se oli Hänellä silloinkin, kun Pilatus käytti omaa valtaansa antaakseen Jeesuksen kidutettavaksi ja tapettavaksi. Se oli Hänellä silloinkin, mutta Hän ei käyttänyt sitä itsensä puolustamiseen.
Lopullisesti Jeesuksen valta Kaikkeuden Herrana ilmestyisi vasta sitten, kun kaikki olisi täytetty, kaikki se, minkä Jeesus oli ottanut kannettavakseen, jotta me voisimme pelastua. Sen tähden Jeesus, joka on vasta matkalla Golgatalle, sanoo innokkaille ihailijoilleen: ”Älkäät tehkö sitä ruokaa, joka on katoovainen, vaan sitä ruokaa, joka pysyy ijankaikkiseen elämään, jonka Ihmisen Poika teille antava on, sillä Isä Jumala on sen vahvistanut.”
Jeesus on antava ruokaa, joka pysyy iankaikkiseen elämään. Silloin, kun Jeesus lupaa näin, Nisunjyvää ei ole vielä kylvetty maahan. Vielä ei Ihmisen Poikaa ole murrettu syntien anteeksiantamiseksi ja iankaikkiseksi elämäksi. Vielä ei ole ylösnousemuksen aika, ei Jeesuksen eikä niiden, jotka nauttivat uskossa sitä ruokaa, jonka Hän antaa ja joka pysyy iankaikkiseen elämään.
7.
”Älkäät tehkö sitä ruokaa, joka on katoovainen, vaan sitä ruokaa, joka pysyy ijankaikkiseen elämään, jonka Ihmisen Poika teille antava on, sillä Isä Jumala on sen vahvistanut.” Niin Jeesus sanoo niille, jotka vielä muistelevat edellisen päivän ihmeellistä ateriaa. Se oli ”jo nyt”, mutta ei kuitenkaan ”vielä”. Merkin täyttymys odottaa Kiirastorstain ateriaa, Golgatan uhria ja ylösnousemuksen aamua.
”Älkäät tehkö sitä ruokaa, joka on katoovainen.” Oikeastaan ei saisi sanoa ”tehdä ruokaa”. Se on huonoa suomea. Ruokaa ”laitetaan”.
Tähän se kuitenkin sopii mainiosti. Sillä lause voitaisiin kääntää myös näin: ”Älkää työtä tekemällä hankkiko sitä ruokaa, joka on katoavaa.”
Jeesuksen ”fanit” ovat liikkeellä maallisen ruoan ja vaikutusvallan perässä. Heille ei riitä, että taivas on raskaitten pilvien peittämä ja että Jeesus vain joskus antaa taivaallisen voimansa välähtää niiden lomasta, niin että hetkeksi köyhyys ja nälkä helpottavat tai sairauden voima väistyy. Jeesuksen ihailijat haluaisivat että niin olisi aina. He eivät näe, mikä näiden Paratiisista muistuttavien ja tulevan maailman elämää ennakoivien jumalallisten valonsäteiden tarkoitus on. Heille todellista on vain se, minkä juuri nyt voi syödä.
8.
Sellaisia me ihmiset olemme. On kovin inhimillistä toivoa, että saisi joka päivä syödä tarpeekseen, ettei tarvitsisi sairastaa tai ettei joutuisi kärsimään epäoikeudenmukaisuudesta tai sorrosta. Jeesuksen ihailijat ovat kovin inhimillisiä. He ovat samanlaisia kuin me.
Sen tähden meillä ei ole hiukkaakaan varaa halveksia heitä. Tai sanotaanko asia toisin päin: on kovi helppo sanoa rahasta, ruoasta, juomasta tai terveydestä, että ”se on vain maallista, eikä maallinen ole tärkeää” niin kauan, kuin terveyttä ja ruokaa riittää ja kun pankkitilillä on ainakin kohtuullisesti rahaa. On helppo hämmästellä ja paheksua Jeesuksen faniklubin maallisia unelmia ja toiveita, kun itsellä on kaikki monin verroin paremmin kuin heillä.
Täydellä vatsalla on helppo halveksia ruokaa. Terveyden arvon huomaa vasta, kun sen menettää. Ja perustavat kansalaisoikeudet, henkilökohtainen vapaus ja koskemattomuus, ne unohtuvat kokonaan, kunnes ne uhataan ottaa meiltä pois. Sen tähden mekin voimme lukea itsemme siihen joukkoon, jolle Jeesus sanoo: ”Älkää tehkö.”
Sillä myös ”tekeminen” on peräti inhimillistä. ”Tässä maailmassa ei saa mitään ilmaiseksi.” Niin ajattelemme. ”Jos haluat saada jotakin, tee lujasti töitä sen eteen.” Niin sanomme toisillemme. ”Ei Luoja laiskoja elätä.” Niinkin sanotaan.
Merkillisesti siis vastaa Jeesus kyselijöille. Hehän oikeastaan anelevat Häneltä helpotusta siihen tilanteeseen, jossa raha ei kasva puussa eikä leipä versoa maasta, vaan kaikki on kovan työn takana. Näyttäisi siltä, että he ovat pyytämässä ihmettä, joka ottaisi heiltä tekemisen ja suorittamisen taakan pois.
Jeesus kuitenkin näkee kysymysten taa. Hän näkee yhtäältä sen, kuinka kysyjät toivovat maallista hyvää, mutta toisaalta myös sen, kuinka vaikea heidän on ottaa vastaan lahjoja. Jeesus paljastaa sen meissäkin tutun inhimillisen piirteen, että lopulta haluamme sittenkin ansaita myös sen, mitä toivomme lahjaksi. Haluamme olla lahjan arvoisia. Haluamme tehdä töitä senkin eteen.
”Älkäät tehkö sitä ruokaa, joka on katoovainen, vaan sitä ruokaa, joka pysyy ijankaikkiseen elämään, jonka Ihmisen Poika teille antava on, sillä Isä Jumala on sen vahvistanut.” Näin Jeesus sanoo kysyjille. Hän puhuu Jumalan lahjasta. Se annetaan. Sitä ei ansaita.
Mutta kuinka vastaavatkaan kysyjät Hänelle: ”Mitä meidän pitää tekemän, että me taitaisimme Jumalan töitä tehdä?” Jeesus tarjoaa heille lahjaa, mutta kysyjät haluavat tietää, mitä heidän pitäisi tehdä, että he saisivat sen omakseen.
9.
Vai onko sittenkin kyse siitä, että puhutaan kahdesta eri asiasta: niistä maallisista lahjoista, joiden eteen todellakin pitää tehdä töitä silloinkin, kun töissä menestyminen on Jumalan lahja, vai siitä leivästä, joka ravitsee sittenkin, kun tämä ruumis ei enää ruokaa tarvitse?
Jeesuksen ihailijat kysyvät, mitä heidän pitäisi tehdä, jotta he tekisivät Jumalan töitä. Sillä he tarkoittavat Jumalalle kelpaavia tekoja, jotakin, millä he voisivat ansaita Jumalan lahjan. Mutta Jeesus vastaa heille merkillisellä tavalla: ”Se on Jumalan työ, että te uskotte sen päälle, jonka hän lähetti.”
Jeesus ei puhukaan työstä, jolla ihminen voisi ansaita Jumalan lahjat. Silti Hän puhuu jostakin, mikä tekee ihmisestä Jumalalle kelpaavan. Sitä ei ihminen kuitenkaan voi itse tehdä eikä toimittaa, ei vaikuttaa eikä ansaita. Se on Jumalan työ.
Mutta mitä on se ”Jumalan työ”? – Se on ennen muuta sitä, mitä varten Jeesus tuli tähän maailmaan ja mitä Hän täällä meidän puolestamme teki. Hän on se Leipä, ”joka taivaasta tulee alas ja antaa maailmalle elämän”. Jumalan Poika suostuu kylvettäväksi maailman veripeltoon kantaen tuhatkertaisen hedelmän, meidän syntiemme sovituksen, avaten meille sillä tavoin oven iankaikkiseen elämään.

10.
Jumalan työ ja Jumalan teko on kuitenkin myös se, mistä Jeesus puhuu tämän päivän evankeliumissa. ”Se on Jumalan työ, että te uskotte sen päälle, jonka hän lähetti.”
Jeesus puhuu uskosta, meidän uskostamme. Se ei kuitenkaan ole meidän tekomme, jolla voisimme ansaita iankaikkisen elämän. Usko, jolla otamme vastaan Jumalan lahjan, Elämän Leivän, Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen – se on Jumalan teko, jota Hän ei vaadi meiltä, vaan jonka Hän pyhässä sanassaan ja pyhissä sakramenteissa antaa meille sulasta rakkaudesta ja Poikansa Jeesuksen Kristuksen ansion tähden. Pelastava usko on Pyhän Hengen meitä koskeva teko ja Hänen tekonsa meissä, mutta ei meidän tekomme.
Saako Hän tehdä sen sinulle tänään? Tahdotko ottaa uskossa vastaan sen leivän, joka on tullut taivaasta antamaan maailmalle elämän? Tämä Elämän leipä on tänäänkin läsnä. Se, Hänet, tarjotaan meille sanassa, joka julistaa ja tekee Jumalan suuria tekoja, ja pyhässä ehtoollisessa, jossa saamme syödä ja juoda Herramme meidän puolestamme uhratun ruumiin ja meidän syntiemme sovitukseksi vuodatetun veren.
”Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun tyköni, ei hän suinkaan isoo, ja joka uskoo minun päälleni, ei hän koskaan janoo.” Tule ja ota Jumalan lahja vastaan siinä uskossa, joka ei töitä tee, joka ei katso itseensä eikä tutki omaa kelvollisuuttaan, vaan yksin lahjan Antajaan! Ota vastaan Jeesuksen Kristuksen, meidän Vapahtajamme, totinen ruumis ja veri syntiesi anteeksiantamiseksi. Hän on se Leipä, joka ruokkii sinut aina iankaikkiseen elämään asti. Amen.