6. sunnuntai pääsiäisestä (Exaudi), Joh. 7: 37-39, Martti Vaahtoranta

1.
Meillä oli melkoinen suvi edellisviikolla. Harvoin sitä toukokuussa uida plutikoidaan meressä ja istutaan vapaaehtoisesti varjossa.
Suomalainen peruspessimisti tosin sanoo: ”No, siinä se suvi sitten olikin. Juhannuksena on varmaan pakkasta, ja koko heinäkuun sataa.”
Joku toinen taas valittaa, että ”oli niin kauhean kuumaa”. Mieluummin kymmenen kuin kolmekymmentä astetta! Olisi jo talvi!
Minä en valita liikaa lämpöä. Nautin helteestä. Ymmärrän kuitenkin, ettei kaikille ole suotu tätä lahjaa. Silloin helle voi olla pelkkää tuskaa eikä sellainen onnen kokemus kuin minulle.
Se pitää kuitenkin muistaa, että helteellä täytyy juoda. Ruoatta selviää pitkänkin ajan, juomatta ei. Nälkä tulee myös helteellä, kun tarpeeksi kauan odottaa, mutta jano tulee melkein heti.
Tai pitäisi tulla. Sillä semmoinenkin ilmiö tunnetaan, ettei tunneta janoa lainkaan. Itse asiassa minullekin on joskus käynyt niin. En tiedä, miksi, mutta joskus janontunnetta ei vain tule. Sen sijaan alkaa väsyttää, ja asioista tulee jollakin tavalla yhdentekeviä.
Enkä ole ainoa, jolle on käynyt näin. Olen kuullut, että erityisesti vanhukset ovat vaarassa suorastaan kuivua, koska he eivät aina tunne janoa. Vaarallisinta se on tietysti helteellä.
2.
Eikä se ole vain vaarallista. On myös surullista, jos janoa ei enää tunne. Itse muistan lapsuudestani melkein taivaallisen nautinnon, kun helteisenä päivänä kaiken meressä pruttaamisen välissä sai ammentaa kousalla vettä vasta kaivolta tuodusta ämpäristä ja juoda ihanaa viileyttä niin, että se tuntui melkein varpaissa asti. Ei ollut ehtinyt vielä voimat mennä, mutta jano tuli ja se myös sammutettiin raikkaalla, puhtaalla, kylmällä kaivovedellä.
On surullista, jos elämästä katoavat sen pienet ilot, kuten kiitollisuus vedestä, joka vie janon. Mutta suorastaan vaarallista on, jos ei tunne janoa. Sillä janoon voi kuolla. Ja lopulta tietysti myös syömättömyys tappaa.
Jos siis vaikka vanhukselta katoaa nälän- ja janontunne, tarvitaan tapoja ja tottumuksia, säännöllisiä ruoka-aikoja ja tasaisin välein juotavaa sekä niitä, jotka huolehtivat kummastakin. Sama koskee lapsia. Ja sitten pitää vain ottaa vastaan se, mitä annetaan, eli syödä ja juoda.
3.
Onneksi meillä Suomessa on tarpeeksi sekä ruokaa että juotavaa. Vettä meillä on yllin kyllin. Sitä riittää jopa tuhlattavaksi asti.
Lähi-Idässä tilanne on toinen. Siellä vesi on paljon harvinaisempaa herkkua kuin meillä. Sanotaan yleisemminkin, että tulevaisuuden sodat käydään vedestä. Vesi on vielä tärkeämpää kuin öljy.
Raamatussa vedestä puhutaan paljon. Siinä, missä Suomessa on pelätty hallaa, joka vie sadon ja sitä myöten leivän suusta, Raamatun maailmassa on pelätty hellettä ja kuivuutta. Sade on Lähi-Idässä elämän ehto, ja kuiva kuumuus samanlainen kuoleman henkäys kuin meille arktinen pakkanen pohjatuulen pyyhkiessä peltoja.
4.
Sadetta on on muinaisessa Israelissa myös pyydetty Jumalalta. Näin kirjoittaa professori Jukka Thurén Lehtimajanjuhlasta, jonka yhteyteen alttarilta kuultu päivän evankeliumi liittyy:
Juhlan aikana vuodatettiin alttarilla kultapikarista Siloan altaasta tuotua vettä samalla kun rukoiltiin runsaita sateita kohta alkavaksi sadekaudeksi. (Jukka Thurén: Johanneksen evankeliumi, Hämeenlinna 1992, 140.)
Taivaalta satava vesi taas on maanpäälliselle elämälle välttämätöntä. Sitä tarvitaan, jotta meillä olisi ruokaa. Ja puhdas, lähteestä pulppuava tai kaivosta ammennettu pohjavesi estää meitä kuolemasta janoon.
5.
Jeesuskin puhuu vedestä. Mutta puhuneeko Hän siitä vedestä, joka on meidän ruumiimme elämälle välttämätöntä, kun Hän huutaa: ”Joka janoo, se tulkaan minun tyköni ja juokaan.”
Niin luuli samarialainen nainen Syykarin kaivolla, kun Jeesus sanoi:
Mutta joka siitä vedestä juo, jonka minä hänelle annan, ei hän janoo ijankaikkisesti, vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kuohuu ijankaikkiseen elämään. (Joh. 4:14)
Jeesus oli kyllä matkasta väsynyt ja janoissaan, kun Hän ensin pyysi Samarian naiselta itselleen juotavaa Jaakobin kaivosta ja sitten puhui vedestä, jota Hän voisi tälle antaa. Se vesi, jota Jeesus tarjosi, ei kuitenkaan ollut sitä samaa, jota minä lapsena ammensin ämpäristä juotavakseni. Ei Jeesus puhunut siitä vedestä, joka vuodatettiin kulta-astiasta Jerusalemin temppelin alttarille. Hän puhui vielä tärkeämmästä Vedestä.
6.
Vielä vaarallisempaa kuin ruumiillinen kuivuminen, on hengellinen vedenpuute. Pahempaa kuin puute juomavedestä on sen Elävän Veden puute, jota Jeesus ammentaa ja antaa meille. On kuolemanvaarallista menettää hengellinen janontunne, kuivua hengellisesti kokoon huomaamatta sitä itse. Ja niin voi käydä avoimen lähteen äärellä.
Hengellinen vedenpuute sinulle tulee varmasti, huomaat sitä tai et, jos nimittäin elät, niin kuin kristityn tulee, elät etkä vain ole. Sillä kun rapataan, myös roiskuu, ja työtä tehdessä tulee nälkä ja jano. Sielumme väsyy arjen helteessä ja kaipaa ruokaa ja juomaa.
Niin onkin hyvä. Jos tunnemme hengellistä nälkää ja janoa, olemme hengellisesti hengissä. Uusi ihmisemme, joka on syntynyt vedestä ja Hengestä, tunnistaa meissä voimiemme ehtymisen ja kuivumisen vaaran.
Pelkkä jano ei meitä kuitenkaan auta. Se vasta kauheaa onkin, jos janottaa hirvesäti, mutta juotavaa ei löydy mistään. Joku vain pitää tyhjää maljaa janoisen huulilla.
Pelkkä jano ei pelasta. Meidän täytyy myös tietää, missä on sen Elävän Veden lähde, jota ruumiimme ja sielumme janoaa. Meidän täytyy tietää, mistä sitä Vettä saamme. Meidän pitää saada selville, missä on kaivo. Hyvä on myös selvittää, kuka voisi ammentaa meille kaivosta Elävää Vettä. Sillä kaivo on syvä ja meidän voimamme joskus kovasti vähissä, kun vihdoin pääsemme sen ääreen.
7.
Mutta mitä se oikein on, se ”Elävä Vesi”? Sen jo ymmärsimme, ettei se tarkoita ole tavallista vettä. Mutta mitä on ”hengellinen vesi”? Onko se ehkä meistä itsestämme kumpuavaa iloa ja innostusta? Onko se kyky tehdä ihmeitä? Onko se hurmosta ja ekstaasia?
Voi osallisuus Elävästä Vedestä silläkin tavalla ilmetä. Meidän tunteemme ja tekomme eivät silti ole itse Vesi. Ne ovat Veden virkistävää vaikutusta.
Ihan ensimmäinen Elävän Veden vaikutus on hengellinen jano. Se on tunnetta, murhetta ja ahdistusta siitä, että meiltä tuntuu puuttuvan Elävä Vesi.
Emme voi sitä kuitenkaan edes janota, jos emme tiedä, miltä se maistuu. Emme voi tuntea kuolevamme sen puutteeseen, ellei meitä ole jo sitä ennen herätetty kuolleista.
8.
Tässä onkin olennainen ero ruumiilliseen janoon. Hengellistä janoa ei kukaan luonnostaan koe. Se pitää istuttaa meihin.
Ruumiillinen jano meissä sen sijaan on sen tähden, että olemme ihmisiä. Se on osa luotuisuuttamme. Se kuuluu siihen myös syntiinlankeemuksen jälkeen niin kuin nälkä tai vaikkapa uni.
Ei Elävän Veden janoa ole myöskään mikä tahansa ikävä ja kaipaus. Me suomalaiset olemme tavattoman kaihoisaa kansaa. Iskelmät itkevät menettyjen hyvien ja kauniiden asioiden perään, ja tango haikailee kaukaiseen satumaahan.
Tämä ikävöinti ei ole Elävän Veden janoa. Se saattaa kyllä pukeutua vähän samanlaisiin vaatteisiin. Ehkä se antaa sanoja puhua siitä ikävästä, joka kuitenkin kaipaa enemmän, paljon enemmän kuin vain menetettyä nuoruuden rakkautta.
9.
Sillä rakkaudesta hengellisessäkin janossa on kyse. Siinä on kyse Jumalan Rakkaudesta. Ja Elävä Vesi – se on Jumala itse. Se on Hänen Pyhä Henkensä. Häntä Jeesus tarkoittaa puhuessaan Elävästä Vedestä.
Pyhää Henkeä me emme voi ikävöidä emmekä janota, jos emme ole jo saaneet maistaa Häntä, jos emme ole Hänestä jo osalliset. Sen tähden vain uudestisyntyneet voivat oikein kaivata Hänen läsnäoloaan ja virkistävää vaikutustaan. Sen tähden jo tunne siitä tai pelko, ettei janoinen enää olisikaan osallinen Pyhästä Hengestä, tunne omasta kuivuudesta ja Hengen jano, ovat kuin ovatkin merkki siitä, ettei Hän, joka Pyhässä Kasteessa synnytti kuolleen uuteen elämään, ole vieläkään jättänyt Kristuksen hengellisen ruumiin jäsentä.
10.
Silti uudestisyntyneellä on jano. On hengellinen jano, on tuskallinen polte, joka ei sammu pelkkää ilmaa nielemällä, ei omin yrityksin eikä entistäkin kovemmin hehkuvassa helteessä ponnistellen. Siitä jano vain pahenee. Mistä siis löytää aavikolla lähde, josta juoda Jumalan Henkeä voimaksi elämään ja kilvoitukseen? Mistä Vettä janoon kuolevalle?
Me emme näe emmekä kuule Elävää Vettä pelkkänä puhtaana Henkenä. Yhtä vähän kuin Jumalaa ylipäätään Hänen jumalallisessa kirkkaudessaan, yhtä vähän me voimme lähestyä Pyhää Henkeä, saati tulla Hänestä Hänen käsittämättömässä olemuksessaan osallisiksi. Näemme vain, kuinka tuuli heiluttaa puiden latvoja, mutta itse tuulta emme tavoita.
Mutta mitä sanookaan Jeesus meille? Mitä sanookaan Jumala, joka ei jäänyt kunniansa kirkkauteen, vaan tuli ihmiseksi ja ihmisenä ja Jumalana meidän luoksemme? Mitä sanookaan Jumalan ikuinen Sana, joka on taivaaseen astuttuaankin yhä myös ihminen ja ihmisyydessään meidän, kuolevaisten, tavoitettavissa?
Hän sanoo, Hän huutaa näin: ”Joka janoo, se tulkaan minun tyköni ja juokaan.” Ja evankelista jatkaa: ”Mutta sen hän sanoi siitä hengestä, jonka niiden piti saaman, jotka uskovat hänen päällensä.”
11.
Jeesus on se Kallio, josta vuotaa Elävää Vettä. Hänen avatusta kyljestään on peräisin se Kasteen vesi, jossa Pyhä Henki kerran annettiin meille, ja yhä Hän ja vain Hän antaa meille Hengen lahjan, ”joka lähtee Isästä ja Pojasta”. Saamme Hänet, kun kun uskomme Kristukseen, kun otamme uskossa janoomme juotavaa, joka virvoittaa meitä ja pelastaa meidät.
Mutta mistä löydämme tämä Kristus-kallion? Missä nyt voisimme juoda Hänen kyljestään? Millä tavoin Jumalan Vesi voisi alkaa pulputa meidänkin sisimmästämme?
Palaamme erääseen mielenkiintoiseen sanaan päivän evankeliumissa. Se on Bibliassa käännetty toisin kuin uudemmissa suomalaisissa raamatunkäännöksissä. Vaikka en olekaan kreikankielen asiantuntija, näyttää sen perusteella, mitä saatoin asiasta selvittää, että Biblian käännös ei suinkaan ole väärä, vaikka väärä ei ole myöskään sen uudempi tulkinta.
Ja näin Jeesus Biblian mukaan sanoo: ”Joka uskoo minun päälleni, niinkuin Raamattu sanoo, hänen kohdustansa pitää vuotaman elämän veden virrat.” Hänen kohdustansa pitää vuotaman elämän veden virrat.
12.
Rakas Pyhän Marian seurakunta! Aina silloin tällöin tahdon muistuttaa, mistä seurakuntamme on saanut nimensä. Ja senhän te tiedätte: se on saanut nimenstä Neitsyt Mariasta, meidän Herramme Äidistä. Pyhä Maria on meille vastaanottavan uskon, mutta myös seurakunnan, meidän hengellisen Äitimme esikuva.
Maria itse ei ollut Elävän Veden lähde. Silti hänestä tuli sellainen, jonka kohdusta vuosivat elämän veden virrat. Hän ei itse ollut Elämän Lähde, mutta hän kantoi kohdussaan Jeesusta, josta vuotaa Pyhän Hengen virvoittava vesi niille, jotka uskovat Häneen, Jumalan ja Marian Poikaan.
Samalla tavalla Kirkko, Jumalan seurakunta, on meidän hengellinen Äitimme. Sen sylissä me synnymme Kasteessa uudesti, ja sen ”kohdusta” pulppuavat yhä Elävän Veden virrat. Ne virtaavat Sanasta ja sakramenteista, joiden keskuksena Kristus-kallio vahvasti seisoo. Jeesuksen haavat ovat meille Sanassa auki, ja Hänen kyljestään vuotaa yhä Kasteen vesi ja Ehtoollisen veri. Hänen Ristillä meidän puolestamme uhrattu ruumiinsa ravitsee meitä.
Kaikessa siinä ja kaikesta siitä vuotaa ja pulppuaa Pyhä Henki, Kristuksen Henki ja Elävä Vesi. Läsnäolevasta Kristuksesta käsin ja Hänessä, Jumalan ja Marian Pojassa, Henki tekee kirkkoäidin kohdusta hedelmällisen Elämän lähteen. Itsessään se on kuollut ja kuivettunut niin kuin vanhan Saaran kohtu. Jumalan kutsun tähden ja Hänen lupauksensa sanan voimasta se kuitenkin elää ja synnyttää uutta elämää Pyhän Hengen osallisuudessa ja Hänen vaikutuksestaan.
13.
Sen tähden Kirkko, Jumalan seurakunta, on oikea paikka etsiä apua hengelliseen janoon. Siellä Jumala itse juottaa meitä Pyhällä Hengellä sanan saarnan ja pyhien sakramenttien kautta. Kyllä Hän Kristuksessa toimii myös siellä, missä yksinäisyydessäsi huudat Häntä janoosi avuksi, kun avaat kotona Raamatun tai rukoilet kammiossasi. Kyllä sinäkin saatat omalla paikallasi olla se, jonka ”sisimmästä” Pyhä Henki kumpuaa rakkautena ja hyvinä tekoina, uskon todistuksena ja ilona niiden avuksi, jotka eivät edes tiedä, että erämaassa voi olla myös lähteitä.
Kun näin uskot ja toimit, olet kuitenkin osa sitä Kirkkoa ja uskovien seurakuntaa, joka on meidän kaikkien hengellinen Äiti. Ja sen Äidin sylistä löydät varmasti Kristuksen. Löydät Kirkosta Äidin kohdun, jonka kautta Pyhä Henki synnyttää Kristuksen tähden ja Kristuksen osallisuudessa lapsia Jumalalle, mutta myös pitää heitä hengellisesti hengissä ruokkien heitä Jumalan Pojan ruumiilla ja verellä, juottaen heitä Kristus-kalliosta ja Hänen avatusta kyljestään ja kätkien heitä Hänen haavoihinsa. Kirkossa saat juoda Pyhää Henkeä Kristuksesta itsestään.
Kirkossa myös pidetään huoli säännöllisistä ruoka-ajoista ja muistetaan säännöllisesti tarjota Elämän Vettä janoisille. Siellä on niitä, joiden tehtävänä on lyödä sauvalla Kristus-kallioon ja juottaa sinut. Ja syötäväksi sinulle tarjotaan parempaa kuin manna.
Silloin sinäkin, joka et koe olevasi nälkäinen ja sinä, joka et enää tunne janoa, mutta tulet silti kirkkoon, koska tiedät, että sinunkin on säännöllisesti syötävä ja juotava, jotta pysyisit hengellisesti hengissä, silloin sinutkin ravitaan. Sinutkin Herra tahtoo ruokkia ja juottaa ja saada sinut uudelleen kaipaamaan Hengen virtoja ja kirkasta vettä, syntien anteeksiantamusta ja iankaikkisen elämän toivoa. Ja etkö niitä kaipaisi, kun olet niitä kerran saanut maistaa?
Mutta … Jesus ja huusi, sanoen: ”Joka janoo, se tulkaan minun tyköni ja juokaan. Joka uskoo minun päälleni, niinkuin Raamattu sanoo, hänen kohdustansa pitää vuotaman elämän veden virrat.”
Amen.