Evankeliumissa Matteuksen mukaan korostuu aasilla Jerusalemiin ratsastavan Jeesuksen lempeä kuninkaallinen luonteensa. Sama Mestari, joka oli vuorisaarnassa julistanut autuaiksi vähäpätöiset, köyhät ja nöyrät, jotka odottavat kaikkea Jumalalta, ratsastaa nyt itse työjuhdan varsalla ihmisten sydämiin, ei kansaa kiihottaakseen ja populistisesti omaa hyvyyttään korostaen vaan alkaakseen kärsimystiensä, jossa teuraaksi vietävä Karitsa ei suutaan avannut, kun hänet tuomittiin meidän pahojen tekojemme tähden. Jo niin kutsuttuun pseudepigraafiseen, Vanhan testamentin liepeillä syntyneeseen kirjallisuuteen kuuluvassa Salomon Psalmien kirjassa oli sanottu, että Messias ei luota ratsuihin, ratsumiehiin tai sotaveroihin, ja erityisesti tämä koskee Jesajan ennustamaa rauhankuningasta (Jes. 11:1). Kaikki eivät kuitenkaan tätä ymmärtäneet – ainakaan kovin syvällisesti. Ainahan näet valta oli otettu etupäässä miekan voimalla.
Pian tämän tapahtumasarjan jälkeen tulee kuitenkin esiin myös se, että Jeesus ei alistunut mihin vaan, vaan pyhää kiivautta osoittaen puhdisti temppelin rahanahneiden rahanvaihtajien pöydistä ja kyyhkysenmyyjien jakkaroista sekä kirosi viikunapuun. Pahuus ja pyhän häpäiseminen ei ole saanut avointa valtakirjaa, vaikka lempeä kuningas olikin astumassa meidän tähtemme viattomana uhrina, pahalle vastarintaa tekemättä surman suuhun, häirikkö pois päiväjärjestyksestä – niin kuin uskottiin.
Opetuslapset tottelevat empimättä ja näin valmistavat tietä tulevalle pelastustapahtumalle. Heidän työnsä on varsin käytännöllistä, kuten viestinviejänä toimimista ja kulkupelin hankkimista herralle. He eivät pysähdy tivaamaan perusteita, kun ei ollut niiden kyselemisen vaan toimimisen aika. Tämä mies ei ollut kuka tahansa kuolevainen vaan hyvyyden taivaallista läsnäoloa koko sydämellään rehellisesti ja lempeän viisaasti mutta väkevästi viestinyt henkilö. Hän oli kyselemättömän luottamuksen arvoinen. Hän ei pyytänyt eikä tehnyt sellaista, mikä olisi jotakuta vahingoittanut. Hänen kiivautensakin oli oikeamielistä ja ihmisten todellista parasta aidosti puoltavaa. Kaikkea hänen persoonaansa liittyvää ei voinut selittää, mutta sydän sanoi, että rakkauden Jumala oli tämän miehen kanssa, taivasten valtakunta läsnä tässä ja nyt.
Lempeä kuningas tuli aloittamaan uuden luvun Jumalan ilmoitukseen tai oikeastaan tarjoamaan tulkinta-avaimen myös jo olemassa olleisiin profetioihin eli siihen, millainen Jumala meillä on ja mitä hän meille haluaa tarjota sekä mitä hän meiltä odottaa. Hänen edessään eivät ole mitään mammona ja maine, väki ja valta. Galilean profeetta toimii kuten toimii ainoastaan täyttääkseen Jumalan hyvän tahdon meitä kohtaan kuolemaa väkevämmän rakkauden ruumiillistumana. Matteuksen mukaan ihmiset olivat kyllä jäljillä, kun näyttävä vastaanotto saattoi koko kaupungin kyselemään, kuka tämä mies on. Vastattiin: ”Hän on Jeesus, profeetta Galilean Nasaretista”.
Jos profeetta on, kuten kreikan kielestä tuleva sana antaa ymmärtää, ”Jumalan nimissä puhuva”, sellainen Jeesus luonnollisesti olikin. Antoihan hän jopa syntejä anteeksi, mikä aivan erityisesti herätti pahennusta. Ymmärrys puuttui kuitenkin siitä, miksi hän oli profeetta. Kyseessä ei ollut vain hetkellinen Hengen johdattama inspiraatio. Pelastuksen ja avun tuojana tervehdittiin ”Daavidin poikaa”. Matteuksen evankeliumin luvussa 22 Jeesus otti asian puheeksi fariseusten kanssa ja kysyi heiltä: ”’Mitä te ajattelette Messiaasta? Kenen poika hän on?’ He vastasivat: ’Daavidin’. Silloin Jeesus kysyi: ’Miksi Daavid sitten Hengen innoittamana kutsuu häntä herraksi? Hän sanoo: – Herra sanoi minun herralleni: Istu oikealle puolelleni. Minä kukistan vihollisesi, panen heidät jalkojesi alle. Jos kerran Daavid sanoo Messiasta herraksi, kuinka Messias silloin voi olla hänen poikansa?’ Kukaan ei pystynyt vastaamaan hänelle, eikä yksikään siitä päivästä lähtien enää rohjennut kysyä häneltä mitään.”
Kysymyksillään Jeesus halusi murtaa Daavidiin kohdistuvan liiallisen henkilöpalvonnan, jotta Messiaan todellinen luonne selkiytyisi. Kyseenalaista ei ole Jeesuksen polveutuminen Daavidista, vaan ongelmana on, millä tavalla Daavidin jälkeläisyys ja Jeesuksen asema Herrana liittyvät toisiinsa – kumpi näkökulma siis avaa oikealla tavalla kokonaisuuden merkityksen. Kiistakeskustelu päättyy siihen, että Jeesus näyttäytyy tässäkin väkivallattomana voittajana.
Maailma ei ole muuttunut siinä suhteessa, että edelleen on tapetilla kysymys voimankäytön hyödyllisyydestä parempaa tulevaisuutta rakennettaessa. Säännönmukaisesti kun näyttää käyvän niin, että sodat eivät lopu sotimalla ja selkeiden rintamien ynnä herrasmiessopimusten kadottua kaoottiseen anarkiaan tappiot käyvät ennen pitkää kaikilla mittareilla mitattuna sietämättömiksi. Toisaalta tässä elämässä näytetään vääjäämättä tarvittavan myös järjestyksenpitoa yhteisön elintärkeiden arvojen suojelemiseksi ja pahan rajoittamiseksi. Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeen 13. luvussa: ”Esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen.” Kun rikotaan rakkauden lakia vastaan, kymmenen käskyn lakia ja sen hengessä laadittua maallista lakia vastaan, on ansaittu myös rangaistus muodossa tai toisessa. Tähän johtopäätökseen voidaan tulla luonnollisenkin järjen pohjalta. Puolustussota on tiettyjen ehtojen täyttyessä nähty oikeutetuksi.
Hankaluutena on se, että vaikka oikea ja väärä eivät ole mihinkään kadonneet, tekojen vaikutusten ennakointi on yhä monimutkaisemmassa maailmassa entistä vaikeampaa. Kiistatonta kuitenkin on, että päättäväisellä lempeydellä voidaan rakentaa uutta, kun taas väen ja voiman käyttö tuo tuhoa tullessaan. Tuskan tuottaminen ei poista tuskaa, vaikka se tärkeiden arvojen nimessä tapahtuisikin. Usko voimaa käyttävään messiaaseen ei kuitenkaan ole tuntematonta myöskään meille kristityille. Siitä ovat osoituksena mm. yritykset pystyttää 1500-luvulla tuhatvuotista valtakuntaa ja pyhien hallintoa ratsujen ja miekkojen voimalla sekä tämän ajatuksen maallistuneet versiot erilaisissa utopioissa.
On esimerkkejä myös pehmeiden, jopa hengellisten keinojen käyttämisestä näyttäviin rauhantekoihin. Viron vapautumisen yhteydessä puhuttiin laulavasta vallankumouksesta ja itäisen Saksan rajojen aukeamiseen sekä Berliinin muurin murtumiseen katsottiin pitkään jatkuneilla, kirkoissa järjestetyillä rauhanrukouksilla olleen huomattava merkitys. Jeesuksen opettamien lempeiden keinojen voima on yllättävä. Toisaalta hänkin kaatoi niitä pöytiä. Tapahtuma ei kuitenkaan fyysisesti ketään vahingoittanut ja henkinenkin ravistelu oli ohjaamista kohti oikeaa. Aasilla ratsastanut Messias ei ole vain näkymättömän maailman Messias vaan taivaan ja maan Luojan Poika, lunastusarmon tuoja ihmisille ja eläimille; Vapahtaja matkaa kanssamme kohti kotia, joka on jo nyt läsnä armossa ja anteeksiantamuksessa. Siitä viestii jälleen alkanut uusi kirkkovuosi, armon vuosi.