Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, Isän Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne!
1. SAIRAUS JA SYYLLISYYS
Tästä tekstistä voitaisiin tarkastella monia kohtia, mutta otan esiin yhden, mielestäni tärkeimmän. Nimittäin sen, että sairastuminen herättää aina ihmisissä kysymyksen miksi näin on tapahtunut? Ensimmäinen ajatus sairauden puhkeamisen ja toteamisen jälkeen on lähes aina: ”Mitä pahaa minä olen tehnyt, kun minä olen sairastunut? Mistä minua näin rangaistaan?” Tekstissämme tämä kysymys ulotettiin vielä pidemmälle. Se ulotettiin koskemaan jopa vanhempia: ” Opetuslapset kysyivät häneltä: ”Rabbi, kuka on tehnyt sen synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt sokeana? Hän itsekö vai hänen vanhempansa?” Ihmisten, opetuslasten ajatus oli ilman muuta, että sairaus on seurausta henkilön omista tai hänen vanhempiensa pahoista teoista. Meille on tuttu sieltä Vanhan Testamentin puolelta, että ”Jumala kostaa vanhempien synnit lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen asti.” Heprean kielen tuntijoiden mielestä tässä on väärä käännös. On kysymys siitä, että Jumala ”muistaa”, mutta on kysymys armahtavasta muistamisesta. Esimerkiksi, jos varkaan poika varastaa, niin Jumala muistaa ja näkee, että hänellä on ollut huonommat mahdollisuudet saada hyviä vaikutteita elämässään ja Jumala suhtautuu armahtavammin häneen, koska hänen elämänsä lähtökohdat ovat olleet huonommat kuin muilla. – Meillä on armahtava Jumala.
Sairaus ei koskaan tule meidän elämäämme sen vuoksi, että me sillä tavalla sovittaisimme syntimme. Me olemme niin syntisiä – jokainen – että meidän syntejämme ei voi sovittaa sairautta kärsimällä. AINOA sovitus on Jeesuksen ristinkuolema. Hän kantoi ruumiissaan meidän syntimme ristinpuuhun ja ansaitsi meille täyden vapauden ja anteeksiantamuksen – kaikille. Meille ei jätetty yhtään mitään meidän varaamme sovitettavaksi.
2. JEESUS SAIRAUDEN TAAKAN KANTAJANA
Otan tähän nyt Jesajan 53 luvun tekstin Jeesuksesta:
”2. Hän kasvoi Herran edessä kuin vähäinen verso, kuin vesa kuivasta maasta. Ei hänellä ollut vartta, ei kauneutta, jota olisimme ihaillen katselleet, ei hahmoa, johon olisimme mieltyneet.
3. Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet.
4. Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan,
5. vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet.”
Sairaus ei ole koskaan sairaalle kevyt, mitätön tai helppo asia, vaan sairaus on aina sairaalle taakka. Se on taakka, joka painaa elämää joka hetki, josta ei pääse irti, joka ahdistaa ja varjostaa elämää. Tähän sairauden todellisuuteen tulee meille kuitenkin lohdutus ja apu. Jeesus ”kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme”. Me emme sittenkään ole yksin sairautemme ja kipumme kanssa, vaan Jeesus kantaa meidän sairautemme ja meidän taakkamme.
Sairastuminen aiheuttaa syyllisyyden tunteen, eristäytyneisyyden tunteen, muista poikkeavana olemisen erilaisuuden tunteen.
Jeesus kantaa meidän kipumme ja ottaa taakakseen meidän sairautemme. Hän tulee meidän vierellemme, meidän kipuumme ja sairauteemme kantamaan meidän taakkamme. Me emme ole yksin, muista poikkeavia ja eristettyjä, vaan Jeesus on meidän kanssamme meidän sairaudessamme.
Tämä tietoisuus auttaa meitä elämään sairautemme kanssa ja lievittää meidän kipuamme ja tuskaamme.
Lääketiede on myös Jumalan lahja, joka voi auttaa ja parantaa monissa tapauksissa meitä, mutta silloinkin kun tämä apu ei auta, niin Jeesus auttaa meitä kantamalla meidän sairautemme taakkaa.
3. ARMO ON LOHDUTUKSEMME
Kävin viime vuosikymmenellä Venäjällä Karjalassa Terijoen ystävyysseurakunnassamme Zelenogorskissa/Terijoella. Siellä oli pieni Valkeasaaren inkeriläiskylä, jossa asui Hilja Mutkari niminen 60‑65 vuotias pieni inkerinsuomalainen äiti ja isoäiti. Hänen tontilleen oli rakennettu saunarakennuksena pieni kappelikin.
Hän kertoi sairastumisestaan seuraavasti:
Muutama vuosi ennen tapaamistamme hän halvaantui. Hän heräsi maanantaiaamuna sängyssään, mutta ei pystynyt liikuttamaan jäseniään eikä puhumaan. Hän kuvasi tilannettaan myös, että hänen ”päänsä oli tyhjä kaikista ajatuksista, siellä ei liikkunut mitään.” Lasten perhe oli vienyt hänet sairaalaan, jossa hän makasi 2 kuukautta samassa tilassa. Mitään muutosta ei tapahtunut. Sitten hän kertoi, että eräänä päivänä hän tunsi, miten Pyhä Henki kosketti häntä. Hänen päässään lähtivät liikkeelle ensimmäiset ajatukset ja sanat. Ne olivat: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit!” Niistä sanoista alkoi hiljainen toipuminen.
Runneltu, kaikkien hylkimä Jeesus tuli hänen sairauteensa ja kantoi hänen taakkaansa.
Paavali sanoo: ”Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä.” Ef 2:8-9