Tänään sytytämme kynttilöitä täällä kirkossa poisnukkuneiden muistolle. Jotain noissa pienissä liekeissä havisee elämästä, elämän jatkuvuudesta, kuolemasta ja uudesta elämästä kuoleman jälkeen!
Liekki kurkottaa ylöspäin kohti Jumalan korkeutta. Se on kuin sanaton rukous. Kynttilän liekki illan hämärässä hautausmaalla ikään kuin puhkaisee reiän pimeyteen. Lepattava liekki avaa kuin pienen ikkunan taivaaseen. Kaipaus kantaa meitä!
Pyhäinpäivän evankeliumi on katkelma Jeesuksen Vuorisaarnan alusta.
· Luetaan pyhän evankeliumi: Matt.5:1-12
Matteus kuvaa silmiemme eteen kuin portin tai oven jossa Jeesus seisoo toivottamassa tervetulleeksi ihmisiä Jumalan Valtakuntaan. Sanalla ”autuas” tarkoitettiin alun perin pyhiinvaeltajaa, joka saapui Jumalan temppeliin. Hän oli onnellinen ja tervetullut, koska hän sai astua sisälle Jumalan pyhäkköön.
Meidän on tärkeää huomata, että autuaaksi -julistukset ovat monikossa! Vuorisaarna on ennen muuta yhteisöllinen teksti.
Jeesus sanoo:
q Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.
Hengessään köyhä on kaikesta Jumalan edessä köyhä. Ihminen on riisuttu, vailla mitään omaa ansiota tai hyvää Jumalan edessä. Hänelle on jäänyt ainoaksi mahdollisuudeksi odottaa Jumalalta kaikkea hyvää. Jumala on perimmältään jokaiselle ihmiselle hän, jolta odotan elämääni kaikkea hyvää.
Kun hengessään köyhät kokoontuvat yhteen, niin muotoutuu yhteisö joka on ymmärtäväinen, toisiaan kunnioittava ja huolehtiva.
Kotikirkkoomme kokoontuneina olemme portilla. Alttari on kuva tästä viimeisestä portista. Se avautuu itään. Sieltä nousee aurinko – ylösnousemuksen aurinko. Jumalanpalvelus on viipymistä Jumalan edessä.
Viipymistämme kuvaavat palavat kynttilät. Pian ne ovat palaneet loppuun. Aika on lyhyt vaikka et polttaisikaan elämäsi kynttilää sen molemmista päistä.
Vanha ystäväni kuvasi vaimonsa kuoleman jälkeistä kaipaustaan kertoen, että hän näkee mielikuvissaan junan lähteneen asemalta. Juna liikkuu hitaasti. Vähitellen sen vauhti kiihtyy, mutta se on vielä selvästi näköpiirissä.
Laituristaan lähtenyt juna loittonee. Kohta on näkyvissä vain lohduton ja hiljainen rata. ”Tunnen kaipauksen vetävän samaan suuntaan minne rata vie”, hän muisteli.
Kaikille jotka tähyävät poismenneiden rakkaittensa jälkeen kuuluu toisen maailman viesti.
q Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen.
Ei siinä, että olemme murheellisia, ole mitään juhlimista. Päinvastoin! On vain niin, että elämän vuodet tuovat vääjäämättä tullessaan myös monia murheita.
Mutta elämä jatkuu siitä, kun tulemme lohdutetuiksi. Monesti sekin on jo lohduttavaa, kun saan kaivata poismennyttä. Olemme kokoontuneet tänään yhdessä kaipaamaan. On vaikuttavaa ja lohduttavaa käydä iltahämärissä läheisten haudalla ja nähdä monia muitakin samalla asialla.
Hyvä meidän on kaivata heitä, jotka ovat olleet kärsivällisiä, toisia armahtavia tai rauhantekijöitä. He ovat Jumalan valtakunnan perillisiä. He ovat jättäneet meihin kaipauksen. Kaipaamme olla heikäläisiä – kärsivällisiä, toisia armahtavia ja rauhaa rakentavia.
Jumalan valtakunta on kaiken lohdutuksen valtakunta. Jeesus on lohduttaja. Tässä on murheellisen ihmisen toivo!
Jumalan Valtakunta on meidän keskellämme. Kaikki me olemme kokeneet elämässämme jotain tuosta mitä Matteus evankeliumissaan kuvaa ja sanoo: tämä on Jumalan ihmisten elämäntapa. Enää ei kuulosta vaatimukselta Jeesuksen sana:
q Autuaita puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan.
Puhdassydäminen on ihminen, joka näkee Kristuksen kärsivässä lähimmäisessään.
Kukaan meistä ei näe toisen tarpeita, ellei hän ole ensin nähnyt eli vakuuttunut siitä, että Jumala Jeesuksen Kristuksen tähden rakastaa varauksettomasti meitä!
Puhdassydäminen näkee jotain jo siitä, mitä ei vielä voida nähdä:
Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä merta ollut enää.
Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut. Ilm.21