Hyvät ystävät, sisaret ja veljet Kristuksessa.
Kulunut syksy on ollut kansallemme vaikea ja suurten muutosten aikaa. Tilanne kotimaassamme ja koko Euroopassa on vaikea ja jopa pelottava. Pakolaisten virrat kulkevat läpi Euroopan, terroriteot kylvävät kuolemaa ja kansantalouden haasteet synnyttävät eripuraa. Lisäksi oman kotiseudun tulevaisuus synnyttää monia kysymyksiä. Oman isänmaamme ja oikeastaan koko Euroopan yllä leijuu tällä hetkellä synkät epävarmuuden, toivottomuuden ja pelon pilvet. Turvallisuuden tunne järkkyy.
Elämme kiistämättä tällä hetkellä kansakuntana vaikeita aikoja. Nyt tarvitsisimme kansamme keskuudessa yksituumaisuutta ja kykyä etsiä vastauksia vaikeisiin kysymyksiin.
Meillä ei ole nyt varaa olla Itsekkäitä. Omasta hyvinvoinnista ja saavutetuista eduista tulisi olla valmis luopumaan yhteisen hyvän eteen. Heikoimmassa asemassa olevista lähimmäisistä tulee huolehtia mutta toisaalta emme voi kansakuntana loputtomiin elää yli varojen. Jokainen tietää, mitä pidemmän päälle seuraa siitä, jos jatkuvasti syö enemmän kuin tienaa.
Isänmaamme sotavuosina tunnussanaksi nousi hyvä sanonta ”kaveria ei jätetä” tai ”veljeä ei jätetä”. Rintamalla kaatuneita sankarivainajiakaan ei jätetty. Oikeastaan ainoana maana maailmassa Suomi huolehti kaatuneiden sotilaidensa kuljettamisesta kotipitäjiin haudattavaksi. Elämänohje ”kaveria ei jätetä” on ajankohtainen meidänkin aikanamme.
Tämän pyhäpäivän, toisen adventtisunnuntain, evankeliumissa Vapahtajamme Jeesus Kristus julistaa meille kovalta tuntuvia sanoja: ”Meren aallot pauhaavat jylisten, ja maan päällä ovat kansat ahdistuksen ja epätoivon vallassa. Kaikki lamaantuvat pelosta odottaessaan sitä, mikä on kohtaava ihmiskuntaa, sillä taivaiden voimat järkkyvät.”
Vaikka Vapahtajamme sanat ovat voimakkaita, eivät ne kuulosta kovinkaan vierailta katsoessa ihmiskunnan tämän hetkistä tilannetta. Lähes samanhan voi kuulla päivittäin television ja radion uutisista. Maailma järkkyy. Maailman muutos on niin nopeaa, ettei muutoksessa meinaa millään pysyä mukana.
Vapahtajamme ei kuitenkaan uhkaile, vaan hän haluaa rohkaista meitä. Jeesus jatkaa julistustaan: ”Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.” Kristittyinä velvollisuutemme on toimia oman kansamme ja koko maailman parhaaksi, mutta saamme luottaa kaikessa Herramme apuun.
Hyvät ystävät. Ihminen kaipaa rauhaa ja levollisuutta. Yleensä rauha mielletään sodan vastakohdaksi. Isänmaamme on saanut elää nyt yli 70 vuotta rauhan aikaa. Sodan ajasta on kulunut jo niin paljon aikaa, että suurella osalla suomalaisista ei ole minkäänlaista omakohtaista kokemusta sodan rauhattomuudesta.
Oma jo vuosikymmeniä sitten edesmennyt ukkini osallistui isänmaamme sotavuosina talvisotaan, jatkosotaan ja lapinsotaan. Ukkini osallistui muun muassa Juntusrannan, Pistojoen, Uhtuan ja Itä-Kannaksen taisteluihin. Ukkini tiesi varmasti omakohtaisesti, mitä sota oikeasti on. Minä en sitä armeijan käymisestä huolimatta tiedä. Toivottavasti minun ei sitä tarvitse koskaan oppia. Sen voi nimittäin oppia vain sodassa.
Rauhan aika tässä ajassa ei ole koskaan loputtomiin jatkuva onnellinen tilanne. Saamme nöyrästi rukoilla taivaallista Isäämme, että rauhan aika saisi maassamme jatkua. Samoin meidän tehtävämme on rukoilla rauhaa koko maailmaan. Rauhaa, sovintoa ja anteeksiantavaa rakkautta maailma kaipaa tällä hetkellä kipeämmin kuin pitkiin aikoihin. Jokainen meistä voi toimia rauhan rakentajana. Rauhan rakentaminen lähtee siitä, että katsoo toista ihmistä suoraan silmiin ja pyrkii ymmärtämään toista. Jokaisella ihmisellä taustasta riippumatta on yhtäläinen ihmisoikeus.
Ihmiselle voi olla sisäinen rauha myös sodan ja maailman epävarmuuden keskellä. Jumala voi antaa ihmiselle rauhan, joka ylittää kaiken inhimillisen ymmärryksen. Ihmisellä voi olla rauha, vaikka maailma ympärillä kuohuisi ja järkkyisi. Sisäisen rauhan tai sielun rauhan voi ajatella levollisuutena. On tunne, että ei tarvitse pelätä. Tapahtuisipa mitä tahansa Jumala kyllä pitää omasta lapsestaan huolen.
Viimekädessä sisäisen rauhan saa aikaan Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen sovitustyö. Vapahtajamme Jeesus Kristus kärsi ja kuoli Golgatan ristinpuussa, jotta me saisimme rauhan itsemme ja Jumalan välille. Vapahtajamme kärsimyksen ja ristinkuoleman tähden me saamme uskoa ja luottaa syntiemme ja pahojen tekojemme täydelliseen anteeksiantamukseen. Kerran saamme Kristuksen ansion tähden osaksemme pelastuksen ilon ja riemun taivaallisessa isänmaassamme.
Kerran jokaiselle Jumalan lapselle koittaa ikuinen rauhan aika, rauhan ja levon valtakunta. Kerran taivaallisessa isänmaassa kristityn osana on täydellinen rauha.
Tämän pyhäpäivän Vanhan testamentin lukukappaleessa Hoosean kirjassa kuvataan kauniilla tavalla kerran koittavaa ikuisen rauhan ja levon aikaa:
”Sinä päivänä minä luon rauhan:
Villieläimet, taivaan linnut, maan matelijat
eivät enää tuota vaaraa.
Minä särjen jousen ja miekan,
niin ettei sotia enää käydä.
Minä annan kansani asua turvassa.”
Tässä Hoosean kirjan kuvauksessa ei puhuta tämän maailman ajan suomasta rauhasta. Tässä profeetta Hoosean kuvauksessa ei puhuta edes rakkaan isänmaamme Suomen kokemasta rauhan ajasta. Profeetta Hoosea kuvaa meille lupauksen tavoin taivaallisessa isänmaassa koittavaa rauhaa. Jousi ja miekka on särjetty. Ihmisillä ei ole enää millä vahingoittaa toista. Minun ei tarvitse pelätä.
Kerran koittaa ikuisen levon ja rauhan aika. Mutta milloin? Sen tietää yksin taivaallinen Isä.
Vaikka Jeesus Kristus puhuu tämän päivän evankeliumissa erilaisista merkeistä, jotka edeltävät viimeisiä tapahtumia, ei meidän tehtävämme ole alkaa nyt kovalla tohinalla tulkita aikamme tapahtumia ja tehdä päätelmiä Jeesuksen tulemisen ajankohdasta. Paljon suotavampaa on keskittyä omiin velvollisuuksiin elämän eri osa-alueilla ja huolehtia omista vastuista kotona ja yhteiskunnassa.
Kautta kirkon historian on ollut ihmisiä ja uskonnollisia liikkeitä, jotka ovat kovan tohinan ja melun säestyksellä julistaneet maailmanlopun koittavan silloin ja silloin. Kyllä se maailmanloppu nyt varmasti tulee, kun on tapahtunut sitä ja tätä. Joka ikinen kerta tähän mennessä nämä niin varmana tietona esitetyt maailmanlopun tulemiseen liittyneet käsitykset ovat osoittautuneet harhaksi.
Pienenä hauskana huomiona voin kertoa, että myös kirkkomme oppi-isä Martin Luther aikoinaan laski omassa päässään, milloin lopun ajat koittavat. Oman aikansa tapahtumien pohjalta Luther päätyi vuoteen 1524. Taisi mennä jumaluusopin tohtorin matematiikka vähän pieleen, koska lopun aikojen olisi pitänyt koittaa jo melkein viisisataa vuotta sitten.
Siihen saakka kunnes tämä maailma kohtaa viimeiset tapahtumat meidän jokaisen velvollisuus on toimia parhaan kykynsä mukaan kotiseutumme, isänmaamme ja koko maailman hyvän eteen Jumalan tahtoa kuunnellen ja Jumalan huolenpitoon luottaen. Kaveria ei jätetä. Heikoimmista pidetään huolta.
Hyvät ystävät. Jatkosodan aikana vuonna 1943 silloinen kirkkomme arkkipiispa Erkki Kaila lausui ajatukset, jotka sopivat meidänkin aikaamme osuvalla tavalla. Arkkipiispa Kaila kirjoittaa:
”Jo useita vuosia on maailmassa vallinnut taukoamaton taistelujen temmellys – koko maanpiiri on tulessa – valtakunnat sortuvat ja kukistuvat. Kaikessa tässä sekasorrossa on hyvä tietää, että on olemassa valtakunta, joka ei järky. Sen perustukset ulottuvat iäisyyden syvyyksiin ja sen tornit kohoavat taivaisia korkeuksia kohti. Tämä järkkymätön valtakunta perustuu Jumalan iankaikkiseen armopäätökseen, jonka toteutumista ei mikään mahti voi estää. Historian kuluessa ovat mahtavat voimat ja henkivallat syöksyneet Jumalan valtakuntaa vastaan sitä kukistamaan, mutta niiden hyökkäykset ovat osoittautuneet turhiksi. Jumalan laskema pohja on kestänyt. Tästä Jumalan antamasta lahjasta on meidän oltava kiitollisia. Paljon meillä on kiitokseen syytä.”