Tänään, kaatuneitten muistopäivänä, maamme ylle siunaavasti kallistettu taivaansininen risti on erityisen lähellä, kun liput ovat aamupäivän puolisalossa. Tämä muistuttaa meitä siitä, että isänmaamme vapaus on kalliisti lunastettu. Sodanajan suuret kärsimykset ovat olleet kallis hinta, jonka monet maksoivat hengellään ja monet perheet ja suvut ovat joutuneet kyynelin tuomaan suurta suruaan Jumalan eteen.
Tänään sureva siniristilippumme kääntää katseemme niihin miljooniin rukouksiin, jotka uhrisavun lailla kohosivat sodanaikana taivaallisen Isän armoistuimen eteen: lasten viattomat iltarukoukset, että Jumala varjelisi perheen isää rintamalla, vaimojen rukoukset puolison puolesta, äitien ja isien rukoukset poikiensa suojeluksesta, rintamalla olevien rukoukset, että Jumala varjelisi ankarassa taistossa ja siunaisi kotiväkeä. Tänään katseemme kääntyy myös siihen tuskaan, kun Jumala tuntui kääntyvän pois, sulkevan korvansa ja epäävänsä pyydettyä, kun sotiemme yli 80 000 kaatuneen ja kadonneen sekä yli 200 000 haavoittuneen ja vammautuneen koteihin jouduttiin tuomaan surusanoma. Miksi Jumala vaikenee, miten Jumala voi sallia sitä, miksi joudutaan tuomaan näin kalliin uhrin?
Siunaavasti maamme päälle laskeva siniristi on vastaus, joka vasta aikojen saatossa tuli monen kodin tietoisuuteen. Se risti kertoo maamme vapaudesta, mutta ei ainoastaan siitä, vaan Inkerin kansan kärsimyksistä Siperian pakkosiirtolaisuudessa ja ankaruuden kurimuksessa sekä Inkerin isien siirrosta tuhoamisleireihin näemme nyt, millainen kohtalo koko Suomen kansalla olisi ollut edessä, jos hirmuhallitsija Stalinin johdolla nöyrään siniristilipun tilalle maamme salkoihin olisi nostettu punalippu sirpillä ja vasaralla: se sirppi olisi leikannut meidät irti tästä maasta ja vasara olisi moukaroinut ikiroudanmaan rakoon. Sotiemme kalliit uhrit annettiin, ja niiden kautta Jumala varjeli vielä suuremmista tuhoista ja uhreista.
Tänään katseemme kääntyy rukoukseen ja Herramme Jeesuksen ihanaan lupaukseen: Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille. … Pyytäkää, niin te saatte, ja teidän ilonne on täydellinen. (Joh. 16: 23-24) Tämä lupaus on välittömästi siinä yhteydessä, jossa Herramme sanoo: Totisesti, totisesti: te saatte itkeä ja valittaa, mutta maailma iloitsee. Te joudutte murehtimaan, mutta tuskanne muuttuu iloksi. (Joh. 16: 20) Hän siis ei lupaa murheetonta tai huoletonta elämää, vaan hän lupaa, että Jumala antaa. Meidän sydän on vain liian ahdas ja uskomme liian pieni, sielumme ihmisen heikkouden pimeässä: me emme pysty käsittämään, että Jumala antaa jumalallisen olemuksensa ja ajatuksensa ja johdatuksensa mukaan eikä niin kuin me tahtoisimme. Rukoilemaan käsketään, muttei käsketä rukoilemaan omissa nimissämme tai oman ansiollisuutemme mukaan, vaan Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Jeesuksen kallis nimi kytkee rukouksemme Jeesuksen olemukseen.
Jeesuksen pyhä olemus rukouksessa ei rukoillut koko maailman ihanuutta ja rikkautta, vaan Jumalan kunniaa. Hän ei rukoillut legioonia enkeleitä varjelemaan kärsimästä, vaan tyytyi osaansa. Getsemanessa hän rukoili vapautusta kärsimyksen maljasta alistaen pyyntönsä siihen, että tapahtuisi Jumalan pyhä tahto. Hänen rukouksensa kuultiin, mutta ei täytetty. Enkeli tuli ja vahvisti häntä. Ristillä hän rukoili Jumalani, miksi minut hylkäsit ja viimein: Sinun käsiisi annan henkeni. Ja siinä tilanteessa hän sai nähdä elämän ja rukouksen täyttymystä, Se on täytetty. Rukous Jeesuksen nimessä ei vie ristin ja kärsimyksen ohitse maanpäälliseen paratiisiin, josta kärsimys puuttuisi. Ei, vaan Jeesuksen nimi vie meidät siihen, että kannamme elämämme ristin ja kärsimyksen Jumalan käsiin ja uskossa vankkumatta luotamme siihen, että Jumala kuulee rukouksemme. Hän antaa meille niin että hänen hyvä ja pelastava tahto toteutuu maan päällä niin kuin taivaassa.
Jeesuksen pyhä nimi asettaa meidät jokaista erikseen omalla tavallaan suoraan Jumalan eteen ja omaan kohtaan, jossa olemme ja elämme maailmassa. Sitä tarkoittaa Jeesuksen sana evankeliumimme lopussa: Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin te joudutte hajalle, kuka minnekin, ja jätätte minut yksin. Yksin en silti jää, sillä Isä on minun kanssani. Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman. (Joh. 16: 32-33)
Herramme Jeesus Kristus on pyhässä kasteessa ottanut meidät nimiinsä ja olemukseensa ja siunaannut pyhällä ristinmerkillä. Hän on antanut Pyhän Hengen, joka on pyhittänyt meidät lahjoillaan. Hän vahvistakoon meitä uskomaan, toivomaan ja rakastamaan. Hän auttakoon meitä voittamaan epäuskoamme, jotta me kaikki ahdistuksemme, hätämme ja kaikki tarpeet tuomme Jeesuksen nimessä ja olemuksessa taivaallisen Isän eteen. Rukouksessa tulemme Kristuksen veljiksi ja sisariksi. Ei ole suurempaa, kuin että saan astua rukouksin kaikkivaltiaan eteen, tuomaan omat ja maailman tarpeet hänen eteensä. Kristus lupaa että rakastaahan Isä itse teitä, koska te olette rakastaneet minua ja uskoneet, että olen tullut Jumalan luota. (Joh. 16: 27) Antakoon hän meille aina Pyhän Henkensä vahvistamaan meitä, että luotamme Jumalan isänrakkauteen, vaikka me Jumalan lapsina ja lapsen rajoituksessa emme ymmärräkään, mitä meidän tulee pyytää ja millä tavalla Jumala kuulee meitä. Kristittynä astukaamme rukouksessani suoraan Kristuksen viereen taivaan Isän eteen ja olemaan Jumalan poika ja tytär. Siihen auttakoon meitä kolmiyhteinen Jumala: Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Aamen.
–
Saarna Espoonlahden kirkossa Rukoussunnuntaina 5. sunnuntai pääsiäisestä 16.5.2004, 1. vuosikerta: Joh. 16: 23-33