”Koko maailma juoksee hänen perässään.” Ilmaisu on kuin tämän päivän uutislööpeistä. Vain kuva puuttuu alta. Tänään, jos koskaan koko maailma saattaa juosta yhteisen idolinsa perässä. Maailma on aina janonnut samaistumiskohteita. Ihmisillä on tarve samaistua menestyjiin, nostaa itsensä omasta arvottomuudestaan ja mitättömyydestä parrasvaloihin, menestyjien fanittajiksi. Silloin on itsekin jotakin. Silloin pääsee ainakin hetkeksi fiilistelemään menestyksen ja julkisuuden huumassa. Jeesuksesta oli hetkessä tullut oman kansansa superjulkkis, ihmemies ja tulevaisuuden lupaus, jota jo kovaa kyytiä vietiin kansainväliseksi tähdeksi.
Jeesus itse ei tästä menosta nauttinut. Kunniankipeys ja ihmemiehen julkisuus ei häntä viehättänyt. Hän tiesi, että ihmisten odotusten kupla puhkeaisi pian. Hän tiesi, ettei hänen kutsumuksenaan ollut olla se, mikä hänestä haluttiin tehdä. Oli muitakin, joita, Jeesuksen julkinen noste ei miellyttänyt, vaan pelotti ja raivotutti. He olivat niitä, joiden valta ja asema näytti olevan uhattuna. Juuri he huokailivat hädissään: ”Mikään ei auta, koko maailma juoksee hänen perässään.”
Muistaakseni puolitoista vuotta sitten presidenttiehdokas Barack Obamasta todettiin jotenkin samaan tapaan: ”Koko maailma juoksee hänen perässään.” Vastaehdokkaan leirissä oltiin välillä epätoivoisia; ”Mikään ei auta.” Kaikki mahdollinen on tehty miehen mustamaalaamiseksi. Jokaista sanaa oli tarkkailtu, pieneenkin lipsahdukseen oli tartuttu. Miehen menneisyydestä ja sukutaustoista oli käännetty kaikki kivet. Yhtäkään virhettä, epäselvyyttä tai uhkakuvaa ei oltu jätetty hyödyntämättä. Kaikki mahdollinen on tehty kansan pelottelemiseksi. Mutta mikään ei näyttänyt auttavan. Kannatus vain kasvoi. Peli näytti ratkenneen. Kansa on valinnut johtajansa. Se oli kaivannut muutosta ja nyt se oli löytänyt muutoksen tekijän. Häneen se pani kaiken toivonsa. Se ei enää jaksanut odottaa. Eikä kysymys ole enää edes vain kansasta. Muu maailmallakin oli havahtunut. Se halusi kuunnella ainutkertaisen kannatuksen saanutta muutoksen tuojaa. Se halusi luoda kontakteja ja neuvotella hänen kanssaan. Ei ihme, että puhuttiin messias-ilmiöstä.
Tällaisella kansansuosion aallonharjalla oli siis nasaretilaisen puusepän poika saapuessaan viimeisen kerran Jerusalemiin pääsiäisjuhlille. Mutta mitä tekee Jeesus, kun kansa tarjoaa hänelle kuninkuutta? Mitä hän vastaa, kun muukalaisetkin pyrkivät kreikantaitoisten opetuslasten Filippuksen ja Andreaan avulla rakentamaan yhteyksiä tulevaan kuninkaaseen. Hetki on tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan, aloittaa Jeesus. Voimme kuvitella, että vielä näitä sanoja Andreas ja Filippus kääntävät innoissaan muukalaisille kreikaksi. He selittävät heille, että Ihmisen Poika on pyhissä kirjoituksissa yksi odotetun messiaan peitenimi. Nyt salaisuuden on siis aika paljastua, profeettojen ennustaman kuninkaan on hetki astua esiin. Sitähän tässä kaikki ovatkin jännittyneinä ja täynnä intoa odottaneet.
Mutta into laantuu ja tyrmistys on suuri, kun Jeesus jatkaakin: Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.” Mitä on tämä puhe kuolemasta, joka kuultiin Jeesuksen suusta jo Galileasta lähtiessä ja johon hän palasi yhä uudestaan pitkin matkaa? Yhtä usein tuo puhe oli torjuttu pois mielistä. Kaikkihan oli mennyt päinvastoin hyvin. Voiton ja vapauden juhla häämötti jo edessä mestarin noustessa valtaan.
Epäilemättä Jeesus on koko ajan käynyt itsekin sisäistä kamppailua tämän asian kanssa. Taistelu jatkui loppuun saakka, Getsemanen yöhön ja Golgatalle. Helpompi olisi ollut se kunnian tie, jota ihmiset hänen eteensä levittävät. Jumalan valmistama tie ja tehtävä on kuitenkin toinen. Se on vallasta riisuutumisen tie, omastaan jakamisen tie, kaikkensa antamisen tie, kärsivän rakkauden tie. Se tie on kuljettava loppuun saakka.
Kun kansa huomaa, ettei Jeesus suostukaan nousemaan ylös sen tasoittamaa kunnian tietä, se kääntyy suosikkiaan vastaan. Se on valmis syöksemään Jeesuksen sille tielle, jonka hän oli koko ajan tiennyt edessään odottavan.
Tämän päivän uuden testamentin lukukappaleessa Paavali siteeraa runomuotoista säettä, luultavasti varhaisen kirkon kiitosvirttä, jossa ylistetään Jeesuksen uskollisuutta sillä tiellä, jolle Isä oli Poikansa lähettänyt. Hän, jolla on kaikki valta, jonka kautta kaikki on luotu, luopui vallastaan, astui alas ja tuli ihmisten kaltaiseksi, kaikkein vähäisimpien palvelijaksi ja oli tällä tiellä nöyrä ja kuuliainen aina kuolemaan asti. Siksi Jumala on nostanut hänet takaisin kunniaan ja siksi kaikkien kansat, menneet, nykyiset ja tulevat, kukin omilla kielillään ylistävät häntä Vapahtajanaan.
Jos ei Jeesus olisi kulkenut tätä raskasta tietä loppuun asti, hän olisi ollut korkeintaan häviävän pienen historian hetken oman kansansa pian sammuva tähti. Vain raskaan tien loppuun saakka kuljettuaan ja kuoleman voittajana hän on meidänkin Vapahtajamme, syntiemme sovittaja ja tiemme Isän luo. Sen hän halusi sanoa noille muukalaisille ja opetuslapsilleen, jotka tätä tapaamista järjestivät. Ellei vehnän jyvä putoa maahan ja kuole, se jää yksin ja unohtuu. Mutta jos se kuolee, se kantaa sadon, josta kaikki kansan saavan ravinnon ja elämän.
Tälle tielle Jeesus kutsui opetuslapsiaan ja sille hän kutsuu edelleen seuraajiaan. Hän kutsuu meitä elämän jakamisen, omastamme antamisen ja luopumisen tielle. Luetun evankeliumitekstin jälkeen Jeesuksen sanat nimittäin jatkuvat:
Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen,
mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä,
saa osakseen ikuisen elämän.
Jos joku tahtoo olla minun palvelijani,
hän seuratkoon minua.
Olkoon teillä se mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli, kirjoitti apostoli Paavali Filippin seurakunnalle. Kristuksen mieli ei etsi omaa etuaan ja kunniaansa. Se ei ryntää vallan ja kunnian perään edes silloin kun sitä tarjotaan, jos Kristuksen kutsu ja uskollisuus hänelle vaativat muuta. Se on valmis luopumiseen, häpeään ja kärsimiseen, kun rakkaus sitä vaatii. Rakkauden tähden se on valmis siihenkin, että sinut leimataan, sinun uskosi mitätöidään ja sinut tuomitaan. Tälle tielle Kristus kutsuu meitä. Tälle tielle hän on lähettänyt kirkkonsa. Siinäpä meille on joka päivä opettelemista ja taistelua itsemme kanssa. Tällä tiellä emme ole yksin, Kristus itse on tiemme. Hän kulkee rinnallamme. Hänen uskollisuutensa ja rakkautensa kantaa perille.