Pitkäperjantai, Joh. 19: 16-30, Sakari Hosike

Sakari Hosike
Tampereen Luther-talo

RIPPIPUHE

Pitkäperjantain väri on musta.
Musta on murheen ja surun väri.

Ketä meidän on surtava?

Kun Jeesus lähti kantamaan ristiään kohti Golgataa pitkin Jerusalemin katuja,
”Ja häntä seurasi suuri joukko kansaa, myös naisia, jotka valittivat ja itkivät häntä.
Niin Jeesus kääntyi heihin ja sanoi: ”Jerusalemin tyttäret, älkää minua itkekö, vaan itkekää itseänne ja lapsianne.”

Kipujen mies, runneltu, lyöty, halveksittu ja vaivattu, jota ketään ei halunnut enää katsoa, ristiä kantava Jeesus sanoi: Älkää Minua itkekö, vaan itkekää itseänne ja lapsianne.

Samoin Jeesus sanoo meille: Älkää Minua itkekö.

Jeesus kyllä pärjää ja pärjäsi.
Jeesus tiesi, että tätä tarkoitusta varten, ristiä, syntien sovitusta varten Isä oli lähettänyt Hänet. Se kauhistutti Jeesusta, mutta Hän ei väistynyt. Ruoskittuna ja rääkkättynäkin Hän oli Jumala.

Meidän ei pidä surra Jeesusta, eikä sitä, että Hänet ristiinnaulittiin.
Meidän pitää kauhistua sitä hirvittävää hintaa, jonka Jeesus joutui maksamaan verellään, mutta meidän ei pidä surra Jeesusta, eikä sitä, että Hänet ristiinnaulittiin. Niin piti tapahtua.
Jeesus ei tarvinnut sääliä, myötätuntoa, eikä vierelläkulkijaa, eikä niitä Hänelle annettukaan. Esimerkiksi Pietari oli luvannut vaikka kuolla Jeesuksen vuoksi, nyt hän oli luikkinut karkuun.
Sitä meidän ei pidä surra, että Jeesus ristiinnaulittiin.
Kaikesta kauheudestaan huolimatta se oli paras asia sitten luomisen.

Meidän ei ole surtava Jeesusta.
Jeesus pärjää ilman meitä, mutta me emme selviä ilman Jeesusta.
Sitä meidän on surtava, miksi Jeesus ristiinnaulittiin.
Meidän syntiemme takia Hänet lyötiin ristille.
Meidän on itkettävä itseämme.
Meidän on surtava itseämme ja omaa syntisyyttämme.
Synti on pimeyttä.
Siihen sopii musta väri.

Meidän on tunnustettava syntimme ja jos elää synnissä, on lopetettava syntielämä.
Käymme yhteiseen synnintunnustukseen.

SAARNA

Pitkäperjantain väri on musta ja se viittaa ihmisen pimeyteen ja myös Saatanaan: yöllä Getsemanessa Jeesus sanoi vangitsijoilleen, että nyt oli pimeydellä valta.
Pitkäperjantaina ylipappien ja kansanjoukon vaatimana maaherra Pilatus langetti Jeesukselle kuolemantuomion.

Sen päälle ihmiset kävivät vielä monivaiheiseen pilkantekoon.
Vaikka Pilatus pesi kätensä muka sanoutuakseen irti langettamastaan tuomiosta, ei hän kuitenkaan malttanut olla tekemättä kolmesta ristiinnaulittavasta sommitelmaa, Jeesus keskellä ja kiinnittää ivakirjoitusta Jeesuksen ristin päälle kostaakseen edes osittain ylipapeille kansankiihotuksen.

Tästä puolestaan ylipapit kuolemaantuomittujen äärellä venkoilivat sanamuodosta. Ylipapit ja muut juutalaiset olisivat voineet mennä kotiinsa valmistautumaan pääsiäisateriaan. Roomalaiset olisivat varmasti hoitaneet ristiinnaulitsemisen ilman juutalaisia, ei heidän tarvinnut sitä varmistaa tai olla mukana. Tekopyhästi ylipapit ja muut juutalaiset olivat aamulla kieltäytyneet tulemasta Pilatuksen eli pakanan palatsiin, etteivät saastuisi ja eivät voisi saastuneina syödä pääsiäislammmasta, mutta ristin äärelle he kyllä tulivat pilkkaamaan Jeesusta.

Sotilaat jakoivat Jeesuksen vaatteet. Ei heillä niille kai oikein ollut käyttöä: kidutetun miehen vaatteita, mutta pitivät julmaa peliään ja näyttivät ristissä roikkuvalla Jeesukselle, että sinä et enää vaatteita, etkä mitään muutakaan tarvitse, sinun aikasi on ohi elävien joukossa.
Ja Jeesuksen viimeiseen pyyntöön, Minun on jano vastattiin juottamalla hapanviiniä eli etikkaa.

Tämän päälle Jeesus sanoi: ”Se on täytetty.”

Kun oli niin kova into pilkata ja häpäistä Jeesusta, että ei huomattu, että loputkin ennustukset tulivat täytetyiksi.
Vaikka se oli pilkanteoksi tarkoitettu, maaherra Pilatus, Rooman virkamies julisti huomaamattaan Jeesuksen, Daavidin Pojan, juutalaisten kuninkaaksi ja kaikilla kolmella kielellä: paikallisella heprealla ja sitten Rooman valtakunnan virka- ja yleiskielillä latinaksi ja kreikaksi. Vahvistipa Pilatus vielä perään, että sen minkä hän kirjoitti, ei muuteta.

Psalmissa 22 oli ennustettu pilkka: ”
”Mutta minä olen mato enkä ihminen, ihmisten pilkka ja kansan hylky.
Kaikki, jotka minut näkevät, pilkkaavat minua, levittelevät suutansa, nyökyttävät ilkkuen päätään.”

ja oli ennustettu arvanheitto Jeesuksen vaatteista Hänen roikkuessa ristillä:
”Minä voin lukea kaikki luuni; he katselevat minua ilkkuen; he jakavat keskenänsä minun vaatteeni ja heittävät minun puvustani arpaa.”

sekä psalmissa 69 hapanviinin juottaminen.
”Häväistys on särkenyt minun sydämeni, minä olen käynyt heikoksi; minä odotin sääliä, mutta en saanut, ja lohduttajia, mutta en löytänyt.
Koiruohoa he antoivat minun syödäkseni ja juottivat minulle janooni hapanviiniä.”

Ihmisillä ja heidän taustallaan Saatanalla oli niin kova into Jeesuksen pilkkaamisessa ja häpäisemisessä, että eivät huomanneet ennustusten täyttyvän ja Jeesuksen toteuttavan Isän Jumalan tahdon ja Hän joi loppuun asti sen katkeran vihan maljan ja sovitti meidän syntimme. Jeesus omasta puolestaan toteutti profeetta Jesajan ennustuksen:
”Häntä piinattiin, ja Hän alistui siihen, eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut… ”
ja
”Hänet luettiin pahantekijäin joukkoon, Hän kantoi monien synnit, ja Hän rukoili pahantekijäin puolesta.”

Jeesus rukoili Isää teloittajiensa ja pilkkaajiensa puolesta: Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät”. Ja lopuksi Jeesus sanoi: Se on täytetty.

Mutta vielä ennen sitä, kaiken raa´an pilkkaamisen ja väkivallan jälkeen Jeesus hoiti vielä yhden velvollisuuden, perheen vanhimpana poikana Hän huolehti äidistään Mariasta ja käski Johanneksen huolehtia hänestä tästä edespäin. Kuten muutamaa tuntia aiemmin Jerusalemin kaduilla Jeesus oli sanonut naisille, että älkää Häntä itkekö, niin nytkin äärimmilleen rääkättynäkin Jeesus osoittaa miten Hän oli Jumala, eikä vain ihminen ja hoitaa vielä viimeisen velvollisuutensa. Sen jälkeen, kun Jeesus tiesi, että kaikki jo oli täytetty siirtyi viimeiseen ennustukseen ja joi hapanviinin ja sanoi ”Se on täytetty.” ja kallisti päänsä ja antoi henkensä.

Se on täytetty ja pimeyden oli väistyttävä.
Johanneksen evankeliumin alussa lukee: Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa tai Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.

Näin on Isän Jumalan luona Taivaassa aina ja nyt ristillä Jeesus mursi pimeyden vallan myös maan päällä.
Nyt oli käynyt tuomio tämän maailman ylitse ja tämän maailman ruhtinas Saatana oli heitetty ulos.

Se on täytetty. Ristillä Jeesuksen, täydellinen ja kertakaikkinen uhri, veri vuoti kaikkien ihmisten syntien anteeksisaamiseksi.
Kaikki synnit on sovitettu ja annettu anteeksi Jeesuksen veren vuoksi.
Että se uskossa ja kasteessa omistettaisiin itselle.
Jeesus kärsi ristin kuoleman, että meidän ei tarvitse kuolla ikuista kuolemaa ja joutua Helvettiin, vaan päästä Hänen ansiostaan Taivaaseen.

Se on täytetty.
Saat uskoa kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen tähden.
Jeesus on maksanut kaiken ja sovittanut kaiken ja pimeydellä ei ole mitään valtaa Hänen omiinsa.
Amen.