Pyhän Kolminaisuuden päivä, Joh. 15:1–10, Sammeli Juntunen

Sammeli Juntunen
Savonlinnan seurakunta

Hyvät sotiemme veteraanit, sisaret ja veljet Jeesuksessa Kristuksessa,

Jobin kirjassa Elihu -niminen mies lausuu tällaiset säkeet:

Nyt ei valoa näy,

pilvet sen peittävät.

Sitten tulee tuuli

ja lakaisee puhtaaksi taivaan

Pohjoisesta tulee kultainen hohde,

Pelottava loiste ympäröi Jumalaa.

Kaikkivaltiasta me emme voi tavoittaa. …

Jumala ei katso niihin, jotka pitävät itseään viisaina.

Runon ydin on yksinkertainen, mutta syvällinen totuus: Kaikkivaltiasta me emme voi tavoittaa.

Nykykulttuurissa tämä unohtuu usein. Meille uskotellaan, että ”jokainen tulee omalla uskollaan autuaaksi”. Jokaisen on itse muodostettava oma jumalakuvansa, oma tapansa kokea jumaluus. Kun elämänkokemuksia pohdiskelevat ihmiset kokoontuvat yhteen keskustelemaan, niin siinä on kuulemma läsnä se voima, jota Jumalaksi kutsutaan.

Pintapuolisesti katsellen tuollainen ajattelu voi vaikuttaa nöyrältä ja maltilliselta. Mutta tosiasiassa ihmiset korottavat siinä itsensä tavattoman viisaiksi. Jopa niin viisaiksi, että he voivat oman pohdintansa ja keskustelunsa avulla tavoittaa Kaikkivaltiaan.

Silloin unohtuu se, että ”Kaikkivaltiasta me emme voi tavoittaa”. Jumala on taivaassa ja sinä olet maan päällä. Jumalan ja ihmisen välissä on ääretön kuilu. Sitä kuilua ihminen ei mitenkään voi ylittää; ei järjellään, ei tahdollaan. Ei edes tunteellaan; ei musiikilla, ei taiteella, ei tieteellä; ei edes maltillisella keskustelulla. (Ei edes isänmaallisuudella.)

Miksi? – Siksi, että Jumala on Luoja ja me olemme luotuja. Luotu ei voi käsittää Luojaa.

Mooses kysyi aikoinaan Jumalalta hänen nimeään. Vastaukseksi Jumala sanoi Moosekselle ”Minä olen se joka olen”. Me emme voi käsittää silkkaa olemassaoloa. Me käsitämme vain olentoja. Mutta Jumala ei ole olento, vaan olemassaolo itse. Siksi pitää paikkansa, että ”Kaikkivaltiasta me emme voi tavoittaa.”

Tämä on valtavan tärkeä totuus.

Onneksi se ei ole koko totuus. Päivän evankeliumissa Jeesus nimittäin puhuu tavalla, joka on ihan erilainen.

Jeesus ei korosta kaukaisuutta, vaan läheisyyttä. Hän sanoo:

Minä olen viinipuu, te olette oksat.
Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa.

Jeesuksen ja meidän kristittyjen välit eivät siis ole kaukaiset. Hän on meille niin läheinen kuin viiniköynnöksen runko on läheinen siitä kasvaville oksille. Oksat ovat kiinnittyneet runkoon ja ne elävät ja kasvavat, koska rungon mahla virtaa niissä. Jos oksat leikataan irti viiniköynnöksen rungosta, niin hyvin pian ne kuivettuvat ja kuolevat. Näin siis läheinen yhteys Jeesuksen ja kristittyjen välillä on meidän elinehtomme.

Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri.

Jeesuksen Isä on Kaikkivaltias Jumala. Hän on kuin viinitarhuri, joka hoitaa viiniköynnöstään. Me kristityt olemme siis oksia siinä viiniköynnöksessä, jota Kaikkivaltias hoitaa. Kaikkivaltias ei olekaan enää ainoastaan kaukainen ja käsittämätön.

Niin kuin Isä on rakastanut minua, niin olen minä rakastanut teitä. Pysykää minun rakkaudessani.

Jeesuksen kautta Kaikkivaltiaan Jumalan hoitava rakkaus virtaa meihin kuin mahla viiniköynnöksen rungosta sen oksiin. Jeesuksen välityksellä Kaikkivaltias tulee läheiseksi ja hänen rakkautensa on joskus mahdollista kokea jopa tunteiden kautta, rauhana ja ilona.

Olennaista on se, että tämä ei ole mahdollista mitenkään muuten, kuin tämän yhden ainoan tien, Jeesuksen kautta. Niin kuin hän sanoo:

Minä olen viinipuu, te olette oksat. … Ilman minua te ette saa aikaan mitään. Joka ei pysy minussa, on kuin irronnut oksa: se heitetään pois ja se kuivuu. Kuivat oksat kerätään ja viskataan tuleen, ja ne palavat poroksi.

Jos joku kuvittelee pääsevänsä yhteyteen jumaluuden kanssa vailla Jeesusta, hän on yhtä typerä kuin sellainen viiniköynnöksen oksa, joka kuvittelisi säilyvänsä hengissä pysymättä kiinni rungossaan.

Miten sitten Jeesuksessa pysytään? Mitä se tarkoittaa, että pysyy oksana hänessä?

Sitä on vaikea selittää, se on elettävä itse todeksi omassa elämässä. Voi kuitenkin sanoa, että kyse on sydämen ja omantunnon luottamuksen asettamisesta Jeesukseen. Siihen, että hän on olemassa, että hän on ristillä kuollut minun syntieni sovitukseksi, että Jumala herätti hänet kuolleista, että hänestä puhuvat lupaukset koskevat minuakin. Että minun ei tarvitse pelätä kuolemaa, koska hän on luvannut herättää minut kuolleista. Että voin puhutella Jeesusta nimeltä ja hän kuulee minua.

Tästä sydämen luottamuksesta syntyy hengellinen elämä, suhde ihmisen ja Jeesuksen välillä.

Oikeastaan hengellinen elämä on syntynyt meissä jo silloin, kun meidät kastettiin. Silloin meidät liitettiin tähän viiniköynnökseen ja Jumalan rakkauden mahla alkoi virtailla meissä.

Useimmille meistä kuitenkin jossain vaiheessa elämäämme käy niin, että me emme enää välitä tai osaa välttää Jeesuksesta. Silloin yhteys katkeaa ja oksa kuolee. Siksi Jeesus tässä sanoo:

Niin kuin Isä on rakastanut minua, niin olen minä rakastanut teitä. Pysykää minun rakkaudessani. Jos noudatatte minun käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan.

Mikä on Jeesuksen käsky? Se on koko elämän antaminen hänelle, turvautumalla uskoen häneen. Meille se on eläväksi tekevä käsky, niin kuin viiniköynnöksestä irronneelle oksalle elämäksi on se, että viinitarhuri liittää sen uudelleen runkoon.

Meille tuo käsky on esimerkiksi tässä ehtoollisen kehotuksessa: ”Tulkaa minun luokseni kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.”

Nouskaamme tunnustamaan yhteinen kristillinen uskomme.