Paavalin kuvaus alkuseurakunnan jäsenten sosiaalisesta koostumuksesta on kristinuskolle hyvin tyypillinen. Perimmältään kristinusko kuten juutalaisuuskin on kansanuskonto, ei valtaapitävän yläluokan. Raamatun sanomassa on aivan liikaa sellaista mikä ei sovi yhteen rikkaan ja mahtavan ihmisen elämänfilosofian kanssa, jotta kristillisyys koskaan voisi todella olla eliittien uskonto. Tarkastelen seuraavassa tätä kristinuskon ja köyhyyden suhdetta historiallisessa valossa ja pohdin lopuksi mitä se merkitsee meille tämän päivän kristityille.
Kun katsomme Vanhaa testamenttia, sieltä löytyy kaksi suurta kertomusta, joiden ympärille koko teos rakentuu. Toinen on kertomus Egyptin orjuudesta vapautumisesta ja toinen on kertomus Babylonian pakkosiirtolaisuudesta. Nämä kertomukset luovat kuvaa siitä, kuinka Israel oli perimmältään joukko vapautettuja orjia. Jopa Aabraham, suvun kantaisä, oli vain vaeltava paimentolainen, jota asutuskeskusten väki tuohon aikaan katseli pitkin nenänvarttaan.
Tämä alaluokkainen asema vaikutti suuresti myös kansan uskonnolliseen ajatteluun. Poiketen Mesopotamian myyteistä, joissa ihminen luotiin jumalten orjaksi, Raamatun luomiskertomus kertoo ihmisen olevan Jumalan kuva. Tämä puolestaan merkitsi sitä, että jokainen ihminen Jumalan kuvana – oli hän orja tai kuningas – oli samanarvoinen Jumalan edessä. Pohjimmiltaan meidänkin tasa-arvoajattelumme nousee tästä ajatuksesta ihmisestä Jumalan kuvana.
Uuden testamentin puolelta meille ovat hyvin tuttuja toisaalta Jeesuksen toiminta Galilean vähäosaisten parissa ja toisaalta hänen kovat sanansa rikkaita ja valtaapitäviä kohtaan.
Jeesuksen ensimmäiset seuraajat olivat yksinkertaisia kalastajia ja käsityöläisiä. Paavalikin, oppineisuudestaan ja Rooman kansalaisuudestaan huolimatta, oli vain teltantekijä. Alkuseurakunta koostuikin pitkälti alaluokkaisista vapaista ja orjista. Lisäksi oli huomattava että kahden ensimmäisen kristillisen sukupolven aikana noin kaksi kolmasosaa kristityistä oli naisia. Naisten asema varsinkin kreikkalaisessa maailmassa oli melkoisen alistettu. Vaikka Roomassa Caesarin perhelainsäädännön uudistus toi heille joitain oikeuksia, ei tämä naisvaltainen alaluokkaisten joukko ollut valtaapitävien silmissä muuta kuin eräs roskajoukko.
Vaikka kristinusko saavutti 300-luvulla valtionuskonnon aseman, se ei koskaan ole täysin sopeutunut yhteiselämään valtaapitävien kanssa. Yhteiselo on aina merkinnyt toisaalta kompromisseja Raamatun opetuksen soveltamisessa ja toisaalta vallassa olevat ovat usein käyttäneet sitä hyväkseen oman valtansa pönkittämisessä. Kuitenkin kirkossa on aina ollut myös oma vaihtoehtoliikkeen olemuksensa. Tämä näkyy siitä, kuinka yhteiskunnallinen protesti on usein ilmaistu uskonnollisessa muodossa. Tunnetuin tällainen protesti oli uskonpuhdistus, jossa yhteiskunnallinen uudistustarve purkautui uskonnollisen reformin muodossa.
Uskonpuhdistuksen tasa-arvoajattelu näkyy siinä, että se purki hierarkioita yksityisen ihmisen ja Jumalan väliltä. Jokaisella oli oikeus itse lukea Raamattua, tulkita sitä ja itse lähestyä Luojaansa. Enää ei tarvittu pappeja tai pyhimyksiä välittäjiksi. Lutherin mukaan pappisvirka oli olemassa vain järjestyksen vuoksi, ei sakramenttina kuten katolisessa kirkossa.
Eräs seurausvaikutus tästä uskonpuhdistuksen tasa-arvoajattelusta oli se, että myös yhteiskunnallisesti jokainen yksilö oli suoraan yhteiskunnan jäsen, ei enää vain perheensä kautta.
Toinen uskonpuhdistuksen alaluokkainen piirre oli siinä, että kuuluisan Roomalaiskirjeen ”vanhurskas on elävä uskosta” -sitaattinsa lisäksi Luther siteerasi Vanhasta testamentista kohtaa ”älköön teidän keskuudessanne olko köyhiä” mikä sai aikaan perusteellisen sosiaalireformin Saksassa. Luther uudisti protestanttisten kaupunkien sosiaalihuollon ja myöhemmin Pietismi käynnisti Hallen instituutissa projektin köyhyyden poistamiseksi koulutuksen avulla. Nämä toimenpiteet ovat sittemmin johtaneet Pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon. Sen juuret ovat kuitenkin, kuten sanoin, luomiskertomuksen ajatuksessa ihmisestä Jumalan kuvana.
Kun moderni kapitalistinen yhteiskunta syntyi 1800-luvun Englannissa, sen aiheuttamat epäkohdat synnyttivät vastaliikkeen työväenliikkeen muodossa. Tämäkin ammensi ihanteensa kristillisyydestä – valtaosa varhaisen työväenliikkeen johtajista oli metodisteja joka sekin oli lähinnä alempien sosiaaliluokkien kirkko. Anglikaaninen kirkko oli tuolloin pääosin yläluokan hallussa ja monet sen pappisviroista palkkatuloineen olivat olleet pitkään ostettavissa. Ei siis ihme, että kansan uskonnollisuus suuntautui toisaalle.
Samanlaista kehitystä oli nähtävissä myös meillä. 1800-luvun herätysliikkeet puhuttelivat kansaa ja auttoivat sitä kestämään vaikeiden vuosien läpi. Yläluokka ei tästä juuri pitänyt mikä näkyi mm. körttiläisten vetämisestä oikeuteen laittomasta seuratoiminnasta.
Pohjois-Amerikassa näkyi myös sama ilmiö. Kristinusko levisi kouluttamattomien baptistisaarnaajien välityksellä uudisasukkaiden perässä länteen. Etelävaltioiden orjien parissa kristinusko antoi toivoa paremmasta. Mustien negrospirituaalit kertovat voimakkaasta samaistumisesta orjuutettuun Israelin kansaan.
Nykyinen globalisaatiokehityksemme muistuttaa paljon näitä edeltävien vuosisatojen murroskausia. Nyt vain kaikki on suuremmassa mittakaavassa. Samoin kuin aikaisemminkin, rikkaat ja mahtavat joko käyttävät kirkkoa hyväkseen, vesittävät se sanoman tai kieltävät kokonaan sen merkityksen. Kuitenkin, samaan aikaan, Jumalan tuulet puhaltavat maailman vähäväkisten parissa. Kristinuskon väestöllinen painopiste on jo nyt siirtynyt kolmanteen maailmaan. Valtaosa kristityistä asuu jo siellä. Meidän on hyvä muistaa, että sekä Intiassa että Kiinassa on molemmissa enemmän kristittyjä kuin Pohjoismaissa yhteensä. Mikäli historia toistaa itseään seuraava kristinuskon aikaansaama yhteiskunnallinen muutos tapahtuu näiden kolmannen maailman kristittyjen parissa. Se on todennäköisesti vaikutuksiltaan paljon suurempi kuin mitä uskonpuhdistus oli Euroopalle.
Herramme viihtyi elinaikanaan syrjäisen Galilean vähäväkisen kansan parissa. Jos Hän syntyisi tänään uudestaan maailmaamme hän tuskin syntyisi tänne rikkaaseen länsimaailmaan vaan ”menisi omiensa tykö” ja syntyisi johonkin maailman lukemattomista pakolaisleireistä tai slummeista. Hän menisi sinne, missä häntä tarvitaan.
Me olemme saaneet nauttia hyvinvoinnin hedelmistä. Tuon hyvinvoinnin, joka rakennettiin luomiskertomuksen tasa-arvoajattelun ja uskonpuhdistuksen köyhyydenpoistoihanteiden varaan. Yhteiskunnan maallistuessa on tämän tasa-arvoajattelun sijaan tulleet kovat kilpailuarvot. Jumalan kuvasta on tehty vain korvattavissa oleva varaosa, joka voidaan surutta heittää pois kun tuotantoelämä ei sitä enää tarvitse.
tse kukin voi tykönänsä miettiä mitä Herramme sanoisi meille tänään. Mitä Hän meiltä pyytäisi? Mitä Hän haluaisi meidän tekevän maailman kurjuudelle ja kärsimykselle? Millaiseksi Hän haluaisi meidän rakentavan paitsi oman yhteiskuntamme myös koko maailman?
Nämä ovat niitä kysymyksiä, jotka ovat edessä meillä kaikilla, jotka tänäkin Herran päivänä eri puolilla maailmaa ja eri kielillä nousemme tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme:
Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan…