Viattomien lasten päivä, Matt 2: 13-21, Marita Koivunen

Marita Koivunen
Loimaa

Evankeliumeissa Jeesuksen syntymästä ja varhaisista vuosista kertovat evankelistat Matteus ja Luukas. Luukkaan tutun jouluevankeliumin kuulemme jouluaattona,-yönä ja -aamuna. Matteuksen jouluevankeliumi luetaan puolestaan jo ennen joulua, neljäntenä adventtisunnuntaina. Mitä sitten tapahtuu Jeesuksen syntymän jälkeen? Kynttilänpäivänä kuulemme Luukkaan evankeliumista, kuinka Jeesus-lapsi viedään temppeliin. Loppiaisena kuulemme Matteuksen kertomuksen tietäjistä. Viattomien lasten päivänä, joka harvoin sunnuntaiksi sattuu, niin kuin tänään, kuulemme puolestaan lastenmurhasta sekä Jeesuksen ja hänen vanhempiensa pakenemisesta Egyptiin.

Tämän päivän evankeliumi alkaa tilanteesta, jossa tietäjät ovat käyneet Jeesuksen luona ja lähteneet takaisin omaan maahansa. Jumala varjeli Poikansa jo siten, että kielsi tietäjiä menemästä takaisin Herodeksen luo. Mutta varjelua tarvittiin yhä edelleen. Enkeli oli jo aiemmin ilmestynyt Joosefille ja rohkaissut Joosefia ottamaan Marian vaimokseen. Joosef oli suostunut siihen vastuuseen ja tehtävään, mihin häntä tarvittiin ja kehotettiin. Ja sitten oli lähdetty Beetlehemiin Augustuksen käskystä. Jeesus, tämä erilainen lapsi, Jumalan Poika, oli syntynyt. Oli tapahtunut monia ihmeellisiä asioita. Ja taas tapahtui: tuli enkeli yöllä unessa ja antoi kiireellisen käskyn lähteä pakoon, koska Jeesus-lapsen henki oli vaarassa. Joosefin ei auttanut muu kuin totella. Ja ajallaan sitten taas enkeli yöllä unessa ilmoitti, koska oli aika lähteä takaisin Egyptistä. Matteuksen ja Luukkaan joulukertomuksia ja kuvauksia Jeesuksen varhaislapsuudesta on vaikea sovittaa yhteen. Mutta yhteistä niissä on, että Jeesus syntyi yliluonnollisella tavalla Beetlehemissä kuningas Herodeksen aikana.

Joulun jumalanpalvelusten sanomat julistavat, että Jumala rakasti ihmiskuntaa niin paljon, että lähetti Poikansa maailmaan, että meistä tulisi hänen lapsiaan ja pääsisimme taivaan kotiin. Tämä viattomien lasten päivä kuitenkin karusti muistuttaa, että vihollisen joukot kuitenkin vastustivat tätä suunnitelmaa ja tahtoivat ensi hetkestä alkaen tuhota Jeesuksen. Kuningas Herodes pelkäsi daavidilaisen kuninkaan ilmestymistä. Ja nyt oli sitten tapahtunut se, mitä hän pelkäsi: oli syntynyt lapsi Daavidin kaupungissa, lapsi, jota sanottiin juutalaisten kuninkaaksi. Tosin Jeesus oli erilainen kuningas kuin mitä Herodes oletti. Vihollinen, vastustajamme saatana, yritti Herodeksen kautta riistää maailman Vapahtajalta hengen. Jos hän olisi onnistunut, hän olisi riistänyt meiltä ihmisiltä sitä kautta myös toivon ja mahdollisuuden pelastua. Jumalalle kiitos, Herodes ei onnistunut. Vihollinen ei onnistunut. Jumala piti siitä huolen. Maailman Vapahtajan, Jeesuksen ei ollut määrä kuolla heti pienenä. Hänen aikansa oli tuleva vasta myöhemmin ja toisella tavalla. Silloin hän antaisi henkensä vapaaehtoisesti meidän ihmisten tähden. Ja silloin kun tämä tapahtuisi, olisi Jeesus tehnyt kaiken sen, mikä hänen tulikin tehdä, sovittaakseen meidät.

Tätä Herodeksen järjestämää lastenmurhaa ei mainita muissa kirjallisissa lähteissä, mutta tuonkaltainen toiminta oli Herodekselle tyypillistä.

Millainen hallitsija Herodes sitten oli? Hänestä kerrotaan muuan muassa seuraavia asioita: Hänen hallitsijanimensä oli Herodes Suuri, ja hän oli yksi Antipaterin neljästä pojasta. Hänen poliittinen uransa alkoi siitä, kun hän sai isältään nimityksen Galilean käskynhaltijaksi v. 47eKr. Hän oli lahjakas ja eteni urallaan, ja kuusi vuotta myöhemmin pääsikin Juudean maaherraksi ja lopulta uran huippuhetkenä 4 vuotta myöhemmin Juudean kuninkaaksi. Herodeksen on sanottu olleen ovela, raaka ja häikäilemätön kuningas, jonka sotaretket harvoin epäonnistuivat. Hän tapatti lähiomaisiaankin, mm. nuorimman vaimonsa ja kaksi poikaansa. Keisari Augustus, ei hänkään mikä lempeä hallitsija, on kuulemma sanonut, että hän olisi mielummin Herodeksen sikopaimen kuin poika. Herodes yritti olla juutalaisten suosiossa, mutta ei tuota suosiota saavuttanut. Lopulta kuningas Herodes Suuri sairastui parantumattomasti, oli loppuaikoina kovissa tuskissa ja kuoli 37. hallitusvuotenaan.

Niin, pahinkin tyranni ja valtias kuolee joskus. Täytyy sanoa onneksi. Herodeksen jälkeenkin tulisi pitkä luettelo hirmuhallitsijoista, jotka hekin onneksi ovat olleet kuolevaisia. Mutta Jeesus, jolta tämä tyranni nimeltä Herodes koettaa ottaa hengen, jäi eloon. Jeesuskin lopulta kyllä kuoli, mutta Jumala herätti hänet kuolleista ja hänestä tuli iankaikkisen elämän antaja kaikille, jotka häneen uskovat. Meidän Vapahtajamme on ainutlaatuinen, voittamaton kuningas ja hallitsija, koska hän elää.

Lastenmurhasta lukeminen tuo mieleemme nykyajan lasten kärsimykset, lähellä ja kaukana. Lasten kärsimys on se, mikä yleensä koskettaa kovintakin ihmissydäntä. Kun puhutaan lasten kärsimyksistä, silloin puhutaan viattomien kärsimisestä. Lasten kärsimys on sydäntä särkevää. Usein myös aiheettomasti laitetaan Jumalaa syytetyn penkille ja kysytään: miksi, Jumala, sallit viattomien kärsivän ja miksi et tee mitään. Tämä on ymmärrettävä kysymys. Haluaisimme, että Jumala tekisi lopun viattomien kärsimyksistä. Mutta Jumalaa on turha syyttää. Ei hän laita ketään kärsimään. Me ihmiset olemme toinen toisellemme pahoja. Jos kaikki ihmiset kääntyisivät Jumalan puoleen ja tahtoisivat elää hänen tahtonsa mukaan, maailmassa olisi vähemmän pahuutta.

Kristittyinä meidän tehtävämme ja velvollisuutemme on taistella hyvän puolesta ja vastustaa pahaa. Jumala itse kutsuu meitä tähän. Ja erityisesti lapsista me aikuiset olemme vastuussa. Meidän tulee pitää heistä huolta, suojella ja rakastaa heitä kaikin tavoin. Ja kerran kyllä tulee se päivä, jolloin jokainen ihminen joutuu tekemään Jumalan edessä tiliä elämästään. Oikeus voittaa ja pahuus rangaistaan. Vain Jeesuksen kautta voi saada syntinsä anteeksi ja välttää rangaistuksen. Kukaan ei ole puhdas. Mutta tuohon päivään asti meidän tehtävämme ja velvollisuutemme kristittyinä on toimia valona ja suolana tässä maailmassa ja pitää evankeliumia esillä.

Kun Jumala lähetti Poikansa suojattomaksi, viattomaksi lapseksi, Jumala otti riskin, antoi itsensä alttiiksi. Mutta se riski kannatti, Jumalan pelastussuunnitelma onnistui: Jeesus säilytti henkensä niin kauan kuin oli Jumalan suunnitelma ja tarkoitus. Ja kun tuli oikea aika, Jeesus, viaton Jumalan Karitsa antoi henkensä ja Jumala herätti hänet kuolleista. Kun me uskomme häneen, me saamme elää, vaikka kuolemmekin, eikä yksikään meistä, joka uskoo häneen, ikinä kuole. Meidän ruumiimme kuolee, mutta sielumme ei koskaan. Jeesus on se elämänruhtinas, jonka omana on turvallista elää.