Jokaisella lienee kokemuksia kukkien tai kasvien hoidosta. Sekä onnistumisen että epäonnistumisen kokemuksia. Joskus saattaa paras hoito olla ei hoitoa lainkaan. Ainakin pari kukkasta olen saanut henkiin kuoleman partaalta vain sillä, että olen lopettanut niiden hoitamisen. Liiallinen hoito saattaa tukahduttaa kasvin ja lopulta tappaa sen.
Vanhan testamentin tekstissä, profeetta Jesajan kirjassa (5: 1-7) kerrotaan, kuinka viinitarha ei tuottanut satoa sillä tavalla kuin olisi pitänyt. Jesajan teksti kertoo, kuinka viinitarhuri hoiti viinitarhaansa rakkaudella, parhaalla mahdollisella tavalla. Teki kaikkensa, että se tuottaisi satoa. Mutta niin ei käynyt. Päinvastoin, vaikka siltä odotettiin rypäleitä, se kasvoi villimarjoja. Ja sitten paljastetaan, että Herra Sebaot on se tarhuri ja hänen kansansa Israel se viinitarha.
Oliko tässä Jumala se, joka hoiti liikaa ja niin tukahdutti liiallisella hoidollaan ja rakkaudellaan hoidettavansa? Tekikö Jumala jotain väärin? Vai olisiko hänen pitänyt tehdä vielä jotain muuta, jotain enemmän? Miksi viinitarha ei tuottanut hedelmää, sitä hedelmää, jota siltä odotettiin?
Yksi asia on varma. Vika ei ole Jumalassa. Syy ei ole hänen. Meidän ihmisten rakkaus voi vääristyä, vaatia ja tukahduttaa, mutta Jumalan rakkaus ei ole sellaista. Turhautunut äiti tai isä voi huutaa lapselleen, että kaiken olen tehnyt eteesi, kaikki olet saanut mitä olet halunnut, mitään ei ole puuttunut ja tässäkö on kiitos. Jumala tässä sanoo niin kuin turhautunut äiti ja isä. Mitä minun vielä olisi pitänyt tehdä! Mutta Jumala suree sitä, kun hänen kansansa ei tuottanut sitä hedelmää, mitä olisi pitänyt. Hän suree, kun hänen kansansa ei arvostanut hänen rakkauttaan ja huolenpitoaan.
Missä on vika, kun viinitarha ei tuota hedelmää? Ei siis ainakaan Jumalassa.
Jumalan rakkaus innostaa, hoitaa, parantaa. Se ei tukahduta, se ei vaadi. Jumala rakastaa meitä iankaikkisella, intohimoisella rakkaudella. Jumala on todella tehnyt ja antanut aivan kaikkensa meidän ihmisten eteen. Hän on järjestänyt asiat Jeesuksen kautta niin, että saamme syntimme anteeksi ja vältymme iankaikkiselta kadotukselta, kun uskomme häneen. Jumala antoi Poikansa meidän kapinallisten, syntisten ihmisten tähden, mutta mikä on lopputulos: ihminen viittaa kintaalla Jumalan rakkaudelle. Nauraa, pilkkaa, ylpeänä julistaa, että ei ole Jumalaa. Nykyään ateismi on noussut vahvasti esille. Kristilliset arvot eivät ole enää itsestään selvyys. On muotia erota kirkosta, on muotia olla uskomatta Jumalaan.
Tuo Jesajan kirjan teksti kuvaa yhtä hyvin Jumalan surua tänä päivänä meidän ihmisten tähden. Jumalalla on suuri suru meidän ihmisten tähden, kun hylkäämme hänet, ainoan toivomme.
Jesajan kirjan tekstissä sanotaan vanhan käännöksen mukaan, että Israelin heimo on Herran Sebaotin viinitarha ja Juudan miehet hänen iloistutuksensa. Ihanasti sanottu: iloistutus. Rakkaudella istutettu, huolella hoidettu. Mä taimi olen sun tarhassas ja varten taivasta luotu, sun armollisehen huomahas jo syntymästäni suotu, lauletaan virressä 490. Jokainen ihminen on taivasta varten luotu. Jokainen ihminen on Herran taimi. Millainen puu meistä sitten kasvaa ja on kasvanut tähän asti?
Niin, millaista hedelmää meidän elämämme kantaa? Mitä meistä versoo? Millainen on meidän elämämme puutarha? Onko siellä orjantappuraa, ohdakkeita, rikkaruohoja? Vai onko elämämme puutarha kaunis, tuoksuva, hyvinhoidettu, iloksi toisille ja Jumalan kunniaksi? Mahdollisuudet siihen, että elämämme puutarha on kaunis ja kukoistava, ovat hyvät. Jumala on etevä puutarhuri, hän hoitaa ja ravitsee rakkaudella, siemen on ensiluokkainen, se on Jumalan Sana. Mutta mitä sitten monesti menee pieleen, että käy niin kuin viinitarhurille Jesajan kirjan tekstissä?
Joudumme myöntämään: meissä, minussa on vika. Minä olen syntinen, minä en rakasta Jumalaa yli kaiken enkä lähimmäistä niin kuin itseäni. Mitä me sitten voimme tehdä? Mikä osuus meillä sitten on hedelmän tuottamisessa?
Meidän osuutemme on pysyä Jeesuksessa. Väkisin ei Jumala meitä omanaan pidä. Meidän osuutemme on suostua Jumalan työhön; antaa puutarhurin, Jumalan tehdä meissä työnsä. Elämässä on monia tavoitteita ja päämääriä. Mikä on sinun päämääräsi, tavoitteesi? Tärkein tavoitteemme ja päämäärämme Jeesukseen uskovina tulisi olla, että pysymme lähellä Jeesusta, kasvamme hänen tuntemisessaan, hänen armossaan. Ja se armossa kasvaminen on aina hidasta, niin hidasta, ettei sitä ainakaan itse huomaa. Ei puu tai lapsikaan kasva silmin havaittavalla vauhdilla, mutta ajan myötä kasvun huomaa. Mutta vain pysymällä Jeesuksessa voi tapahtua kasvua; vain yhteydessä Jeesukseen voimme tuottaa hedelmää; muutoin hyvätkin tekomme ovat vain omaa ponnistelua.
Mitä sitten on käytännössä Jeesuksessa pysyminen? Se tarkoittaa kääntymistä kaikessa hänen puoleensa. Mitä ikinä elämässä koemme ja kohtaamme, sen saamme kohdata yhdessä Jeesuksen kanssa. Uskonelämä on hyvin arkista ja käytännöllistä. Se ei tapahdu ennen kaikkea kirkoissa ja rukoushuoneissa, vaan kodeissa, kouluissa, työpaikoilla, tavallisen elämän keskellä. Arjessa kysytään ja mitataan, millaista on uskonelämämme, mikä on suhteemme Jeesukseen. Ilouutinen on, että Jeesus on kiinnostunut meistä ja meidän tavallisesta elämästämme. Hän kannustaa ja houkuttelee meitä uskomaan itsemme ja koko elämämme hänelle. Hän tahtoo vaikuttaa meidän elämässämme, kunhan vain sallimme sen ja pyydämme hänen siunaustaan ja apuaan kaikkeen. Muuan pastori 1600-luvun lopulta sanoo: ”Tutki tarkasti sydäntäsi ja tarkkaa, onko sinulla kaikissa tilanteissa ja kovissakin koettelemuksissa sellainen turva Jumalaan kuin hänen hyvyytensä sinua kohtaan ja Jeesuksen Kristuksen ansio todella ansaitsevat.”
Eli kun siis ihminen kaikissa tilanteissa, suurimmassakin hädässä, etsii turvaa ja apua Jumalalta, hän osoittaa tällä tavalla, mikä hänelle on tärkeintä elämässä, missä on hänen toivonsa.
Tässä prosessissa, tämän Jumalan työn alla, meidän ei kannata ihmetellä, jos tuntuu, että tulee vain syntisemmäksi ja huonommaksi. Ei tarvitse pelästyä, jos tuntuu siltä, että ei kasva, vaan menee vallan takapakkia. Se kuuluu kasvuun. Ihminen pieneksi kasvaa, herkäksi kuulemaan, sanotaan laulussa. Kun me tulemme pieneksi, silloin ja vain silloin Jumala voi tulla elämässämme suureksi. Kasvuun kuuluukin myös sen ymmärtäminen, että itsessämme olemme heikkoja, syntisiä, mutta Jeesuksessa kelpaamme täydellisesti Jumalalle.
Eräs runoilija sanoo lohduttavasti eräässä kirjassaan: ”En toivo sinusta ihmistä, joka on suorakulmainen ruumiiltaan ja sielultaan, sileä ja pysty kuin poppeli tai elegantti kuin sypressi. Vaan toivoisin, että sinä kaiken sen kanssa mitä sinussa on köyryä ja kiemuraa saisit elää hyvällä kasvupaikalla taivaan valossa,
niin että sekin sinussa, mikä ei ole onnistunut hienosti, saisi olla arvossaan ja sekin mikä sinussa ja työssäsi on pahkuraista ja keskeneräistä löytäisi suojan Jumalan armossa.”
Sellaisena kuin olemme, keskeneräisinäkin, saamme olla Jeesuksen omina, ja saamme elää taivaan valossa, Jumalan armon suojassa.
Luen parhaillaan kirjaa, jossa eräs evankelista kertoo hengellisestä tilanteesta Suomessa ja muissakin Pohjoismaissa vuosina 1943-1944. Kirjassa kerrotaan, kuinka hengellinen nälkä oli sota-aikana Suomessa aivan valtava, etenkin nuorilla ja nuorilla aikuisilla. Evankelistaa pyydettiin ympäri Suomea pitämään hengellisiä kokouksia. Hengellisiin tilaisuuksiin tuli satamäärin nuoria, kuulemaan yksinkertaista sanomaa synnistä, armosta, Jeesuksesta, pelastuksesta. Ei ollut mitään hienoja esityksiä, oli vain yksinkertaista virrenveisuuta ja julistusta Jeesuksesta. Kokoukset kestivät tuntikausia. Evankelista toteaa, ettei tuskin koskaan ole nähnyt kansaa, joka on tehnyt syntiä niin hillittömästi kuin Suomen kansa. Muttei hän myöskään koskaan ole nähnyt kansaa, joka on ikävöinyt Jumalaa niin väkevästi kuin Suomen kansa.
On puhuttelevaa lukea, kuinka suuri Jumalan nälkä ja pelastuksen kaipuu oli Suomessa. Aina kun ihminen kääntyy Jumalan puoleen, on taivaassa suuri ilo ja riemu. Toivottavasti tätä iloa Jumala saisi meidän kansamme keskuudessa paljon tulevina aikoina. Toivottavasti Jumala saa meidän kaikkien kohdalla iloita, kuinka elämämme puutarha tuottaa hyvää ja runsasta hedelmää.