Jeesuksella on valta sekä antaa syntejä (synnit) anteeksi että parantaa. Usein käytetty muoto ”antaa syntejä anteeksi” ei tietenkään tarkoita (vain) yksittäisiä syntejä, vaan kaiken synnin ja syyllisyyden anteeksiantamista eli Jumala-suhteen korjaamista.
Usko löytyy halvaantuneen kantajilta. Jeesus näki ”heidän uskonsa”. Jeesus ei sano halvaantuneen uskosta mitään. Tavallisesti selittäjät viittaavat kantajien uskoon ikään kuin halvaantuneella itsellään ei olisi uskoa ollutkaan. Lauseen rakenne onkin helposti tulkittavissa kantajien uskoon viittaavaksi mm. siksi, että heidän toimintansa oli ”näkyvää” ja koska Jeesus ”näki” tässä toiminnassa heidän uskonsa. ”Olihan se aikamoinen homma, että toisten ihmisten kodin kattoa alettiin purkaa, ties vaikka samana päivänä olisi tullut vaikka millainen kaatosade. Olisi varmaan pitänyt ensin pyytää läänin pääkaupungista purkulupa.” Mutta kantajilla oli vakaumus, päämäärätietoisuutta ja sisäinen pakko saada halvaantunut Jeesuksen eteen mitä pikimmin. He tiesivät olevansa oikealla asialla. Halvaantuneella saattoi olla kovat kivut tai hänen arveltiin kenties olevan kuolemaisillaan. Hätä ei lue lakia. Ambulanssi voi ajaa päin punaisia. ”Heidän uskonsa” voi kuitenkin sisältää myös sairaan miehen uskon.
Joka tapauksessa neljän miehen ja halvaantuneen muodostama ryhmä oli kuin pienoisseurakunta. Heillä oli tieto Jeesuksesta eli he olivat kuulleet hänestä ja hänen teoistaan ja uskoivat kertomusten olevan totta. Ajatukset keskittyivät Jeesukseen, heidän kuulemiensa uutisten päähenkilöön. Näin heissä oli syntynyt usko ja luottamus häneen. Sama kertaantuu tämän päivän lähetystyössä: Jeesusta julistetaan, kuulijoille syntyy luottamus sanomaan, ja heidän sydämissään syttyy usko ja luottamus häneen, jota julistus koskee. Tieto Jeesuksesta leviää perheestä perheelle, talosta taloon, kylästä kylään, kaupungista kaupunkiin. Tämän nähdään nykyaikanakin tapahtuvat esim. lähetyksen pioneerialueilla, missä evankeliumia ei ole vielä mainittu tai missä sitä on julistettu vasta vähän. Jeesuksesta kuulleet saattavat tehdä ”aivan tavattomia” saadakseen toisia sanan kuuloon. 10-20 km kävely tai pitempikin pyörämatka tai koko päivän kestävä matka ei tunnu sellaisessa tilanteessa miltään. Ja sairaanakin saatetaan lähteä. Mielessäni on elävänä lähetystyön alku Bangladeshin oraon-heimon parissa yli 20 vuotta sitten. Kaikkeen oltiin valmiita, kun Jeesuksesta oli kuultu ensimmäiset hyvät uutiset. Elettiin uskon aikaa. Voitiin puhua herätyksestä.
Jos oli kysymyksessä vain kantajien usko, voidaan tällaisesta ”toisten uskosta” sanoa, ettei sitä tule pelätä kun sen välityksellä halutaan tuoda hengellistä ja ruumiillista hyvää. Siitä tulee päinvastoin olla syvästi kiitollinen. Toisten usko saa useimmin esirukouksen muodon, joskus se panee kutsumaan sanan kuuloon, joskus, sairaan ollessa kysymyksessä, kehotukseen lähteä vaivansa kanssa lääkärin luo tai kehottaa sairasta pyytämään öljyllä voitelemista. Toisten uskon innoittamana lähdetään liikkeelle tai suostutaan apua tarvitsevaksi, kannettavaksi. Entä jos ”heidän uskonsa” sisältää myös halvaantuneen oman uskon? Tämä näköala vahvistaa anteeksisaamisen ja vastaanottavan uskon yhteenkuuluvuutta ja koska mikään tekstissä ei puhu tätä vastaan, siitä on oikein pitää kiinni.
Lausumme usein sen totuuden, että uskon herääminen on suurempi ihme kuin sairaan parantaminen. Tekstin äärellä voi näyttää siltä, että asia olisi päinvastoin. Jeesus asettaa vastakkain syntien anteeksiantamisen (usko) ja parantamisen. Jeesusta vastustavien lainopettajien ajatus kulki – tästä Jeesuksen sanasta (9) päätellen – niin, että jos joku pystyy parantamaan, niin hän osoittaa olevansa myös jumalallinen hengellinen auttaja. Jeesus ei itse vastaa asettamaansa retoriseen kysymykseen, vaan jättää asian auki ja panee kuulijoiden omattunnot myllertämään ja lainopettajat näkemään kritiikkinsä umpikujan. Jeesus parantaa – tällä kerralla julkisesti, koska asian ”todistelu” vaati sitä. Sanoma lainopettajille: ”Olen parantanut ja olen antanut (tälle halvatulle) synnit anteeksi.. Vieläkö jatkatte epäuskossanne? Päätelkää itse, mistä on kysymys”. Ei oikeastaan tarvittu päättelyäkään, koska asian tietäminen ja ymmärtäminen oli mahdollista (10). Jeesuksen jumaluus jäi kuitenkin lainopettajilta salaan. Ehkä joku Nikodeemus heidänkin joukostaan löytyi.
Epäusko kohdataan lainopettajissa, joiden sinänsä oikein muotoiltu oppi (vain Jumala voi antaa syntejä anteeksi) esti heitä uskomasta Jeesukseen. Olemme tekstin ydinsanomassa. Lainopettajien oppi ei tuntenut Jeesusta, Messiasta, henkilöä, joka oli Jumalan Poika (eli Ihmisen Poika, jota nimitystä Jeesus itsestään käytti; ei pidä hämmästyä tätä nimitysten paradoksaalisuutta). Kohta opettaa väkevästi, että vaikka uskon kohteeksi tunnustettaisiinkin Raamatun Jumala, Jahve, kuten juutalaiset opettajat tekivät, jotain oleellista puuttui. Oli torjuttu ja unohdettu Jumalan Poika, Välimies, Sovittaja, Vapahtaja. Jos hänet unohdetaan, ei uskon kohteena olekaan Raamatun Jumala, vaikka niin luultaisiin. Jeesuksen alennus, kärsimys, heikkous ja sovitus sekä pahennus ovat poissa, Jeesus itse on poissa. Silloin ei tunneta Jumalaakaan. Poissa oli anteeksiantamuksen tarve, oman uskonnollisuuden ja ”Jumalan ja hänen lakinsa puolustamisen” katsottiin riittävän.
Suuri osa suomalaisista kirkon jäsenistä näyttää pitävän ”uskoa Jumalaan” jollain tavalla ”luonnollisena” ja kristillisenä, ”asiaan kuuluvana”, mutta kysymyksessä ei välttämättä ole varsinainen kristillinen usko. Jumala itse viime kädessä tietenkin tietää, mitä ja miten kukin uskoo; me puhumme nyt siitä, mitä uskontodistuksesta voidaan päätellä. ihmisten ja Jumalan edessä. Varsinainen kristillinen usko ei voi ohittaa uskoa Jumalan Poikaan, Jeesukseen sovittajana ja omana Vapahtajana. Se, joka ei tarvitse anteeksiantamusta, ei tarvitse Jeesustakaan.
Tekstin valossa epäusko on ”Jeesuksettomuutta”, ymmärtämättömyyttä ja epäuskoa hänen suhteensa. Ilman Jeesusta ollaan matkalla kadotukseen (Joh. 3:16). Samalla epäusko paljastuu paradoksaalisesti ”lähellä uskoa olevaksi”, sillä olihan lainopettajilla usko VT:n Jumalaan eli juutalaisittain tulkittu VT:n usko. Jeesuksen puuttuminen uskosta merkitsee hänen ohittamistaan ja sivuuttamistaan eli itse asiassa kaiken puuttumista: yksi sinulta puuttuu, Jeesuksen tunteminen, ja sen myötä kaikki. Tämä tunteminen ei ole pelkästään historiallisten tosiasioiden tuntemista. ”Sana ’usko’ ei tarkoita ainoastaan historiallista tietoa, jollainen jumalattomilla ja Perkeleelläkin on, vaan se tarkoittaa uskoa, joka ei kohdistu ainoastaan historiallisiin tapahtumiin, vaan myös niiden vaikutukseen, nimittäin oppiin syntien anteeksiantamisesta. Sen mukaan meillä on Kristuksen kautta armo, vanhurskaus ja syntien anteeksiantamusta … sanaa ’usko’ ei pidä käsittää opituksi tiedoksi , jollainen jumalattomillakin on, vaan luottamukseksi, joka lohduttaa ja rohkaisee pelästyneet mielet” (Augsburgin tunnusta CA ss. 59-60, kohta 23 ja ss. )
Saarnaajan on teroitettava mieliin sitä, että kristillinen usko kohdistuu Jeesukseen, Sovittajaan, Välimieheen ja hänen kauttaan Jumalaan, Isään. Hyvä ja rakentava uskon kehä on sellainen, että oikea usko Jeesukseen korostaa Isää, Jumalaa ja että oikea usko Isään Jumalaan perustuu Jeesuksen pelastustyölle. Kolminaisuus on edessämme taas, hakemattakin. Ei ole kristillistä uskoa ilman Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä, eli Jeesuksen Henkeä, joka paljastaa synnin ja syyllisyyden, osoittaa Jeesuksen ja tuomion niille, jotka jäävät syntiinsä ja epäuskoonsa (Joh. 16). Tekstin tapahtumiin liittyen saarnaajan on hyvä nostaa esiin kantajien päättäväisyys ja päämäärätietoisuus, joka niin usein näyttää puuttuvan länsimaisten kristittyjen uskosta ja elämästä. Hänellä, joka parantaa on valta antaa syntejä anteeksi. Hänelle, joka antaa synnit anteeksi, on ”helppo” lausua parantava sana, jos niin on parasta. Ja vaikkei hän sitä sanaa lausuisi, syntien anteeksi antamisen valta pysyy ja sitä valtaa hän haluaa aina käyttää.