Tervehdys Teille Avinurmen seurakuntalaiset.
Kiitos kun saimme tulla vierailulle seurakuntaanne ja kiitos mahdollisuudesta puhua Teille tänään rakkaassa kotikirkossanne. Yhteistyö seurakuntiemme Avinurmen ja Paimion välillä on tuonut meille paimiolaisille paljon uutta ja erilaista, josta oppia omassa seurakunnassamme.
Raamatun evankeliumiteksti sai minut pohtimaan: Mitkä ovat elämämme arvot? Mitkä ovat sinun elämäsi arvot? Mikä on tärkeintä elämässäsi? Näitä kysymyksiä ihmiset ovat pohtineet kautta aikojen. Kirkon historiassa on ollut aikoja, jolloin ollaan oltu lähellä Jumalaa tai kaukana Hänestä. Kahden vuoden päästä tulee viisisataa vuotta Lutherin käynnistämästä uskonpuhdistuksesta. Roomalaiskatolinen kirkko oli ajautunut 1500-luvun alussa kauas alkuperäisestä kirkon tehtävästä, evankeliumin julistamisesta. Valta ja ahneus turmelivat kirkkoa.
Luther halusi uudistaa katolisen kirkon mutta joutui lopulta kokonaan eroon ja niin syntyi uskonpuhdistuksen kirkko, luterilainen kirkko, johon mekin kuulumme. Kristuksen maailmanlaajuinen kirkko on aina taistellut pimeyden ja pahuuden voimia vastaan. Juuri meidän aikanamme kirkolla on monet haasteet ja sen on pidettävä oppinsa puhtaana. Vain Jumalan yhteydessä eläminen ja jatkuva rukous voivat säilyttää kirkon oikeassa suunnassa. Kirkolla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pitäytyä tehtäväänsä; julistaa ilosanomaa ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta Jeesuksesta, Kristuksesta, jonka kautta saamme armon ja anteeksiantamuksen. Jos kirkko poikkeaa perustehtävästään, se menee harhaan.
Jeesuksen aikana väiteltiin oikeasta uskosta tai pikemminkin oikeasta uskonnonharjoituksesta. Mooseksen lain noudattamisen lisäksi Fariseukset pitivät kiinni perinnäissäännöistään, joita he olivat itse lisänneet juutalaiseen uskonnon harjoitukseen. Heidänkin keskuudessaan vallitsi erilaisia käsityksiä perinnäissääntöjen noudattamisesta; oli lievemmän kannan puolustajia mutta myöhäisjuutalaisuudelle oli tunnusomaista suullisen perinteen ja pikkutarkkojen sapattia koskevien sääntöjen lisääntyminen.
Perinteisen ankaran linjan kannattajien sapattisäännöt olivat tiukkoja. Kävellä sai vain lyhyen matkan. Oli pysyttävä kotona. ”Olkoon jokainen alallaan älköönkä lähtekö paikaltansa seitsemäntenä päivänä” (2 Mooseksen kirja 16:29). Vain kilometrin pituisen matkan kävely oli sallittu sapattina. Ruokaa ei saanut laittaa. Se oli laitettava sapatin aattona, sillä myöskään paastota ei sapattina saanut.
Säännöt nousivat inhimillisen elämän yläpuolelle ja sitä Jeesus vastusti. Jeesus korosti, että sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia. Jumala antoi seitsemännen päivän lepoa ja hiljentymistä varten. Kysymys oli siitä, että Herra tahtoi antaa kansalleen säännöllisesti toistuvan levon sekä sielun että ruumiin virkistykseksi. Fariseusten luomien perinnäissääntöjen pikkutarkasta noudattamisesta oli tullut elämää rajoittava ja rasittava taakka.
Jeesus korosti Jumalan lapsen vapautta uskossaan Häneen. Jeesuksessa alkoi uusi aika, armon aikakausi. Hän oli lain täyttymys ja loppu. Syntien sovitus ja anteeksiantamus tulee uskosta Jeesukseen maailman Vapahtajana, ei pelkästään noudattamalla kymmenen käskyn lakia, sillä tekojen kautta ihminen ei pelastu.
Luther sanoo: ”Jumalan edessä ei siis hyvää ole se, mitä ihminen itse keksii ja Jumalalle hyvänä tarjoaa. Hyvää on vain se, mitä Jumala käskee ja mikä uskosta syntyy”. Hän jatkaa, ettei ole olemassa muita hyviä tekoja kuin ne, jotka Jumala on käskenyt. Jos ihminen itse alkaa näkyvästi harjoittaa hyväntekeväisyyttä, voi taustalla olla itsekäs oman kunnian pyytäminen. Jumala voi toki käyttää vastustajiaankin hyvän tahtonsa toteuttamiseen. Todelliset hyvät teot tapahtuvat kristityn ihmisen elämässä hänen itsensä tietämättä, salaa. Usko Jumalaan saa hänet tekemään sitä, mikä on oikein ja hyvää Jumalan silmissä.
Saulus Tarsolainen eli Paavali, entinen kristittyjen vainooja, sai kokea konkreettisesti, etteivät lain teot riitä Jumalan edessä. Ihmisen teot voivat jopa johtaa harhaan totuudesta. Saulus eli Paavali vainosi kristittyjä täynnä vihaa ja murhautti heitä. Kun Paavali kohtasi Jeesuksen Damaskoksen tiellä, hänessä tapahtui suuri muutos; entisestä kristittyjen vainoojasta tuli Jumalan palvelija. Paavali, juutalainen fariseus, kääntyi kristinuskoon ja lähti julistamaan ilosanomaa Jeesuksesta, Kristuksesta. Myöhemmin juuri hän varoitti Galatian seurakuntalaisia vaipumasta uudelleen lain alle (Galatalaiskirje5:1-5).
Kristityn ihmisen vapaus on vapautta Jeesuksen sovitustyön kautta tulevan Jumalan armon tähden. Kristitty on vapaa palvelemaan Jumalaa ja usko Jumalaan kutsuu elämään oikein ja rehellisesti Jumalan ja ihmisten edessä; usko Jumalaan synnyttää hyviä tekoja. Ne ovat rakkauden tekoja, eivät lain velvoittamia pakoksi koettavia tekoja ilman rakkautta ja välittämistä toisesta ihmisestä.
Kristityn vapaus ei merkitse täydellistä vapautta ilman rajoja tai vastuuta. Niin sanotussa täydellisessä vapaudessa ihminen rikkoo itsensä ja ihmissuhteensa. Vapauteen liittyy aina vastuu ja valintoja. Luther korostaa teoksessaan: Sidottu ratkaisuvalta, että ihminen on vapaa ainoastaan valitsemaan, elääkö hän Jumalan yhteydessä vai ei. Ilman yhteyttä Jumalaan hänellä ei ole omaa kykyä hyvään, vaikka hän eläisikin inhimillisesti katsoen hyvin eettistä elämää. Kaikki me olemme syntiin lankeemuksen kautta perisynnin alaisia ja kadotettuja ilman Kristusta ja Hänen sovitustyötään.
Vain Jumalan yhteydessä elävä ihminen kykenee todelliseen hyvään. Hän etsii Jumalan tahtoa päivittäin elämässään ja ottaa vastuun tekemisistään ja tekemättä jättämisistään. Teoillaan ihminen ei pelastu vaan uskomalla Jeesukseen, Kristukseen, Vapahtajaamme. Kristityn vapaus on vapautta Jumalan anteeksiantavassa armossa ja rakkaudessa.