Kävin joulun alla Ateneumissa tutustumassa suureen Albert Edelfeltin teoksista koottuun näyttelyyn. Edelfelt maalasi vain vähän tauluja uskonnollisista aiheista. Ainakin yksi tällainen taulu näyttelyssä oli kuitenkin esillä, tunnettu ja vaikuttava maalaus “Kristus ja Mataleena”, jonka aihe on otettu Kantelettaresta.
Taulussa Mataleena, nuori tyttö, on polvistuneena Kristuksen eteen, jonka hän on tavannut vedenhakumatkalla. Kristus on kertonut Mataleenalle, että tämä on tappanut kolme aviotonta lastaan, yhden hukuttamalla, yhden polttamalla ja yhden maahan hautaamalla. Tällöin kevytmielistä elämää viettänyt Mataleena kastelee kyynelillään Kristuksen jalat, katuu syntejään ja tunnustaa, että on ansainnut tulla tuomituksi.
Kantelettaressa ei kerrota, mitä tämän jälkeen tapahtui, antoiko Kristus Mataleenalle anteeksi vai ei. Mieleeni tuli taulua katsellessani, että Mataleenan synti oli niin suuri ja kauhistuttava, että sitä ei voinut saada anteeksi. Näin me ihmiset olemme taipuvaisia ajattelemaan. Mutta olemme merkillisen ristiriitaisia. Meillä on näet myös taipumus ajatella, että meidän on turha tuntea syyllisyyttä omista synneistämme, koska Jumala on niin ystävällinen ja rakastava, että tietysti hän antaa meille kaiken mahdollisen anteeksi.
Tähän tapaan meitä myös näinä aikoina opetetaan. Esimerkiksi hiljattain ilmestyneessä kirjassa “Maan päällä niin kuin taivaassa: Jumalan ja ihmisen armo” sanotaan näin: “Jokainen vääryys ja paha teko on anteeksi annettu sillä hetkellä, kun se on tullut tehdyksi…Vaikka synti on meille itsellemme iso riesa, Jumalalle se ei ole mikään ongelma. Jumalalle ei tuota minkäänlaisia vaikeuksia hyväksyä meitä juuri tällaisina, kaikin tavoin vajavaisina, hyvinä ja pahoina olentoina. Hänen on helppo antaa meille anteeksi kaikki tekomme ja aikaansaannoksemme, olivatpa ne pahuudessaan miten suunnattomia tahansa … Tottelemattomuus, ääneen lausumattomat pahat ajatukset, vääränlaisiksi koetut tunteet tai edes jumalanpilkka eivät ole asioita, joiden vuoksi meidän olisi syytä tuntea syyllisyyttä.”
Mataleenaa tällainen näennäinen evankeliumi ja itsestään selvän armon julistaminen ei olisi auttanut. Samoin on jokaisen laita, joka on tullut synnintuntoon. Näennäinen evankeliumi ei auta sitä, jota omatunto syyttää, vaan päinvastoin saattaa hänet epätoivoon. Kun ihminen tuntee todellista syyllisyyttä Jumalan edessä, hän ymmärtää, että hänen syntinsä, nimenomaan hänen omat syntinsä, ovat sellaisia, että niitä ei voi saada anteeksi, vaikka joku muuta kuinka yrittää vakuuttaa. Ihminen ymmärtää, että pyhä Jumala ei voi antaa syntejä anteeksi noin vain eikä hän voi ansaita anteeksiantoa omien tekojensa ja katumuksensa perusteella, vaan tarvitaan jokin täysin ainutlaatuinen ja käsittämätön peruste, joka voi tehdä anteeksiannon mahdolliseksi.
Tällainen peruste on olemassa, ja se peruste on Jeesus. Synnit voi saada anteeksi, koska on Jeesus, Hyvä Paimen, joka on antanut henkensä meidän puolestamme. Ainoa peruste sille, että pääsemme taivaaseen, on se, että Jeesus on sijaiskärsijänä ottanut kantaakseen syntimme ja niistä seuraavan väistämättömän ja oikeudenmukaisen rangaistuksen. Jeesuksen risti on ainoa paikka, missä Jumala voi antaa anteeksi synnin ja ottaa hänestä eroon joutuneet jälleen yhteyteensä.
Kukaan ei voi suhtautua Jeesukseen välinpitämättömästi. Joko tunnustamme, että hän on se, mikä hän sanoo olevansa, Jumalan Poika, joka on yhtä Isän kanssa, tai emme usko häntä. Päivän evankeliumissa Jeesukselta tiukataan vihamielisesti, onko hän Messias. Hän on sen kyllä ennenkin selvästi sanonut, mutta tiukkaajat eivät ole uskoneet. Kun Jeesus puhuu suhteestaan Isään, he alkavat kerätä kiviä kivittääkseen hänet. Tämä kerrotaan päivän evankeliumia seuraavassa jakeessa.
Jeesuksen torjuneet juutalaiset eivät kuulleet Hyvän Paimenen ääntä. Ketkä sen sitten kuulivat ja kuulevat? Sen kuulevat kaikki hengessään köyhät, sellaiset Mataleenan kaltaiset ihmiset, joilla ei ole muuta kuin velkaa Jumalan edessä ja jotka tarvitsevat Vapahtajaa. Jos joskus on ollut nuori nainen, joka on syyllistynyt sellaiseen syntiin kuin Kantelettaren Mataleena ja joka on polvistunut Jeesuksen jalkojen juureen, hän on saanut kuulla Hyvän Paimenen äänen. Jeesus ei ole ajanut häntä pois, vaan on antanut hänelle armonsa, vaikka ihmiset ovat pitäneet hänen syntejään anteeksiantamattomina.
Me olemme tänään kokoontuneet tänne Oitin seurakuntatalolle, Herran huoneeseen, että mekin saisimme kuulla Hyvän Paimenen ääneen. Jumalanpalvelusta vietetään siksi, että me Vapahtajaa tarvitsevat syntiset voisimme kohdata Jeesuksen ja kuulla hänen äänensä.
Jeesus puhuu meille jumalanpalveluksessa monella tavalla: voimme kuulla hänen äänensä virsissä, synninpäästössä, raamatunteksteissä jne. Taas tänään on myös katettu ehtoollispöytä, maailman matalin pöytä. Tämä pöytä on avoin kaikille Vapahtajaa tarvitseville syntisille. Jeesus itse kutsuu meitä tähän pöytään, tulee luoksemme ihan näkyvällä tavalla, antaa meille itsensä ja vakuuttaa: “Minun ruumiini – sinun puolestasi annettu”, “minun vereni – sinun puolestasi vuodatettu”.
Jeesuksella on todellisena Vapahtajana valta antaa kaikki synnit anteeksi. Hänessä osaksemme tullut armo on käsittämättömän paljon suurempi kuin suurimmat mahdolliset synnit. Tämä on varmasti totta, mutta me emme aina saa kuulla hänen ääntään yhtä selvästi. Syystä tai toisesta hän voi joskus pysytellä aivan hiljaa, ja meistä voi näyttää siltä, että hänen armonsa ja rakkautensa peittyvät synnin, surun, murheen, kärsimyksen tai kuoleman alle. Mutta hän ei silti ole vaikeneva Jumala, ei hän iäksi vaikene, vaan antaa kuulla äänensä. Hän ei hän hylkää syntistä eikä jätä yksin kärsivää. Näinä päivinä hän on erityisesti niiden kanssa, joita Intian valtameren katastrofi on syvimmin järkyttänyt: heitä, joiden päälle hyökyaalto vyöryi, ja heitä, jotka ovat menettäneet läheisiään. Tosia ovat virren sanat: “Jos me joudummekin / syvihin vesihin / ratki keskelle kuoleman kauhun, / emme nääntyä voi, / hänen äänensä soi / läpi myrskyn ja helvetin pauhun.”