Olemme saaneet aloittaa armon vuoden 2006 jälkeen Kristuksen syntymän. Armon vuosi ja Herran vuosi ovat joskus olleet yleisiä ilmaisuja. Nykyään niitä ei enää kohtaa tavallisessa kielenkäytössä. Sellaisetkin tutut ilmaisut kuin “ennen Kristuksen syntymää” ja “jälkeen Kristuksen syntymän” ovat jäämässä pois käytöstä, kun niitä on alettu korvata ilmaisuilla “ennen ajanlaskun alkua” ja “jälkeen ajanlaskun alun”.
Ajanlaskun lähtökohtaa ei sentään ole vielä ehdotettu muutettavaksi. Jos joku haluaa näin tehdä, hänen täytyy keksiä ajanlaskulle uusi lähtöpiste, ja se on kovin vaikeaa. Pelkästään inhimillisesti arvioitunakin Jeesus Kristus on ollut historian merkittävin henkilö. Hän on vaikuttanut maailman historian kulkuun enemmän kuin kukaan muu. Ja jos uskomme, että päivän evankeliumi on totta, sellainen ajatus, että ajanlasku aloitettaisiin jostain muusta tapahtumasta kuin Jeesuksen syntymästä, tuntuu perin kummalliselta ja mahdottomalta. Päivän evankeliumihan vakuuttaa, että “kansa joka asui pimeydessä, näki suuren valon, ja niille, jotka asuivat kuoleman varjon maassa, loisti kirkkaus.” Jos meille synnin pimeydessä ja kuoleman varjossa asuville on kerran loistanut armon ja toivon valo ja kirkkaus, mitään sopivampaa tapahtumaa ajanlaskun alkamiskohdaksi ei voi olla.
Jokainen vuosi Jeesuksen syntymän jälkeen on ollut armon ja myös toivon vuosi. Sellainen vuosi oli myös keskiyöllä päättynyt vuosi 2005. Viime vuoteen sisältyi useita traagisia tapahtumia eri puolilla maailmaa. Kaakkois-Aasian maanjäristys, joka tosin varsinaisesti tapahtui jo edellisen vuoden puolella, kosketti syvästi myös suomalaisia. Seurakunnassamme elettiin viime vuonna poikkeuksellisen hankalaa ja sekavaa aikaa, joka jatkuu edelleen. Omassa elämässämmekin me jokainen kohtasimme varmasti vaikeita ja kipeitä asioita. Kaikesta huolimatta Jumala on ollut meille hyvin armollinen eikä ole antanut meille ansiomme mukaan.
Mieleeni palautuu viime kesänä paikallislehteen kirjoittamani Jumalan armollisuutta käsitellyt hartauskirjoitus. Muistelin siinä, kuinka olin kerran mukana hengellisillä kesäjuhlilla, joita vietettiin vuoden aikaan nähden poikkeuksellisen koleassa säässä. Juhlat järjestäneen herätysliikkeen edustajat miettivät, rankaisiko Jumala heitä jostain ja olivatko he ansainneet niin kehnon sään. Pohdiskelun tulos oli, että jos Jumala olisi antanut ansion mukaan, taivaalta olisi satanut kiviä.
Jumala on tosiaankin käsittämättömän armollinen ja pitkämielinen meitä kohtaan. Hän antaa meille joka päivä ajallisen elämän lahjoja ja Jeesuksen tähden hän antaa syntimme anteeksi ja lahjoittaa ikuisen elämän.
Mutta olemmeko me kiittäneet Jumalaa hänen armollisuudestaan ja hyvyydestään? Paavali kysyy meiltä Roomalaiskirjeessä: “Halveksitko sinä Jumalan suurta hyvyyttä, kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä? Etkö ymmärrä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen?” (Room. 2:4) Jumala vetää hyvyydessään ja hyvyydellään meitä parannukseen eli siis luokseen, mutta merkillisen helposti käy niin, että me unohdamme Jumalan, kun kaikki on hyvin meidän elämässämme. Voimme ymmärtää, että Jumalan armollisuus ja hyvyys ovat vaikeidenkin asioiden taustalla, kun nämä pysäyttävät meidät ja muistuttavat meitä siitä, että suhteemme Jumalan ei ole sellainen kuin Jumala haluaisi sen olevan. – Tämä on tietysti vain yksi näkökulma elämässämme kohtaamiimme vaikeisiin asioihin eli yleisemmin sanottuna kärsimyksen ongelmaan; kärsimys itsessään jää aina salaisuudeksi, selittämättömäksi mysteeriksi, jota emme pysty järjellämme käsittämään.
Mutta millainen Jumala sitten haluaisi suhteemme häneen olevan? Mitä Jumala meiltä odottaa? Vuoden alkaessa monet tekevät uuden vuoden lupauksia, ja vaikka emme mitään selviä lupauksia tekisikään, meillä on taipumus ajatella, että alkavana vuonna toimimme eri tavoin kuin ennen ja pyrimme pääsemään elämässämme ikään kuin paremmalle tasolle. Jumalalla ei kuitenkaan ole mitään tällaisia odotuksia meidän suhteemme. Jumala ei odota, että parantelemme elämäämme. Kun Raamatussa puhutaan parannuksen tekemisestä, kysymys ei ole siitä, että meidän pitäisi yrittää muuttua paremmiksi ihmisiksi. Jumala odottaa meiltä ainoastaan yhtä asiaa: rehellisyyttä.
Jos olemme rehellisiä itsellemme – mikä ei ole helppoa –, joudumme tunnustamaan, että hyvät aikomuksemme eivät toteudu alkaneena vuonna yhtään sen paremmin kuin aikaisemmin. Tai eivät ainakaan mitä todennäköisimmin toteudu, sillä jotain onnistumista voimme ehkä sentään joskus havaita. Jos olemme rehellisiä Jumalalle – ja se on äärimmäisen vaikeaa –, joudumme tunnustamaan, että aikomuksemmekin, mielestämme kaikkein parhaimmatkin aikomuksemme, ovat synnin turmelemia.
Oikea parannus on parannusta Jeesuksen nimessä. Parannus Jeesuksen nimessä tapahtuu uskonpuhdistajamme Martti Lutherin mukaan seuraavasti: “Älköön kukaan … ruvetko omilla teoillaan ja omissa nimissään elämäänsä parantamaan. Eihän kukaan luonnostaan ole synnin vihollinen. Mutta jos minä alan uskoa Kristukseen enkä epäile, että hän on ottanut pois minun syntini, ja lohdutan itseäni hänen ylösnousemuksellaan, silloin tulee halu sydämeen: Riennän mielelläni ilman pakkoa ja vaatimusta tekemään tehtäväni ja sanon: “Koska minun Herrani on minulle tehnyt kaikkea tätä, tahdon minäkin hänen tahtoansa noudattaa … Herrani mieliksi ja kunniaksi.” Näin syntyy oikea parannus. Se lähtee sydämen pohjasta ja tapahtuu halusta, mikä taas syntyy uskosta, kun sydämessäni tutkin, kuinka suuren rakkauden Kristus on minulle osoittanut.”
Oikea parannus edellyttää siis uskoa Kristukseen, ja uskon synnyttää vain se Jumalan käsittämätön armo ja rakkaus, jota hän on Kristuksessa meitä syntisiä kohtaan osoittanut. Jeesus Kristus jakaa meille armoaan tänä alkaneena armon vuonna mittaamattomasti ja rajattomasti ilman mitään ehtoja ja yli kaiken käsityskykymme. Kunpa me vain me vain tavalla tai toisella havahtuisimme näkemään, että olemme armon tarpeessa, kivisateen ansainneita, tuomion alaisia.
Edellä mainitsemassani hartauskirjoituksessa kerroin myös siitä, että näin kerran merkillisen unen. Olin tässä unessa Jumalan kaikkitietävän ja tutkivan katseen alla alastomana ja paljastettuna syntisenä. Minua uhkasi Jumalan tuomio, joka täytyi tunnustaa oikeutetuksi. Päälläni oli kuitenkin jonkinlainen katto tai suoja. Jeesus antoi katon ja suojan, joka esti tuomion toteutumisen.
Kivisadettakaan ei voi verrata kaikkivaltiaan ja pyhän Jumalan tuomion alla olemiseen. Mutta kestävä katto on rakennuttu – meidänkin turvaksemme. Jeesus on turvamme ja suojamme. Jeesus-nimi merkitsee “Herra on apu, Herra pelastaa”. Muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole meille annettu. Vuosi 2006 on armon vuosi Jeesuksen tähden.