Kärsimyksen ongelma on suuri ja vaikea kysymys. Joudumme kysymään, miksi maailmassa ylipäänsä on kärsimystä? Yleiseen kyselyyn liittyy kiinteästi se tosiasia, että jokainen meistä kohtaa kärsimyksen ongelman myös henkilökohtaisella tasolla. Omat kokemuksemme tekevät kärsimyksen ongelman entistä vaikeammaksi ja polttavammaksi. Kärsivä ei voi olla kysymättä: Miksi kaikki tämä kohtaa juuri minua? Miksi Jumala sallii kaiken eikä ota pois kärsimyksiäni? Olenko itse syyllinen kärsimyksiini?
Vanha juutalainen kertomus lähestyy kärsimyksen ongelmaa mielenkiintoisella tavalla. Vihollinen on piirittänyt kaupungin ja sen asukkaat ovat suuressa hädässä. On vain ajan kysymys, milloin muurit murtuvat ja vihollinen valloittaa kaupungin. Asukkaat tietävät, että heitä odottaa kuolema tai orjuus. Silloin he päättävät järjestää oikeudenkäynnin: Jumala asetetaan syytettyjen penkille, koska hän ei ole suojellut heitä, vaan on antanut kaiken tapahtua.
Syyte esitetään, ja sen perustelut näyttävät ilmeisiltä. Ennen kuin tuomio ehditään julistaa, astuu kuitenkin esiin tuntematon muukalainen, joka haluaa ryhtyä Jumalan puolustusasianajajaksi. Hän puolustaakin Jumalaa niin taitavasti, että kaikki joutuvat ymmälle, ja syytteen oikeutus näyttää murenevan. Juuri silloin vihollinen pääsee sisälle kaupunkiin. Samalla paljastuu puolustusasianajajan henkilöllisyys, hän osoittautuu – Saatanaksi.
Tämä kertomus opettaa meille nöyryyttä kärsimyksen ongelman edessä. Meidän ei tule kiirehtiä antamaan siihen vastausta, joka osoittautuu valheeksi. Meillä ei ole oikeutta ryhtyä selittämään, mistä lähimmäisemme kärsimys johtuu. Meidän on myös syytä varoa, että emme puolusta Jumalaa väärin perustein. Voi olla, että kuvittelemme olevamme Jumalan puolustusasianajajia, vaikka ajamme todellisuudessa Jobin ystävien tavoin omaa asiaamme. Job lausui aikoinaan ystävilleen seuraavat vakavat sanat: “Yritättekö te valheella puolustaa Jumalaa, ajaa vilpillä hänen asiaansa? Yritättekö te kaunistella hänen tekojaan, toimia hänen asianajajinaan? Miten sitten käy, kun hän alkaa tutkia teitä? Voitteko pettää häntä niin kuin ihmistä petetään? Kovalla kädellä hän teitä ojentaa, jos te olette vääristelleet totuutta.” (Job 13:7–10)
Raamattu avaa kärsimyksen ongelmaan erilaisia näkökulmia, mutta jättää sen viime kädessä salaisuudeksi. Erityisesti Uudessa testamentissa nähdään kärsimys tässä valossa, mutta jo Vanhan testamentin puolella on selviä viitteitä siitä, että kärsimyksen ongelmaan ei ole ihmisjärjellä ymmärrettävää vastausta. Epäilemättä kuulemamme kertomuskin olisi jäänyt muutoin sepittämättä.
Muut uskonnot suhtautuvat kärsimykseen aivan eri tavoin kuin kristinusko, sillä ne yrittävät antaa kärsimyksen ongelmaan teoreettisen ja järkiperäisen selityksen.
Tärkein näkökulma, minkä Raamattu avaa kärsimyksen ongelmaan on muiden uskontojen edustajille hämmentävä ja täysin yllättävä. Tämä näkökulma on se, että myös Jumala kärsii. Jumala on kärsivä Jumala. Jumala on läsnä kaikessa kärsimyksessä.
Saksassa tapahtui hiljattain samanlainen kouluampumistragedia kuin Jokelassa ja Kauhajoella. Lehdessä oli kuva kylttiä kantavasta nuoresta miehestä, joka oli tullut muiden mukana koulun lähistölle. Kyltissä luki: “Jumala, missä olit?” Jumala oli paikalla, kun kaikki tapahtui, ja hän kärsii yhdessä kärsivien kanssa tragedian jälkeen.
Kyltinkantaja ehkä syytti Jumalaa. Ainakin hän kysyi, miksi Jumala ei estänyt ampumisia? Ihmisjärkeä tyydyttävää vastausta ei siis ole, eikä kärsivälle välttämättä riitä vastaukseksi, että Jumala on mukana hänen kärsimyksessään. Jumala antaa ihmiselle luvan kysyä. Jumala ei suutu miksi-kysymysten takia, eikä edes silloin, kun kärsivä syyttää häntä.
Siksi meidän tulee varoa, että emme puhua Jumalan kärsimyksestäkään niin, että yritämme toimia hänen asianajajinaan. Vaieta emme kristittyinä kuitenkaan voi Jumalan kärsimyksestä. Miksi vaikenisimme, kun ihmisenkään kärsimystä ei voi sivuuttaa, eikä Jumalakaan näin tee? Ja miksi vaikenisimme, kun suuren kärsimyksen alle musertuvaa ei voi auttaa mikään muu kuin kärsivän Jumalan läsnäolo?
Jumalan läsnäololla ei olisi kärsivälle merkitystä, jos Jumala olisi mukana kärsimyksessä vain ulkokohtaisella ja tiedollisella tasolla, Kaikkivaltiaana, joka on kaikesta selvillä. Mutta Jumala on läsnä kaikessa ihmisen kärsimyksessä nimenomaan kanssakärsijänä, persoonallisesti ja omakohtaisesti.
Yhtä tärkeää kuin se, että Jumala jakaa kärsimyksemme, on Jumalan oma, ainutlaatuinen kärsimys. Jumala on kärsivän kanssa Jumalana, joka on kerran kärsinyt ja kuollut hänen puolestaan. Tämä Jumalan sijaiskärsimys on ankkuri, joka voi pitää vaikeimmilla hetkillä toivoa yllä ja estää ajautumisen toivottomuuteen.
Jumala kärsi vapaaehtoisesti, rakkaudesta meihin syntisiin. Päivän evankeliumin vertauksen keskus on viinitarhan omistajan yksinpuhelu sen jälkeen, kun kaikki hänen palvelijansa on pahoinpidelty tai tapettu. Viinitarhan vuokraajat olivat häpäisseet hänet äärimmäisellä tavalla. Lähi-idän kulttuurissa henkilökohtaista kunniaa pidetään erittäin tärkeänä asiana, ja Jeesuksen kuulijat olettivat, että viinitarhan omistaja lähettää ilman muuta viranomaiset vangitsemaan vuokraviljelijät. Viinitarhan omistaja toimii kuitenkin täysin käsittämättömällä ja yllättävällä tavalla. Hän haluaa armahtaa viljelijät ja miettii mielessään, että jos hän lähettää heidän luokseen oman poikansa, häneen he eivät ainakaan uskalla koskea. Näin viinitarhan omistaja tekeekin, mutta mikään ei saa viljelijöiltä kääntymään tieltä, jolle he ovat lähteneet.
Vertaus kuvaa sitä, kuinka Jumala lähetti profeettoja Israelin kansan keskuuteen ja kuinka heidän kävi. Jumala toki tiesi, mitä hänen rakkaalle Pojalleen tulee tapahtumaan, mutta viinitarhan omistajan menettely ja hänen mietteensä auttavat meitä ymmärtämään jotain siitä, miten Jumala on kohdellut meitä. Jumala oli valmis antamaan Poikansa ja samalla itsensä alttiiksi, koska hän halusi pelastaa meidät. Jumala jäi ihmisten armoille ja antoi heidän tehdä itselleen, mitä he halusivat.
Vapaaehtoisuuden lisäksi Jumalan kärsimyksen tekee ainutlaatuiseksi se, että Jumala kärsi enemmän kuin kukaan muu. Emme pysty käsittämään ristillä Jeesuksen osaksi tulleen kärsimyksen suuruutta.
Moni on joutunut kestämään samanlaisia fyysisiä kärsimyksiä kuin Jeesus. Mutta se tuska ja ahdistus, jonka alle Jeesus musertui, kun hän kantoi syntimme ja tuli Taivaallisen Isänsä hylkäämäksi, oli sanoin kuvaamaton. Jeesus koki ristillä helvetin, täydellisen Jumalasta eroon joutumisen.
Voitaisiin ajatella, että Jeesus tiesi Jumalan Poikana, että hän joutuu kärsimään vain hetken, ja kuolemaa seuraa ylösnousemus. Tällainen varmuus olisi epäilemättä taittanut Jeesuksen kärsimykseltä kaikkein pahimman terän. Jeesuksen kärsimys olisi ollut jossain mielessä jopa pienempi kuin muiden ihmisten kärsimys. Tuskassa ja ahdistuksessa olevan ihmisen ahdistusta lisää se, että hän ei varmasti tiedä, onko Jumala hänen kanssaan ja vain koettelee häntä vai onko Jumala hylännyt hänet. Itse asiassa kaikkein vaikein ja perimmäinen ahdistus on juuri tässä epätietoisuudessa. Koskaan ei taivas kuitenkaan ole suljettu, ja siksi täydelliseltä tuntuvassa toivottomuudessakin on toivo olemassa. Sen sijaan Jeesuksen kärsimyksessä taivas oli suljettu ja kaikki toivo mennyt.
Jeesus ei voinut ristillä tietää, että ylösnousemus odottaa häntä. Ennen ristiinnaulitsemista Jeesus oli kyllä tästä vakuuttunut, mutta ei enää ristillä. Tämä selittyy sillä, että ihmiseksi tullut Jumalan Sana oli ottanut orjan muodon. Hän oli säilynyt Jumalana mutta luopunut sellaisista jumalallisista ominaisuuksista kuin kaikkivaltius ja kaiken tietäminen. Ylösnousemuksen jälkeen hän sai nämä ominaisuudet takaisin, ylösnoussut Jeesus Kristus on ihminen ja Kaikkivaltias Jumala. Ristillä Jeesus ei ollut osallinen jumalallisesta kaiken tietämisestä. Hylättynä syntisenä, jonka päälle oli laskettu maailman kaikki synnit, hänellä ei ollut mitään toivoa. Ristin helvetti riisti ylösnousemuksen toivon.
Jeesus huusi ristillä: “Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit.” (Matt. 27:26) Suurempaa, tuskallisempaa ja polttavampaa miksi-kysymystä ei ole koskaan lausuttu eikä tulla lausumaan.
Jeesuksen kysymys oli äärimäisen ihmettelyn ja tuskan ilmaus, syytöstä siinä ei ollut. Jeesuksen kärsimyksen jakoi hänen Taivaallinen Isänsä. Emme ymmärrä Jumalan persoonien yhteyden syvyyttä, emme myöskään Isän tuskan syvyyttä, kun hänen ainoa Poikansa kärsi hylättynä.
Suurin miksi-kysymys ei tee tyhjäksi meidän miksi-kysymyksiämme, mutta näemme sitä vasten oman kyselymme ja kärsimyksemme uudessa valossa.