Onko mitään Jumalaa olemassa? Olen viime aikoina aika paljon pohdiskellut tätä perimmäistä kysymystä. Pohdiskeluni ei ole johtunut yhdestä ainoasta syystä, mutta luonteeltaan se on ollut henkilökohtaista: minua on vaivannut epäilys Jumalan olemassaolosta. Aikaisemmin epäilyni ovat liittyneet omaan jumalasuhteeseeni – siihen, kelpaanko Jumalalle –, mutta Jumalan olemassaoloa en ole juurikaan epäillyt. Nyt tällainen kauhistuttava epäilys on kuitenkin käynyt kimppuuni.
Sanon kauhistuttava, sillä on kauhistuttavaa ajatella, että Jumalaa ei ole olemassa. Tieto-Finlandia –palkinnon saanut fysiikan professori Kari Enqvist, jonka maailmankuvassa ei ole sijaa Jumalalle, sanoi lehtihaastattelussa, että hän hätkähti, kun hän eräänä syksynä katseli ikkunasta ulos pimeyteen ja näki oman heijastuksensa lasissa. Hänen mieleensä tuli ajatus, oliko hän vain kuvajainen ja kuori; tahdoton kone, joka tottelee fysiikan lakeja. Näin hänen olisi tietysti pitänyt ajatella, jos hän olisi rohjennut olla johdonmukainen. Jotenkin hän onnistui kuitenkin lehtikirjoituksen mukaan selittämään säikähdyksensä “parhain päin”. Kaiken lisäksi hän ajattelee olevansa “vapautuksen, ilon ja helpotuksen sanansaattaja”.
Minun on mahdoton kuvitella, että professori Enqvistin julistama “evankeliumi” voisi tehdä iloiseksi. Päinvastoin se herättää ahdistusta ja johtaa epätoivoon. Pelkästään luonnonlakien ja sattuman hallitsemassa maailmassa kaikki on epävarmaa ja jopa koko maapallo voi tuhoutua milloin tahansa. Esimerkiksi tapaninpäivän hyökyaallon aiheuttaneen maanjäristyksen yhteydessä syöksyi tiedemiesten mukaan maankuoren sisään vesimassoja, jotka muuttivat maapallon kiertoliikkeen hieman vaappuvaksi, ja samalla päivän pituus lyheni joitakin sekunnin murto-osia. Tällä ei ole mitään merkitystä, mutta riittävän suuri maanjäristys voi syöstä maapallon radaltaan täydelliseen tuhoon. On pelottavaa ajatella, että Jumalaa ei ole olemassa, vaan kaikki omassa elämässämme, maailmassa ja maailmankaikkeudessa on sattuman varassa.
Jumalaan ei ole pakko uskoa. Mutta joka kieltää Jumalan, joutuu samalla hyväksymään sen, että hän elää epävarmassa, turvattomassa ja tarkoituksettomassa maailmassa, jossa ei ole hyvää ja pahaa eikä oikeaa ja väärää.
Ensimmäistä kysymystä Jumalan olemassaolosta seuraa välittömästi toinen kysymys Jumalan olemuksesta. Eli jos Jumala on olemassa, millainen hän sitten on? On kauhistuttavaa, jos Jumalaa ei ole, ja on yhtä kauhistuttavaa tai oikeastaan vielä kauhistuttavampaa, jos Jumala on olemassa, mutta hän ei ole sellainen kuin Raamattu opettaa. Ainakin henkilökohtaisesti ajattelen näin, koska koen, että vain sellainen Jumala, mistä Raamatussa puhutaan, voi rohkaista ja lohduttaa meitä vaikeina hetkinä ja voi antaa meille mielekkään elämän ja tulevaisuuden ja toivon.
Eikö ole sanomattoman hienoa, jos on olemassa sellainen Jumala, joka on syntynyt yhdeksi meistä ja tullut meitä auttamaan, joka on kärsinyt ja kuollut puolestamme ja joka ei jäänyt hautaan vaan nousi kuolleista ja voitti synnin ja kuoleman vallan? Voiko olla suurempaa ilosanomaa kuin pääsiäisen ilosanoma, joka vakuuttaa, että Kristus on totisesti noussut kuolleista ja hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa osallisuuteen kastettuina meitä odottaa ikuinen elämä yhdessä hänen kanssaan!
Pääsiäisen sanoma voi kuitenkin herättää meissä kysymyksiä ja epäilyksiä: Miksi Raamatun kertomukset Jeesuksen ylösnousemuksesta eivät ole kaikilta osin täysin yhdenmukaisia? Kuinka täysin käsittämätön ja kaikki luonnonlait ylittävä ihme saattoi tapahtua? Kuinka ruumiimme voi nousta ylös, kun se maatuu ja hajoaa atomeiksi? Monia muitakin kysymyksiä voi nousta mieleemme, eikä meitä vaivaa vain kysymykset ja epäilykset vaan myös epäusko. Raamatun mukaan epäusko on synti ja kaiken lisäksi suurin synti. Jumala ei tuomitse meitä epäilysten takia vaan epäuskon takia eli sen takia, että emme halua uskoa ja kieltäydymme uskomasta.
Jeesuksen opetuslapsetkin olivat epäileviä ja myös epäuskoisia. Heidän maailmansa oli romahtanut täydellisesti, kun Jeesus naulittiin ristille, mutta ylösnousemus muutti kaiken. Opetuslapset vakuuttuivat siitä, että ihme oli tapahtunut ja että Jeesus oli noussut kuolleista, kahdesta syystä. Ensinnäkin Jeesuksen hauta oli tyhjä. Päivän evankeliumissa Pietari ja toinen opetuslapsi, joka oli Jeesukselle erityisen rakas, saapuvat Magdalan Marian opastamana haudalle. Toisesta opetuslapsesta sanotaan, että hän näki ja uskoi, kun hän meni Pietarin perässä sisälle hautaan. Hän uskoi varmaankin siksi, että hän näki käärinliinat, joihin Jeesus oli kiedottu, ja hänen kasvojaan peittäneen hikiliinan omana käärönään. Liinat eivät olleet epämääräisessä kasassa, ja niiden perusteella saattoi päätellä, Jeesukseen ruumiin oli täytynyt kadota niiden sisältä salaperäisellä ja käsittämättömällä tavalla.
Mutta millä tavoin opetuslapsi uskoi, millaisesta uskosta oli kysymys? Sitä meille ei kerrota. Ehkä opetuslapsen usko ei vielä siinä vaiheessa ollut muuta kuin uskoa siihen, että jotain poikkeuksellista oli tapahtunut. Päivän evankeliumissakin sanotaan, että opetuslapset eivät vielä ymmärtäneet, että kirjoitusten mukaan Jeesus oli nouseva kuolleista.
Toinen ylösnousemususkon syntymisen syy oli se, että Jeesus ilmestyi ylösnousemuksensa jälkeen Magdalan Marialle, mistä kerrotaan päivän evankeliumia seuraavissa jakeissa, sen jälkeen opetuslapsilleen ja myöhemmin Paavalin todistuksen mukaan viidellesadalle ihmiselle. Pelkästään tyhjä hauta ei olisi saanut opetuslapsia uskomaan. Paljon tärkeämpää oli, että he näkivät ylösnousseen. Jos he eivät olisi nähneet Jeesusta, he eivät olisi uskoneet eivätkä olisi ryhtyneet julistamaan evankeliumia kuoleman voittajasta. Ylösnousseen Kristuksen näkeminen antoi opetuslapsille uskon.
Aivan samoin on meidän laitamme. Mekään emme voi uskoa ylösnousseeseen Kristukseen, ellei hän itse ilmesty meille. Vain Jeesuksen näkeminen antaa uskon. Riemullinen pääsiäisusko ei synny niin, että tutkimme ja arvioimme ylösnousemuksen todisteita. Pääsemme tällä tavoin korkeintaan ikään kuin tyhjän haudan luo, mutta emme pitemmälle. Jäämme opetuslasten tavoin ymmälle tyhjän haudan mysteerin äärellä. Ylipäätään usko ei ole sellainen asia, että voimme saada sen itse aikaan. Emme voi päättää, että ryhdymme uskomaan. Usko on Jumalan teko meissä ja ilman meitä, kuten Luther sanoo.
Kun näemme Jeesuksen, emme voi olla uskomatta. Suurin näky maailmassa on nähdä armo ja pelastus hänessä. Tätä ei voi kukaan nähdä näkemättä samalla, että armo ja pelastus kuuluvat hänelle. Jeesuksen näkeminen antaa uskon ja karkottaa epäilykset ja epäuskon. Hänet nähdessämme uskomme, että on olemassa Jumala, käsittämättömän hyvä ja rakastava Jumala, joka hallitsee kaikkea, joka kuollut puolestamme ja joka on voittanut kuoleman.
Jeesus ei toki ilmesty meille samalla tavoin kuin opetuslasilleen. Heillekään hän ei ilmestynyt enää helatorstain jälkeen niin, että he saattoivat nähdä hänet luonnollisilla silmillään. Kun Jeesus poistui opetuslasten luota, hän lähetti heidät viemään ilosanomaa hänestä kaikkeen maailmaan. Tässä sanassa hän ilmestyy meille ja antaa meille uskon silmät, joilla voimme nähdä hänet. Samoin hän ilmestyy ehtoollispöydässä, missä hän on läsnä ihan luonnollisilla silmillä nähtävällä mutta silti salatulla tavalla.
Olemme kokoontuneet tähän pääsiäismessuun ja kokoonnumme jumalanpalvelukseen joka sunnuntai juuri siksi, että saisimme kuulla hyvän sanoman maailman Vapahtajasta ja kuoleman Voittajasta ja saisimme ottaa vastaan hänen ruumiinsa ja verensä syntiemme anteeksiantamiseksi. Jeesus itse sanoo: “Älä pelkää. Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, iäti elävä. Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän, elän aina ja ikuisesti. Minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet. Minä olen sinut lunastanut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.”