Ihmisellä on Adamista ja Eevasta alkaen ollut taipumus osoittaa paha jossakin ulkopuolellamme, vaikka pitäisi ensin katsoa omaan sisimpään. Joskus ”pahiksen” osan saavat vaikkapa televisio, internet tai raha. Noista mikään ei ole itsessään paha. Ovathan nekin osa luomakuntaa, jonka Jumala loi hyväksi. Pahuus on siinä, kun käytämme niitä väärin, itsekkäästi, kiinnitämme niihin sydämemme tai panemme niihin toivomme. Hyvyys puolestaan on siinä, kun ymmärrämme niiden katoavan ja epävarman luonteen, mutta silti käytämme kaikkea, mitä meillä on, oikein ja lähimmäisen parhaaksi.
Metallien syöpyminen, tuholaiset ja varkaudet ovat vajavuuden ja pahuuden ilmentymiä tässä syntiinlankeemuksen maassa. Ruosteen esto, tuholaisten torjunta ja vartiointikeinot ovat edistyneet valtavasti viime vuosikymmeninä. Mutta samalla on noussut esiin uusia ongelmia: haitallisia sivuvaikutuksia, vastustuskykyisiä tuholaiskantoja, ympäristön saastumista, murtautumista hälytysjärjestelmiin, kasvavia kustannuksia. Joskus tuotteiden elinikä tehdään tarkoituksella lyhyeksi, että saataisiin kaupaksi ”viimeistä huutoa” olevia.
Tällä kaikella Jeesus tahtoo osoittaa, miten epävarmaa, haurasta ja katoavaa kaikenlainen maallinen omaisuus lopulta on. Niiden tarjoama turva rajoittuu joka tapauksessa vain tähän elettäväksemme annettuun aikaan, joka on ikuisuuden rinnalla mitättömän lyhyt, ohikiitävä yövartiohetki. Kaikki on kerran jätettävä – mitään ei voi ottaa mukaan eikä taivaspaikkaa voi ostaa. Ja kerranhan koko tämä näkyvä maailma katoaa. Eikä ihmisen sydän tyydy, vaikka omaisuutta olisi miten paljon. Tämä antaa näkökulmaa aarteiden keräämiseen.
Miten sitten voisimme kerätä aarteita taivaaseen? Taivaspaikkaa ei voi ostaa. Kelpaamme Jumalalle yksin armosta, puhtaana lahjana, yksin uskon kautta, ilman omia tekoja, yksin Kristuksen tähden, se on Jumalan teko. Mutta voisiko kaikki maallinen hyvä ehkä toimia tässä jollakin tavoin välikappaleena?
Tarvitaan uutta näkökykyä, uutta sydämen asennetta. Ei sellaista, joka kiinnittyy itsekkäästi kaikkeen maalliseen, Roope Ankan tavoin rahakasan päällä istuen. Vaan käyttäen sen, mitä jää yli oman tarpeen, puutteenalaisille tai Jumalan valtakunnan työlle lahjoittaen. Maallinen aarrekin voi muuttua taivaalliseksi, kun se saa vastaanottajaa ajattelemaan: Ehkäpä Jumala ei sittenkään ole hylännyt minua. Ehkäpä hänellä on paljon suurempiakin lahjoja tarjottavanaan. Näin maallisella lahjallakin on taivaallista kantavuutta. Rakkauden palveluteko jättää pysyvän jäljen tähän maailmaan ja ihmisen sydämeen ja vie lahjan saajaa lähemmäs Jumalaa. Sillä Jumala, ikuinen Jumala on rakkaus ja kaiken rakkauden lähde myös maan päällä.
Mutta myös antaja on osallinen taivaallisesta aarteesta. Kysymys on siis siitä, että käsitämme lähimmäisen puutteet ja omat mahdollisuutemme auttaa häntä. Mutta palveleva, uhrautuva rakkaus on uskon hedelmää. Meillä ei ole tuollaista pyyteetöntä rakkautta ilman Kristusta. Lopulta Kristus on taivaallinen aarteemme, niin ajassa kuin ikuisuudessakin. Ristillä kuollessaan ja haudasta noustessaan hän on valmistanut meille suunnattomat aarteet, syntien anteeksiantamuksen, ikuisen elämän ja uuden, lähimmäisen rakkauden täyttämän elämän jo maan päällä. Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti. Tänäänkin kohtaamme hänet Jumalan sanassa. Kuten veisasimme, sana on ikuinen aarre, jota ei voi mikään horjuttaa.
Ruumiinosista silmä vaikuttaa kokonaisvaltaisesti ihmisen elämään. Se tuo ympäröivän, näkyvän todellisuuden sisäiseksi. Toisaalta silmistä, vaikkapa silmäterän koosta ja väristä, voi myös tehdä havaintoja terveydentilasta. Näkövammaisen elämänpiiri pienenee, ja riippuvuus toisten avusta kasvaa. Mutta enemmän tai vähemmän hän korvaa näkökyvyn puutteellisuutta muilla aisteilla. Mutta niin näkevä kuin näkövammainen voi eräällä tavalla nähdä paljon enemmän kuin mitä koskaan ruumiin silmillä.
Näkökykyyn luetaan laajemmasti ottaen myös näkemän tulkitseminen ja ymmärtäminen. Voimme nähdä kaiken näkyvän ”taakse”, kokonaisuuksia ja merkityksiä. Uskon silmä näkee silmille vielä näkymättömään, Jumalan todellisuuteen. Miten voisimme saada tuollaisen näkökyvyn ja mitä se on?
Olen itse vahvasti likinäköinen. Muistelen vuosia sitten, miten silmiä tutkittaessa piti katsoa laitteeseen sisään, valaistuun ristin muotoiseen kuvioon. Näin tilanne oli silmän tutkimukselle otollinen. Sen jälkeen määrättiin kaksiteholasit: ylempi linssin osa kauas katsomiseen, alempi taas lähelle.
Näin on myös uskon silmän laita. Se katsoo uskon perustajaan ja täydelliseksi tekijään, Jeesukseen ristillä. Virsi kiteyttää: ”Uskon silmä kiinnitä aina kohti ristiä”. Mutta ristiltä näemme eteenpäin, uskon päämäärään, ikuiseen elämään. Tätä uskon kaukonäköä sanotaan toivoksi. ”Niinpä uskon silmä kantaa yli matkan myrskyisen”. ”Mehän elämme uskon varassa, emme näkemisen. Mutta mielemme on turvallinen” (2.Kor.5:7-8). Kerran taivaassa usko vaihtuu näkemiseksi ja toivo saa täyttymyksensä. Rakkaus jää, sillä Jumala, ikuinen Jumala, on rakkaus. Tämä rakkaus ilmestyi maailmaan Vapahtajamme ristillä, jolla syntimme sovitettiin.
Uskon lähinäköä on puolestaan lähimmäisen rakkaus: näemme ja ymmärrämme lähimmäisen tarpeet ja omat mahdollisuudet auttaa. Otamme lähimmäisen puutteet omiksemme. Uskon näkökyvyn avulla maalliset aarteet voivat muuttua taivaallisiksi. Jos uskon näkökykyä ei ole, synti pitää meitä vallassaan. Mutta uskon myötä olemme armahdettuja, tosin vielä syntisiä, mutta matkalla Jumalan luo taivaaseen. Matkalla saamme rakkautta palvella muita, sillä rakkaus seuraa uskoa – on Hengen hedelmä.
Näin saamme käsityksen Jumalan huolenpidon valtavuudesta. Se ei rajoitu vain tähän ajassa elettävään aikaan, vaan kantaa ajan rajan yli. Mutta tässä ajassa hän valmistaa meitä ikuisuutta varten, lahjoittaen uskon ja uskon myötä toivon ja rakkauden. Ikuinen elämä nousee arvoon arvaamattomaan. Muistamme Jeesuksen meille osoittaman kysymyksen: ”Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman, mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin” (Mark.8:36-37).
Tähän vastaa Herra: ”Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut. Sinä olet minun”. Olemme Kristuksen kalliilla sovintoverellä lunastetut vapaiksi synnin ja kuoleman vallasta. ”Ristillä on synnit kannettu, tänään kaikki anteeks’ annettu”.”Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä” (1.Joh.4:19).