Viime vuoden kirjallisuuden Finlandia –palkinnon sai kirjailija ja teatteriohjaaja, kotikaupunkimme iso ja suorapuheinen poika, Juha Hurme. Palkitun kirjan nimi oli Niemi. Häneltä ilmestyi muutama vuosi sitten kirja, jonka nimi on Hullu. Siinä Hurme kuvaa omaa kokemustaan psykoosisairaudesta, hoidosta mielisairaalassa ja paranemisesta. Hullu –kirjan päähenkilö kuvaa, miten psykoosissa pää muuttuu ikään kuin ”avaruuden mereksi”, miten ihmisiä luulee toisiksi ja miten itse on jokseenkin varma siitä, että on kuollut.
Hurme kertoo kokemuksestaan: ”Paranemistani pidetään outona. Olin niin vakavasti sairas. Sain ennusteen, että joudun koko loppuikäni käyttämään vahvaa lääkitystä, enkä kykene enää näihin töihin. Se oli erittäin raskas kuulla.”
Hurme ei kuitenkaan antanut periksi sairaudelle. Lääkehoidon ja terapian avulla hän toipui. Mielen ongelmat avasivat uuden maailman.
”Kaikilla on lähipiirissä joku mielenterveyspotilas. Kaikilla. On joku tuttu tai omakohtainen kokemus. Siksi kannattaa puhua. Tehdä vaikka näytelmä. Se auttaa ihmisiä”, Hurme rohkaisee.
Hurme on kirjallaan, näytelmällään ja haastatteluillaan auttanut monia mieleltään tai muuten sairastuneita. Hänen kokemansa on tuonut lohtua ja toivoa. Se on osoittanut, että haavoittuvana ja mieleltään hauraana voi elää hyvää ja rikasta elämää. Hurmeen mukaan mielen sairauksista ja häiriöistä kannattaa ja pitää puhua. Hän itse sai apua, kun puki sanoiksi kokemuksensa. Näin myös terapia toimii. Kun saa nimettyä ongelman ja tunteen, mieltä vaivaavaa asiaa pystyy käsittelemään. Näin voi tapahtua tervehtyminen. Usein kyllä hitaasti ja asteittain.
”Kannattaa puhua.” Minusta tämä rohkaisu on linjassa päivän teeman kanssa. Teemamme on: Jeesus herättää uskon. Se voisi olla myös Jeesus herättää luottamuksen.
Puheellaan ja toiminnallaan Jeesus herätti luottamusta. Kun Vapahtaja kohtasi sairaita, hän kysyi: ”Mitä tahdot, että minä sinulle tekisin?” Usein Jeesus kosketti ja tarttui käteen. Monet saivat näin avun, lohdutuksen ja toivon. Näin Jumala toimii. Lohdutus ja toivo syntyvät kohtaamisessa ja kosketuksessa. Siinä Kristus on läsnä. Toinen voi ottaa osan elämäni kuormasta kannettavakseen. Kun kannamme toistemme taakkoja, toteutamme Kristuksen lain, kuten Paavali kirjoittaa Gal. 6. luvussa.
Ja päivän 2. lukukappaleesta 2. Kor.1 kuulimme:
Jumala rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissamme niin, että me häneltä saamamme lohdutuksen voimalla jaksamme lohduttaa muita ahdingossa olevia. Niin kuin Kristuksen kärsimykset ovat tulleet runsaina meidän osaksemme, samoin on Kristus tuonut meille runsaasti lohdutusta.
Niin Paavali, kuin päivän evankeliumitekstin kirjoittaja Markus, korostavat Jeesuksen elämänkohtalon merkitystä. Kristuksen kärsiminen ja kuolema ristillä ovat lohdutus sairauden ja muiden elämän kipujen keskellä.
Hyvin erikoinen on Markuksen toteamus Jeesuksen suhtautumisesta henkiin: ”Hän ei antanut henkien puhua, koska ne tunsivat hänet.” Ikään kuin Jeesus halusi salata sellaista mikä oli henkien tiedossa. Jos olet lukenut Markuksen evankeliumin, olet törmännyt kohtiin, joissa Jeesus kieltää kertomasta kuka hän oikeasti on. Yhdessä kohdassa Jeesus kysyy oppilailtaan kuka hän heidän mielestään on. Pietari vastaa: ”Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.” Jeesus kieltää opetuslapsiaan jyrkästi kertomasta kenellekään tästä, kuka hän todellisuudessa on.
Messias-salaisuus paljastuu vasta evankeliumin lopussa. Jeesus on syytettynä Suuren neuvoston edessä. Siellä hän vastaa ylipapin esittämään suoraan kysymykseen: Hän on Jumalan Poika ja Kristus. Tämän tunnustaa julkisesti myös roomalainen sotilas Jeesuksen kuoleman hetkellä. Ilmeisesti Markus tahtoo Messias-salaisuudella opettaa, että Jeesus on tunnistettavissa oikeaksi Kristukseksi vain nöyryytettynä ja meidän edestämme ristille lyötynä. Odottivathan monet juutalaiset Kristuksesta poliittista vapauttajaa ja näkyvän Jumalan valtakunnan perustajaa. Näin Messias-salaisuus on Markuksella ristin teologiaa.
Jeesus ei antanut henkien puhua. Mieleeni on jäänyt edesmenneen arkkipiispa Mikko Juvan haastattelu vuosia sitten. Häneltä kysyttiin suhtautumista pahaan. Juva totesi: ”Me emme ryhdy keskustelemaan pahan kanssa. Me käännämme pahalle selän.”
Niin. Me emme anna pahan puhua. Me käännämme sille selän. Me käännymme Jumalan puoleen. Etsimme yhdessä hyvän eheyttäviä ja parantavia voimia.
Jeesuksesta kerrotaan, että hän kosketti Pietarin anoppia. Niin kuume lähti hänestä. Puhumisella, mutta myös kosketuksella on parantava voima.
Tästä kertoo myös nykyinen arkkipiispamme, kotikaupunkimme kasvatti, Kari Mäkinen lehtihaastattelussa eilen. Hän kertoo suorittaneensa siviilipalveluksen Kellokosken mielisairaalassa. Monet potilaista olivat viettäneet koko elämänsä siellä. Heidän kanssaan, ja ollessaan kehitysvammaisten rippikoulussa, Mäkinen kertoo oppineensa enemmän kuin tuhansista sivuista teologista kirjallisuutta. ”Usko pelkistyy, kun se riisutaan puheesta ja jäljelle jäävät kosketus ja sanoitta totta oleva armo ja rakkaus”, arkkipiispa toteaa.
Jäljelle jäävät kosketus ja sanoitta totta oleva armo ja rakkaus.
Kannattaa puhua. Juha Hurme rohkaisee puhumaan elämän varjopuolista, mielen vammoista, sairauksista, ihmissuhteiden kipeydestä. Elämä tuntuu joskus liiankin raskaalta. Silloin lääkärit antavat apua. Toinen voi kuunnella ja tukea. Jumala toimii heidän kauttaan.
Päivän evankeliumi kertoo, että puhuminen, kosketus ja läsnäolo parantavat. Niiden kautta Vapahtaja on lähellä. Niiden kautta hän tahtoo osoittaa armoa ja rakkautta meille enemmän tai vähemmän sairaille ja haavoittuville.