(Diakonissa Helena Soinisen lähtöjuhla)
Kolmen viikon päästä täällä Tampereella vietämme Herättäjäjuhlia. Kalevan kirkon taakse Liisanpuistoon rakennetaan juhlakenttä, jonne odotamme 20-30 tuhatta juhlakävijää.
Juhlien tunnus on Lähellesi ikävöin. Se tulee tamperelaisen lauluntekijän, Jaakko Löytyn, saman nimisestä laulusta Lähellesi ikävöin.
Herättäjäjuhlat kantavat herännäisyyden perintöä. Herännäisyys, körttiläisyydeksikin nimetty kansanliike syntyi kirkon piirissä 1800-luvulla Savossa ja Pohjanmaalla.
Herännäisyyden keskeinen vaikuttaja ja johtaja oli Paavo Ruotsalainen. Hän oli nilsiäläinen pienviljelijä Pohjois-Savosta. Paavo oli vähän levoton sielu. Nuoren miehen mielessä poltteli kysymys, miten hän pääsee yhteyteen Jumalan kanssa ja löytää rauhan. Miten hän voi seurata Kristusta?
Synnintunnosta kärsinyt Paavo oli kuullut viisaasta hengen miehestä, seppä Högmanista. Niinpä Paavo käveli Nilsiän Aholansaaresta jalan yli 200 kilometrin matkan tapaamaan Högmania Jyväskylään.
Seppä antoi Paavolle Thomas (Tuomas) Wilcocksin kirjan Kallihit hunajan-pisarat, joka vaikutti Ruotsalaiseen syvästi. Tapaamisesta on jäänyt erityisesti elämään sepän siteeraus kirjasta: Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki. Tämän yhden on usein ymmärretty olevan kirjassa myöhemmin mainittu … Kristuksen sisällinen tunto.
Kristuksen sisällinen tunto. Paavo Ruotsalaiselle ja heränneille oli keskeistä, että Jumalan voisi tuntea ja kokea elämässä ja sydämessä. Paavo puhui tuttavasta armosta. Tällä hän tarkoitti tunnettavaa Jumalan ja Kristuksen läheisyyttä. Järjen avulla ei Jumalan lähelle ollut mahdollista tulla.
Paavon mukaan oli suostuttava etsimään armoa, vaikka lattianraosta. ”Ottakoot muut itselleen Jumalan armon valmiina niin kuin hyllyltä. Minun on aina täytynyt sitä etsiä, kuin neulaa etsitään lattian raosta.”
Ukko-Paavo joutui etsimään Jumalan läsnäoloa alhaalta, ihmisen elämän hauraudesta ja heikkoudesta, ahdistuksesta ja syyllisyydestä, siis lattian raosta.
Jumalan armon alas ja lähelle tulemisesta puhuu myös päivän evankeliumiteksti. Siinä Jeesus toteaa: ”En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.”
Siksi Vapahtaja asettui aterialle aikansa syrjittyjen ja hyljeksittyjen kanssa. Publikaanit olivat halveksittuja veronkantajia, Rooman miehitysvallan kätyreitä. Heitä ja muuta epämääräisen oloista väkeä lähti Jeesuksen mukaan. He kokivat hänen lähellään hyväksynnän ja armon. Joka halusi tulla Vapahtajan luo, kelpasi sellaisenaan ilman hyviä tekoja tai hurskautta. Kristus tuli syntisen lähelle, aivan iholle ja sydämeen asti.
Jeesus sanoi: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat.”
Jumalan edessä kaikki olemme sairaita. Olemme heikkoja ja erehtyviä. Omin voimin emme pysty löytämään Jumalan lähelle. Omin ponnistuksin emme löydä elämän tarkoitusta ja päämäärää.
Jumalan edessä olemme sokeita. Hapuilemme kuin pimeässä löytämättä häntä. Olemme monesti kadoksissa ja eksyneitä. Joudumme etsimään Jumalaa ja ikävöimään hänen lähelleen.
Jeesus tuli ja aterioi syntisten ja publikaanien kanssa, heidän jotka elämässään olivat eksyneet. Vapahtaja tuli heidän lähelleen ja istui samaan pöytään. Se oli syvän ystävyyden ja yhteyden kokemus.
Ilm. 3:ssa Vapahtaja Kristus sanoo:
”Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.”
Tällainen aterian ja yhteyden jakaminen on tervehdyttävä kokemus. Itse Vapahtaja tahtoo tulla elämääni ja osoittaa ystävyyttään juuri minulle.
Näin Jumala toimii. Kristus tulee alas. Hän tulee lähelle. Hän jakaa elämän ilot ja surut, sen riemut ja vaivat kanssamme. Hän tekee meidät terveiksi ja parantaa sielun haavat.
Näin mekin voimme tehdä. Voimme jakaa ihmiselämän kivun ja heikkouden toistemme kanssa. Silloin Kristus on lähellä ja keskellämme.
Eläkkeelle jäävä seurakuntamme diakonissa Helena Soininen on ollut diakoniatyössä seurakunnassamme kolmen vuosikymmenen aikana. Hän on kohdannut monenlaisissa elämäntilanteissa olevia. Hän on asettunut vierelle, tukenut ja auttanut monia.
Helena on työskennellyt myös maailmalla kirkon palveluksessa. Hän on ollut Kolumbiassa ja Angolassa paikallisten kirkkojen diakoniatyössä. Portugalin kielen osaaminen on avannut monia yhteyksiä erilaisten ihmisten kanssa.
Helena on jakanut elämää hyvin niukoissakin olosuhteissa elävien kanssa. Trooppiset sairaudet ovat tulleet hänelle tutuksi. Monesti on tarvittu lujaa tahtoa, kun keho on ollut heikko malarian tai muun taudin takia. Köyhät Kolumbian tai Angolan kristityt ja vähävaraiset täällä kotikaupungissamme ovat opettaneet, että elämän merkitys ja ilo löytyy usein pienistä ja yksinkertaisista asioista, vaikkapa arkisen aterian jakamisesta ja ystävyydestä.
Kirkkokahvilla kuulemme Helenan ajatuksia siitä, mitä elämän matka on hänelle tuonut ja mitä Kristuksen seuraaminen on hänelle merkinnyt.
Jeesus sanoi: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat.”
Useinkaan emme näe Jumalan työtä, emmekä tunne hänen läsnäoloaan elämässä. Monesti ikävä ja kaipuu Kristuksen lähelle on osamme. Rukouskaan ei aina tunnu tulevan kuulluksi.
Paavo Ruotsalaisen neuvo oli: ”Jos et osaa rukoilla, niin ikävöi. Jos et osaa ikävöidä, niin sairasta Herralle, vaikka mitään vastausta ei kuuluisi pitkään aikaan.”
Paavo oli vakuuttunut siitä, että lopulta ”valo tulee”: Jumala kyllä toimii missä ja miten tahtoo, mutta toimii yhtä kaikki.
Jaakko Löytty on tehnyt laulun Käy, Herra, meitä siunaamaan tästä ikävöivästä toivosta.
Viimeisen laulun vielä laulan,
ennen kuin matkaa jatketaan,
viimeinen huuto vasten yötä:
käy, Herra, meitä siunaamaan.
Rukoilla jos en osaisikaan,
niin ikävöidä häntä saan,
saan sairastaa taas sylissänsä.
Käy, Herra, meitä siunaamaan.
Yhteistä matkaa tehdä saamme
turvaten vain Vapahtajaan.
Ja risti näyttää meille suunnan.
Käy, Herra, meitä siunaamaan.