Rakkaat kristityt!
Omaiset ovat sairaalassa vuoteen äärellä ja kuuntelevat kuolevan hengitystä. Rintakehä nousee ja laskee hitaasti. Yksi syvä huokaus ja sitten ei mitään. Hoitaja kirjaa kellonajan ylös – elämä on päättynyt.
Uutiset kertovat pommi-iskusta Bagdadissa Irakissa tai jossain muualla. Autopommi surmaa ja haavoittaa siviilejä.
Henkilöauto liukuu talviliukkailla rekan eteen – silmänräpäys ja kaikki on ohi. Liikennetiedote radiossa kertoo: Tie on poikki muutaman tunnin, poliisi ohjaa liikennettä kiertoteitä.
Lääkäri kertoo diagnoosin: syöpä. Elämä tuntuu pysähtyvän… onko toivoa? Millaisen elämän ennusteen saan?
Elämä päättyy. Kuolema on totta.
Uutisten jälkeen säätiedotus – vaihdetaan kanavaa. Unohdetaan.
Kuolema on kipeällä tavalla totta – niin kipeällä, että mieluusti suljemme sen ajatusten ulkopuolelle. Sen kohtaaminen on vastenmielistä. Pelottavaakin. Elämä on rajallista.
On tilanteita, joissa kuolemaa voi Fransiscuksen tavoin kutsua sanoilla: sisaremme kuolema. Kuolema tulee ystävänä – saattaakseen elämän päätökseen. Kuolema on silloin odotettu vieras.
Mutta hyvin usein kuolema on jotain aivan muuta. Kuolema erottaa rakkaan rakkaasta, ystävän ystävästä, vanhemmat lapsista tai lapset vanhemmista. Kuolema jättää yksin – eikä tuo tullessaan mitään hyvää.
Miksi Jumala sallii kaiken tämän? Miksi Hän ei hoitanut asioita toisin? Millainen Hän oikein on? Onko häntä ylipäätään?
Kuoleman äärellä viipyy yksinäisyys. Jokainen kulkee rajan yli yksin – rajalle vielä voidaan saattaa – mutta rajan yli ei askeltakaan.
Kuolema jättää myös rajan tälle puolelle yksin – kaipaus ja ikävä ainoina seuralaisina.
Kolme ristiä kummulla. Jeesus keskellä – toiset kaksi ovat jääneet nimettömiksi. Perintö jaetaan arpomalla – voittaja saa Jeesuksen vaatteet. Muuta jaettavaa ei ole. Kuolemaa odotellessa heitetään herjoja. Ohikulkijatkin pilkkaavat. ”Pelastakoon Jumala nyt hänet, jos on häneen mieltynyt.” ”Tulkoon alas ristiltä.”
Puolen päivän aikaan aurinko pimenee. Jeesus huutaa ristiltä: ”Eeli, Eeli, lama sabaktani” Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit. Toivo sammuu. Jumalakin hylkää. Pimeys voittaa – sananmukaisesti helvetti on läsnä.
On vaikea tavoittaa sitä, mitä tapahtuu.
Golgatan ristin äärellä on vaikea ymmärtää Jumalaa – ehkä se on ainoa oikea havainto. Hän käy yli ymmärryksen. Kuva kiltistä rakastavasta taivaanisästä on tipotiessään. Olemme ymmärryksen ylittävän salaisuuden edessä.
Jumala tuli ihmiseksi. Loppuun asti. Ei voi olla ihminen kuolematta kerran. Se on ihmisen osa. Ei voi olla ihminen – osallistumatta ihmisen kärsimykseen, ihmisen yksinäisyyteen. Siihen osaan Kristus tuli. Siihen hän tuli ollakseen meidän hädässämme mukana – äärimmäisessäkin hädässä.
Rakkaat kristityt;
on helppo kääntää sanomalehden sivu kuolemaa koskevien uutisten ja kuolinilmoitusten ohi. On helppo vaihtaa television kanavaa tai sulkea radio raskailta uutisilta. Helposti myös unohdamme oman elämämme rajallisuuden – sen, että kaikki me kuolemme kerran. Elämä on pelottavan lyhyt.
Mutta meidän Vapahtajamme, ”kipujen mies”, on läsnä loppuun asti. Hän on mukana rajalle – ja senkin yli.