Rakkaat kristityt.
Aloitin tämän saarnan valmistelun jo alkuviikosta. Istuin veneessäni Hästön rannassa. Veneen perästä kuului aaltojen loiske. Näin ilmeisesti jonkun pienen haukan lentävän kala kynsissään. Aurinko paistoi. Varikset raakkuivat metsässä. Taimen hyppäsi veneen lähellä. Kuuntelin musiikkia, josta pidän. Oli rauhallista.
Mistä olen kiitollinen?
Kiitollisuushan on teema, jonka äärelle meidän tulisi tänään pysähtyä. Kertomus jonka äärellä olemme, kuuluu ilman muuta niiden Jeesuksen kertomusten joukkoon, jotka tuntuvat tutuilta. Kymmenen spitaalista, joista yksi palasi kiittämään.
Spitaalisten kohtalo oli hirvittävä. Ei ainoastaan siksi, että itse tauti oli hirvittävä. Pahimmillaanhan se saattoi merkitä, jopa jäsenten menettämistä. Spitaali eli lepra aiheuttaa epämuodostumia iholle ja muuallekin kehoon. Spitaalia sairastavan oli pidettävä kasvojensa edessä kangassuojaa – mikä tietenkin oli viisasta koska tauti leviää pisaratartuntana. Yhä vielä tautiin sairastuu noin miljoona ihmistä vuodessa maailmassa – mutta nykyisin tauti on hoidettavissa lääkkeillä.
Mutta taudilla oli Jeesuksen aikaan myös hirvittävät sosiaaliset seuraukset. Sairastuneet oli tuomittu elämään omissa yhteisöissään. Jos he sattuivat näkemään terveitä oli heidän huudettava jo kaukaa: ”Saastainen, saastainen”, jotta heitä tiedettiin väistää. Sairastuminen juuri tähän tautiin merkitsi aina repimistä irti elämää tukevista ympyröistä, perheestä ja suvusta. Mitään muuta sosiaaliturvaa ei Jeesuksen ajan Palestiinassa tunnettu – sairauden myötä yhteydet siihen katkesivat.
Samanlainen eristäminen oli totta myös Suomessa. Seilin saari Turun saaristossa on kuuluisa historiastaan juuri spitaalisten saarena. Sieltä ei poispääsyä ollut. Eikä käytännössä ollut hoitoakaan – vain ruuasta pidettiin huolta.
Sairastuminen tarkoitti siis repimistä irti tutusta sosiaalisesta ympäristöstä, perheen, suvun ja muiden rakkaiden luota. Ja vielä kaiken lisäksi tautia pidettiin Jumalan rankaisuna. Spitaalisen osa oli sanalla sanoen hirvittävä.
Mutta niin kuin tiedämme – kymmenestä parantuneesta yksi palasi kiittämään.
Kun olen lukenut evankeliumin kertomusta Jeesuksen ja spitaalisten kohtaamisesta on jostain syystä aivan erityinen huomio minulla kiinnittynyt yhteen lauseeseen. Tähän: ” Huomattuaan parantuneensa yksi heistä kääntyi takaisin.”
”Huomattuaan parantuneensa.” Mitä oikein tapahtui? Katsoiko hän käsiään, jalkojaan… miten lie? Mutta hän teki havainnon: ”Olen terve.”
En tiedä, miten kävi niille yhdeksälle muulle. Oliko heillä kiire perheittensä pariin – vai mitä tapahtui. Oliko heillä huoli jatkosta – mitä nyt pitää tehdä. Miten nyt selviän – enää tuskin saan samanlaisia armopaloja kuin ennen? En osaa edes arvata. Mutta tämä yksi huomasi parantuneensa ja palasi kiittämään.
Tänään minun kysymykseni itselleni on: ”Mille kaikelle mahdan ollakaan sokea?” Mitä minun tulisi tänään nähdä, mitä tulisi tänään huomata.
Tämä kulutuksen maailma toimii sillä, että meitä opetetaan uudelleen ja uudelleen näkemään se, mitä meillä ei ole. Meille kerrotaan uudelleen ja uudelleen, mitä meillä pitäisi olla, jotta voisimme olla tyytyväisiä ja onnellisia. Hyvä kuluttaja on aina tyytymätön – kun olen saanut jotain – minun on pian haluttava jotain muuta. Maailma pysähtyy, jollei niin tapahdu. Kulutuksen maailmassa on vaarallista, jos ihmiset alkavat olla tyytyväisiä siihen, mitä on.
Kiitollisuus, tyytyväisyys ja onnellisuus kumpuavat siitä, että huomaan mitä minulla on.
Minulla on linnun laulu, auringonlaskut ja – nousut. Minulla on tuulen humina, aaltojen loiske rantakiviin, auringon lämpö. Illan viime säteet männyn rungolla. Minulla on ystävien nauru. Voin kokea yhteyttä toisten ihmisten kanssa. On rakkaat. Saan olla osallinen elämän ihmeestä. Sydän sykkii rinnassani, veri kiertää suonissani, keuhkot saavat ilmasta tarvittavan hapen.
Miksi unohdan kaiken tämän arjen huolien keskellä. Miksi silmäni sokeutuvat sille, mitä minulla on. Niin – mitä minulla on siten, ettei se ole keneltäkään toiselta pois. Elämän suurimmat lahjat kun eivät ole ikinä toisilta pois.
Voi olla, että et koe itseäsi tänään terveeksi. Et voi kertomuksen miehen lailla huomata parantuneesi. Ja siitä huolimatta – elämän lahja on käsilläsi. Olet Jumalan rakkaudesta ja huolenpidosta osallinen.
Kiitollisuus kumpuaa näkemisestä, huomaamisesta, avautumisesta sille todellisuudelle, joka meitä Jumalan rakkaudesta joka päivä ympäröi.