Rakkaat kristityt!
Me olemme tänä iltana siinä mielessä erilaisessa asemassa kuin Jeesuksen opetuslapset aikoinaan, että me tiedämme mitä tulee tapahtumaan. Me tiedämme, että kiirastorstaita seuraa pitkäperjantai – ja pari päivää sen jälkeen pääsiäinen. Meille kertomus ja tapahtumien kulku on tuttu, mutta toisin oli opetuslasten kanssa. Ehkä he elivät jonkinlaisen aavistuksen vallassa – mutta siinä kaikki.
Me tiedämme, millainen myllerrys alkoi pian sen aterian jälkeen – josta kuulimme sekä kirjetekstissä että evankeliumissa. Me tiedämme kuinka Jeesus kavallettiin, vangittiin, tuomittiin ja ristiinnaulittiin. Me tiedämme senkin mitä tämä kaikki merkitsi Pietarille. Tiedämme kuinka hän hädissään kielsi opettajansa – kielsi tuntevansa koko Jeesusta. Me tiedämme sen. Me tiedämme myös sen, kuinka pääsiäisen jälkeen Jeesus Genesaretin järven rannalla jälleen kohtaa Pietarin ja kysyy tältä rakastatko sinä minua?
Rakastatko sinä minua?
Rakastatko sinä minua?
Tuo kysymys ei ole mikä tahansa kysymys. Eikä se toki ole vain Jeesuksen kysymys. Se on kysymys, joka taitaa käydä jossain muodossa jokaisen ihmisen huulilla tai ainakin mielessä. Rakastetuksi tulemisen tarve on niin suuri. Rakastatko minua?
Me tiedämme sen, että ihmisen kasvun kannalta rakastetuksi tuleminen on jotain aivan oleellista. Tiedämme nykyään senkin, kuinka helposti meissä syntyy vaurioita, jos emme jo pienenä lapsena saa osaksemme rakkautta. Kyky luottaa elämään, kyky luottaa toisiin ihmisiin – on niin suuressa määrin riippuvainen siitä, että olemme saaneet osaksemme ehdotonta rakkautta.
Tänään evankeliumi kertoo meille: ”Hän oli rakastanut omiaan, jotka olivat tässä maailmassa, ja hän osoitti heille täydellistä rakkautta loppuun asti.”
Jeesus on opetuslapsineen kokoontunut viettämään ateriaa. Sen ajan tavan mukaan pöydän äärellä ei suinkaan istuttu – vaan loikoiltiin jonkinlaisella divaanilla, ehkä toisen kyljen varassa. Jeesus nousee. Riisuu viitan, ottaa pellavaisen pyyheliinan ja ryhtyy pesemään opetuslasten jalkoja. Hän ryhtyy tehtävään, jota pidettiin orjan tehtävänä.
Hän palvelee. Ehkä hän tartuu hellästi, mutta lujasti jalkaan ja huuhtelee sen vedellä ja kuivaa. Kiusallista. Kuinka kiusallista olisikaan olla siinä. Ei ole mitään ihmeellistä siinä, että Pietari tahtoo kieltäytyä. Kosketus on vaikeaa – sekä sille, joka pesee että sille, jota pestään.
Mutta Kristus ei kohtaa meitä yläpuolelta. Hän kohtaa rinnalta. Viereltä. Läheltä. Hän kohtaa niin, että tuntuu. Hän kohtaa niin, että on pakko niellä ylpeytensä. Siinä on jotain hyvin satuttavaa.
Rakkaat kristityt!
Hän on meidän Vapahtajamme. Häntä me olemme tulleet tänään kohtaamaan tänne Loviisan kirkkoon.
Uskotko, että hän on täällä keskellämme?
Uskotko, että hänen rakkautensa sinua kohtaan on yhtä ehdotonta – kuin se oli kerran Jerusalemilaisen kodin yläsalissa. Hän tulee hyvin lähelle. Ilman ehtoja. Ilman odotuksia, että olisit toisenlainen, parempi. Hän tulee lähelle ilman, että odottaisi sinun ensin muuttuvan toiseksi. Ei – hän rakastaa ilman ehtoja. Uskotko sen?
Jos vastaat näihin kysymyksiini myönteisesti – silloin voit myös keskustella hänen kanssaan. Sitä kutsutaan rukoukseksi. Jos olisit yksin – voisit tehdä tehdä sen ääneen. Mutta näin kun meitä on monta – voit keskustella hänen kanssaan hiljaa mielessäsi. Kertoa, mitä tänään kuuluu. Mistä iloitset, mitä suret, mistä kannat huolta, mistä syyllisyyttä. Ja hiljaisuudessa hän vastaa sinulle.
Ehtoollispöytä on erityisesti tämän kohtaamisen paikka.