Pyhän Kolminaisuuden päivä, Joh. 15: 1-10, Seppo Apajalahti

Seppo Apajalahti
Loviisa

Rakkaat kristityt!

Tänään Kristus avaa eteemme vertauskuvan viinipuusta ja viinitarhurista. Meille Suomessa viininviljely on vierasta. Jostain pihasta voi toki joku viiniköynnös löytyä – mutta tässä maassa ei niistä saada sellaista satoa, että varsinaista viininviljelyä voisi harjoittaa. Mutta silti kuva viinipuusta ja sen hoitamisesta on aivan selvä.

Samanlaista hoitoa vaativat kaikki marjapensaat ja hedelmäpuut. Viljelijän tavoitteena on pyrkiä saamaan satoa – ja sadon saamiseksi on aika ajoin suoritettava myös leikkauksia. Kuivat oksat poistetaan – mutta myös turhat rönsyt. Satoisille oksille pyritään antamaan kaikki mahdollinen elämänvoima. Niitä halutaan auttaa kantamaan hyvää satoa.

Kuva on tähän saakka hyvin selvä. Vaikeudet alkavat kun pysähdymme miettimään mitä Jeesus oikein tarkoittaa.

Minun ajatuksiini nousee heti kaksi kuvaa: toinen vähän laajempi – ja toinen hyvin henkilökohtainen.

Se laajempi kuva on kuva kirkosta ja seurakunnasta. Voisiko kuva tarkoittaa sitä, että aika ajoin Jumala itse tavalla tai toisella karsii kirkostaan erilaisia rönsyjä – niin, että kirkko ja seurakunta voisi tuottaa hänen toivomaansa hedelmää entistä paremmin. Esimerkiksi – kun me Suomessa olemme eläneet aikaa, jolloin kirkossa elimme runsauden keskellä. Oli taloudellisesti varaa jos jonkinlaiseen kehittämiseen – olemmeko tulleet sellaiseen aikaan, että on aika karsia, leikata erilaisia rönsyjä pois. Kun moneen erilaiseen tehtävään on ollut varaa palkata joku töihin – onko tulevaisuus sellainen, että seurakuntalaisten on löydettävä seurakunta omakseen ja tartuttava itse erilaisiin tehtäviin. En tiedä tähän vastausta – mutta tämän Raamatun kohdan äärellä kyselen sellaista.

Olen aivan varma, että jos saisimme verrata seurakuntaelämää Suomessa ja Tansaniassa – näkisimme suuren eron. Suuren eron juuri siinä, minkä koemme omaksemme ja mihin olemme kristittyinä sitoutuneet.
Tuo toinen näkökulma on enemmän henkilökohtainen. Siinä on kyse sinusta ja minusta. Kristus sanoo: ”Minä olen viinipuu, te olette oksat.” Ja hän jatkaa, jos oksa ei pysy kiinni rungossa, se kuivuu ja kuolee. Eikä sillä ole käyttöä. Hedelmäpuut – kaikenlaiset – on tarkoitettu kantamaan hedelmää, tuottamaan satoa. Viiniköynnös tuottaa rypäleitä, omenapuu omenoita, mansikka mansikoita – ravinnoksi muille ja siksi, että köynnös tai puu lisääntyisi. Ei omenapuu kanna kauniita kukkia – vain ollakseen muutaman päivän kaunis. Hedelmä on tavoitteena.

Mikä on se hedelmä, jota seurakunnan ja kirkon tulisi tuottaa? Mikä on se hedelmä, jota sinun ja minun tulisi tuottaa.

Vastaus tähän on hyvin yksinkertainen. Usko Kristukseen synnyttää hedelmänään rakkautta. Jos meidän uskomme ei synnytä rakkautta – on syytä pysähtyä peilin ääreen miettimään missä on vikaa. Uskon hedelmänä on rakkaus. Usko näyttäytyy lähimmäisille aina rakkautena.
Jeesus sanoi: ” Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.” Tämä tuntomerkki on ollut alusta – ja se on olemassa yhä.

Paavali kirjoitti näin Pyhän Hengen hedelmistä: ” Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä.” Usko ilmenee varsin arkisissa asioissa. Se on hyvä muistaa.

Mistä rakkaus syntyy? Mistä voin itselleni löytää rakkautta? Rakkautta ei synny milloinkaan käskemällä – ei, vaikka Jumala käskeekin rakastamaan. Rakkaus syntyy vain rakkaudesta. Rakkaus on rakkauden lähde.

Siksi vain Kristuksen rakkaudessa pysyminen – siihen pitäytyminen, siihen luottaminen – synnyttää meissä rakkautta toinen toistamme kohtaan.

Joskus tarhurin leikkaukset sattuvat, joskus ne voivat tuntua epäoikeudenmukaisiltakin – mutta tavoite on selvä: rakkaudelle lisää tilaa.