Tamperelainen professori ja uskon pohdiskelija Antti Eskola kuoli kuukausi sitten. Hän tuli 60-70 –luvuilla tunnetuksi radikaaleista yhteiskunnallisista ajatuksistaan. Noissa vasemmistolaispainotteisissa kannanotoissa kirkko oli Eskolalle taantumuksen linnake.
Entinen torpparin poika hyökkäsi kiivaasti kirkon tekopyhyyttä kohtaan: ”Kirkko luopuu mieluummin Kristuksesta kuin verotusoikeudestaan.”, hän väitti.
Ja hän jatkoi ruoskintaa: ”Minusta näyttää, etteivät ne kirkkorakennukset, joita ympärillemme pystytetään, ole tarkoitettuja Nasaretin Jeesukselle, vaan ahneelle ja vallanhimoiselle epäjumalalle.”
Jeesuksen ylle nuori radikaali Eskola sovitteli romanttisen vallankumouksellisen viittaa. Hän kutsui Jeesusta ”Jumalan pojaksi ja hyväksi bolshevikiksi, joka ei ollut taantumuksellinen”.
Jeesus oli Eskolalle kritiikin esikuvana. Sen tavoitteena oli temppelin puhdistaminen rahanvaihtajista Jeesuksen esimerkin mukaan. Eskola siteerasi Nasaretin miestä puhutellessaan kirkon johtoa: ”Te kyykäärmeitten sikiöt”.
Lapsena kotoa opittu uskomisen malli ei kuitenkaan jättänyt Eskolaa rauhaan. Kirkkokin muuttui 90-luvulla ihmisläheisemmäksi. Niinpä kipakka kirkon arvostelija palasi takaisin äitinsä ja isänsä kirkkoon.
Eskola kuvasi uutta suhdetta Jumalaan matalan kynnyksen uskoksi: ”Tavallisena syntisenä minulle riittää yksinkertainen usko Jumalan armoon. Tunnustuksellisena kristittynä katson kuuluvani Kristuksen seuraajiin, mutta olen kaukana ristinlippua liehuttavasta ja tunteellisia iskulauseita huutelevasta etujoukosta.” Näin Eskola asemoi itsensä. Epäilys kuului kristityn elämään. Jumalan siunaus ja varjelus tulivat uskon keskeisiksi sisällöiksi.
Antti Eskolan pohdinnat osoittavat, että Jeesuksesta on moneksi. Nasaretin mies herättää edelleen monenlaisia ajatuksia. Hänestä kiistellään yhä.
Äsken lukemassani evankeliumitekstissä käy ilmi, että jo eläessään Jeesus oli kiistelty persoona. Tämä käy ilmi tekstin sitaateista:
”..ihmiset alkoivat kiistellä hänestä.”
”Tämän täytyy olla se profeetta.”
..toiset epäilivät: ”Ei kai Messias Galileasta tule!”
”Yksikään ihminen ei ikinä ole puhunut sillä tavoin kuin hän.”
Niin, kuka oli tuo mies? Mitä sinä ajattelet Nasaretin puusepän pojasta?
Evankeliumitekstin vastaukset saattavat kuulostaa hämmentäviltä ja vierailta, profeetta, Messias, Jumalan voideltu. Nämä ovat titteleitä, jotka eivät puhuttele meitä. Ne eivät tuo Jeesusta lähelle, vaan päinvastoin, tekevät hänestä etäisen, jotenkin ankaran, yläpuolellamme olevan.
Eikä uskontunnustuskaan tunnu auttavan tässä pohdinnassa. Tämän saarnan jälkeen me lausumme yhdessä: ”Minä uskon Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme.”
Mitä tämä tarkoittaa? Mistä uskontunnustuksessa on kysymys?
Siinä on kysymys uskosta. Uskon kohteena on ihminen, persoona Jeesus Kristus. Hän on elänyt kerran maan päällä. Hän on ollut ihminen, historian persoona. Tämä voidaan todistaa Raamatun, mutta myös muiden tuon ajan dokumenttien avulla. Jeesuksen historiallisuutta harva kiistää. Usko Jeesukseen on uskoa ihmiseen, persoonaan.
Mutta seuraava kohta, ”..uskon Jumalan ainoaan Poikaan..” onkin vaikeampi. Miten Jumalalla voi olla poika? Hänhän on näkymätön. Jumala on salattu, emme pysty häntä tavoittamaan aisteilla, emmekä järjellä.
Tässä uskontunnustus auttaa meitä. Jumala joka on salattu ja näkymätön, on myös ihminen. Ihminen Jeesus on myös Jumala. Kristuksen kasvoissa katselemme Kaikkivaltiasta. Jumalan olemus paljastuu ja tulee ymmärretyksi Kristuksessa. Evankeliumit paljastavat hänestä inhimillisen puolen. Jeesus oli iloitseva, toivova, rakastava, yksinäinen, raivostuva, väsyvä ihminen. Ja juuri tällaisena hän oli Jumalan Poika. Siksi lausumme: ”Uskon Jumalan ainoaan Poikaan.”
Entä uskontunnustuksen kohta ”..meidän Herraamme?”
Kun näin lausun, tunnustan että Jeesuksella on erityinen asema elämässäni. Elämällään, kuolemallaan ja ylösnousemisellaan hän on pelastanut minut kuolemasta elämään. Haluan kuunnella häntä ja oppia häneltä, mikä elämässä on tärkeintä ja oikeaa. Haluan kulkea hänen kanssaan tämän elämän matkan. Haluan, että hän ohjaa elämääni. Ja toivon, että hän saattaa kerran minut turvallisesti rajan yli Jumalan luo.
Uskossa on kysymys luottamuksesta. On vaikea luottaa siihen, joka on etäinen ja tuntematon. Tuttuun ja läheiseen voin luottaa. Ja tällaiseen Jumalaan meillä on kaipaus. Voiko Jeesus olla tällainen lähelle tuleva, lähellä oleva Jumala?
Ruotsalainen kirjailija Jonas Gardell on myös tutkinut Raamattua ja pohtinut uskoa Jumalaan: ”Siis kuka Jumala on?” hän kysyy. Ja vastaa: ”Hän joka on luonamme. Hän joka kääntää kasvonsa puoleemme ja antaa meille rauhan. – – En kestä ellen saa ajatella, että kukaan ei kuole yksin. On joku joka näkee. Tähän minä tarvitsen Jumalaa.”
On joku, joka näkee.
Elämä on välillä rankka reissu. Joudumme kohtaamaan monenlaisia päiviä. On synkkiä lokakuisia päiviä, jolloin viima lyö kasvoihin. Elämän pettymysten ja luopumisten keskellä usko voi hiipua. Missä Jumala on? Onko hän hylännyt minut?
Näiden kysymysten keskellä meitä voi lohduttaa Jeesuksen kohtalo. Hänkin joutui huutamaan: ”Jumalani, miksi hylkäsit minut?” Elämän pimeinä hetkinä toivoa voi tuoda se, että Jumalan Poika on kokenut jotain samaa kuin minä. Hän, joka on kärsinyt ja kiusattu, voi kiusattuja auttaa.
Antti Eskola totesi vanhan miehen uskostaan: ”Ainoa Jumala, johon voisin uskoa, on lapsuudenkodista omaksuttu luterilainen Jumala. Tämä Jumala puhuu ihmiselle elämän suunnan antajana ja merkityksen tuojana.”
Millaiseen Jumalaan sinä uskot? Voitko nähdä, että Jeesuksessa etäinen Jumala tulee lähelle ja antaa elämään suunnan ja merkityksen? Voitko luottaa siihen, mitä hän lupasi omilleen: ”Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät, maailman loppuun asti.” Voitko luottaa siihen, että et ole yksin? On joku, joka näkee. Joka on sinun kanssasi elämässä ja myös kuoleman hetkellä.