Rakkaat kristityt!
Maailmassa on paljon ihmeellisiä ja selittämättömiä asioita. Tänään minulla on mielessäni kolme ihmeellistä ja selittämätöntä. Ne ovat nämä: usko, rakkaus ja luottamus.
Sanat ovat meille kaikille varmasti tuttuja. Silti niissä on jotain, joka ainakin minun on hyvin vaikea ymmärtää. Niissä kaikissa on jotain selittämätöntä. Kaikista voin kokemuksesta sanoa, että ne ovat totta – mutta niiden syntyä en osaa selittää – en sinulle, enkä itselleni. Ne ovat totta, mutta niiden todistaminen on aivan mahdotonta.
Kaikki kolme ovat asioita, joita ei voi käskeä. Se, joka käskee rakastamaan, luottamaan tai uskomaan – ei tiedä mitä tekee. Mikään noista kolmesta ei synny käskystä.
Muistan niiltä vuosilta, jolloin toimin perheneuvojana, että edessäni istui usein pariskuntia, jotka olivat menettäneet luottamuksen. Toinen oli pettänyt. Kuinka voi palauttaa luottamuksen – sehän se oli usein kysymyksenä. Mahdoton kysymys vastattavaksi. Luottamus on asia, jota ei oikein voi lähestyä suoraan. Se voi syntyä jostain – tai olla sitten syntymättä. Päätöksistä on kovin vähän apua.
Rakastaminen on yhtä merkillinen asia. Sekään ei synny käskystä. Jostain se syntyy – kun on syntyäkseen, mutta rakkaus on aina salaisuus. Moni on onneksi kokenut sen hyvin todeksi – mutta rakkaus säilyttää salaisuutensa. Mistä edes on kysymys. Jo selittäminen on mahdotonta – tai lähes mahdotonta. Rakkauden ilmenemismuotoja voi helpostikin luetella, mutta mistä oikeastaan on kyse?
Kolmas aivan yhtä vaikea asia on usko. Mitä teet kun uskot? Mistä oikein on kyse? Heprealaiskirjeen kirjoittaja luetteli monia uskoon liittyviä asioita. Usko on sen näkemistä, mikä ei näy. Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan. Usko auttaa ymmärtämään. Usko saa taipumaan Jumalan tahtoon, usko saa lähtemään liikkeelle kohti tuntematonta.
Mutta vaikka usko voi saada meissä paljon aikaan – niin mitä usko on ja mistä se syntyy?
Kun Raamattu vielä todistaa, että Jeesukseen uskova pelastuu ja hänellä on iankaikkinen elämä – kysymys käy entistä vaikeammaksi. Mitä on usko? Mistä usko syntyy?
Ja lopulta kysymys kääntyy muotoon: uskonko minä?
Kysymys on vaikea. Se, joka ei usko, tuskin edes kyselee. Se, joka uskoo – voiko kysymyksineen hyvinkin jäädä epävarmuuteen. Onko uskoni oikeaa? Onko uskoni tarpeeksi vahvaa? Entä kun epäilykset aika ajoin valtaavat mielen? Mitä on usko?
Niin – luottamus, rakkaus ja usko ovat merkillisiä asioita. Kun niitä alkaa kuulostelemaan voi huomata vain, että ne tuntuvat karkaavan käsistä kuin entisajan märkä saippua.
Päivän evankeliumi johdattelee meidät Samariaan Sykarin kaivolle. Siellä ollaan oltu jo viime pyhänä. Jeesus ja nainen ovat kohdanneet. Usko oli syntynyt – ensin naisen sydämessä, ja pian monet kaupungin asukkaat uskoivat.
” Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.”
He olivat kohdanneet Jeesuksen. Nainen oli kokenut – tuo mies tuntee minun elämäni – eikä silti aja pois vaan kohtelee niin kuin ihmistä. Häpeä ja syyllisyys saivat väistyä ja tilalle tuli lupa olla. Lupa olla olemassa ihmisenä, itsenään.
Toinen todellisuus oli koskettanut. Tässä ei ole kuka tahansa. Pelastaja, maailman pelastaja.
Siitä uskossa on lopulta kysymys. Se ei ole älyllistä totena pitämistä, vaan enemmänkin luottamusta, uskollisuutta, lohdutusta tai perusteltua toivoa.
Uskosta on vaikea saada otetta. Sinä ja minä voimme kuvailla sitä hyvinkin eri tavoin. Ehkä kuitenkin yhteistä saattaa olla, että koen olevani rakastettu, kannateltu, toivottukin tähän olemassaoloon. Usko ei ole aivovoimistelua, vaan seurausta toisiaan seuraavista löydöistä. Lepoa ja levollisuutta, joka ihmeellisellä tavalla saa aikaan meissä liikettä kohti toista ihmistä.