Puhe Aholansaari 5- rippikoulun konfirmaatiossa 2018
Leirimuistoja
”Tunnelma olj siellä lupsakka heti, lupsakka heti!
Savonmuahan oekeet immeiset veti Lentävä Kalakukko!
Juttu siinä luisti, naurukin eli – naurukin eli.
Kiskoloella lenti siivetön peli, Lentävä Kalakukko!
Evväitäkkii syötii, rakkaas se iti – rakkaas se iti.
Murheet sekä ilot matkassa piti, Lentävä Kalakukko!
Korttiakin lyötii, huastettiin jutut – huastettiin jutut.
Se on paekka, miss’ on vieraat ja tutut, Lentävä Kalakukko
Pyörät ne lauloivat: ”Kuopijoon käy tie!”
Kiskottii kirskuivat: ”Tervehykset vie!”
Mittee mahtu reissuun, vaikee on vannoo – vaikee on vannoo.
Yks vaen tietäsj, mutta kehtoo ei sannoo, Lentävä Kalakukko!”
Tämä laulu, jonka rippikoululaiset esittivät torstai-iltana Kykyjen illassa, kuvaa aika hyvin myös tätä meidän leirin henkeä ja tunnelmaa. Se on ollut lupsakka, ja juttu on luistanut. Samoin nauru on ollut herkässä. Ja syöty on joka välissä! Kaikkea ei voi sanoin kuvata, sen tietää ehkä vasta vuosien päästä.
Olemme tehneet asioita tuosta noin vain lonkalta, ja opetelleet, että niin laulu, puhe kuin ideatkin lähtevät from the hips. Ja se on niin ihanaa.
Pelastuksen ehdot
Olemme olleet koolla Suomen evankelis-luterilaisen kirkon rippikoulussa. Olemme opetelleet Katekismusta ja Raamattua, on laulettu Virsikirjaa ja Nuorten veisuja, leikitty ja pelattu, vietetty kirkkomme jumalanpalvelusjärjestyksen mukaisia leirijumiksia – mutta opeteltu myös Siionin virsiä ja tutustuttu Ukko-Paavoon ja herännäisyyden keskeisiin korostuksiin. Opetusta ja toimintaa valvoo Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli.
Olemme varovaisesti julistaneet Aholansaaren kiusaamisvapaaksi vyöhykkeeksi, paikaksi, jossa ketään ei kiusata eikä jätetä yksin. Paikaksi, jossa jokainen kelpaa. Syrjinnästä vapaaksi alueeksi.
Rippikoululaiset ovat joka päivä kirjoittaneet oppimispäiväkirjaan vastauksia kysymyksiin päivän opetuksista. Parina päivänä olemme jankanneet yhtä ja samaa kysymystä: ”Mitä ihmisen pitää tehdä pelastuakseen?”
Jos aiot sanoa: ”Noudattaa 10 käskyä”, olet täysin hakoteillä. Jos sanot: ”Uskoa”, olet puolittain oikeassa. Tai ”Erikoishommia”, saatat olla jyvällä.
Ansioton rakkaus meidän osaksemme
Äsken lukemassani Jeesuksen vertauksessa Jaakko Heinimäki on kiinnittänyt huomion ryöstetyn miehen asemaan ja lainopettajan kysymykseen. Lainopettaja kysyi: ”Mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?” Vastaukseksi Jeesus kertoo vertauksen. Hänen kuulijansa samastuvat ryöstettyyn mieheen, sillä tuo mies oli kunnon kansalainen, joka joutui hyökkäyksen kohteeksi ja päätyi makaamaan henkihieverissään tien poskessa. Hänet tulee ja pelastaa vääräuskoinen, samarialainen, jonka kanssa kunnon juutalaiset eivät halunneet olla missään tekemisissä saati tulla heidän koskemikseen. Tuo halveksitun ihmisryhmän jäsen on kuitenkin se, joka ryöstetyn pelastaa.
Vastaus lainopettajan kysymykseen ”mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän” on siis ”ei mitään”. Sinä et voi tehdä yhtään mitään, sillä sinä makaat henkitoreissasi maassa ja odotat, että halveksimasi ihminen tulee ja pelastaa sinut elämään. (Heinimäki: Pyhä nauru, s. 128-130)
Pelastuakseen ihminen siis voi tehdä ei mitään, sillä ihminen pelastuu yksin armosta, yksin Jumalan tekona. Nimittäin usko on Jumalan lahja.
Armo selitetään usein lyhenteeksi sanoista: ansioton rakkaus meidän osaksemme.
Olennaista on ansioton rakkaus. Jumala lahjoittaa rakkauden meitä kohtaan, hän lahjoittaa uskon meille. Me emme siis voi tehdä pelastuksemme eteen yhtään mitään.
Usein puhutaan uskon ratkaisun tekemisestä, ja moni ihminen tarvitsee sen tietoisen kääntymisen Jumalan puoleen tai kehotuksen siihen – mutta useimmat ovat kuulleet Jumalan kutsun jo kauan ennen kuin tekevät minkäänlaisia ratkaisuja.
Luterilaisen opin mukaan Jumala lahjoittaa meille kasteessa uskon – siis sille pienelle vauvalle, joka ei sitä toimitusta mitenkään ymmärrä. Ja yhtä lailla sille lapselle, joka kastetaan vanhempiensa kanssa perhekuntana. Ja sille rippikoulun käyneelle nuorelle, joka kastetaan ennen konfirmaatiota, ja sille aikuiselle, joka kastetaan ennen avioliiton solmimista tai monen vuoden hengellisen ja uskonnollisen etsinnän jälkeen.
Jokaiselle Jumala lahjoittaa uskon, joka pelastaa. Armosta, lahjana, ilman omaa ansiota, ilman yhtään omaa tekoa.
Herää tietysti kysymys, mitä merkitystä tällä kaikella sitten on? Mitä hyödyttää opetella 10 käskyä tai rakkauden kaksoiskäsky tai kultainen sääntö, jos ihminen ei voi tehdä itse mitään?
Rakkauden ratkaisu eli lähimmäisrakkausjuttuja
Taivaspaikkaa me emme ansaitse. Jokainen on syntinen Jumalan edessä. Pelastuakseen ei voi tehdä yhtään mitään. Sillä makaat kuin ryöstetty mies maantien varressa ja odotat, että halveksimasi samarialainen tulee ja pelastaa sinut.
Jotain ihminen voi tehdä kuitenkin tässä elämässä. Ihminen voi tehdä rakkauden ratkaisun.
Joka päivä ja joka hetki. Me voimme valita joko rakkauden tai rakkaudettomuuden. Voimme tehdä niitä lähimmäisrakkausjuttuja.
Me kohtaamme joka päivä tilanteita, joissa olemme valinnan edessä. Edistänkö ilmastonmuutosta vai hidastanko sitä? Edistänkö tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta vai halveksinko sitä? Luonko ympärilleni turvallista vai turvatonta tilaa? Teenkö rakkauden ratkaisun?
Jumalan valtakunta tulee todeksi Jeesuksessa Kristuksessa, joka paransi sairaita, rampoja, kuuroja ja sokeita. Hän katsoi ihmistä, jota muut halveksivat. Hän antoi ihmisarvon sille, jota muut syrjivät. Hän luki ystävikseen ne, joiden seurassa muut eivät halunneet olla.
Me kaikki olemme sen edessä, teemmekö rakkauden vai rakkaudettomuuden ratkaisuja.
Yksilöinä, seurakuntana, asuinyhteisönä, kirkkona, kansakuntana.
Jumalan valtakunta ja rakkaus
Totuus on, että yleensä epäonnistumme näissä ratkaisuissamme. Valitsemme rakkaudettomuuden itseä, lähimmäistä ja ympäristöä kohtaan. Ratkaisemme väärin.
Siksi me tarvitsemme synnintunnustusta ja synninpäästöä, siksi me tarvitsemme Jeesuksen ristinkuolemaa, lunastusta, sovitusta ja vapahdusta synnin ja kuoleman vallasta.
Siksi me tarvitsemme ylösnousemusta ja voittoa kuolemasta. Siksi me tarvitsemme ylösnousemusiloa ja toivoa iankaikkisesta elämästä.
Tekemällä rakkauden ratkaisuja eli lähimmäisrakkausjuttuja me emme pääse taivaaseen, me emme pelastu. Sillä emme osaa emmekä pysty niitä tekemään. Aina me epäonnistumme. Aina joku jää huomiotta, aina jossain on epäoikeudenmukaisuutta, mitä emme tajua.
Siksi me tarvitsemme armoa ja sitä, että taivaspaikan vuoksi me emme voi tehdä yhtään mitään. Vain lähimmäisemme vuoksi me voimme tehdä kaikkemme.
Jumalan valtakunta ei tullut vain Suomeen ja jo kastettujen kristittyjen luo. Jumalan valtakunta ei tullut vain Afrikan tai Aasian lähetyskentille.
Jumalan valtakunta kuuluu kaikille.
Jumalan valtakunta tulee todeksi niissä rakkauden ratkaisuissa, joita me teemme kohtaamiemme lähimmäisten parissa.
Jumalan valtakunta ei etene vain kirkon piispojen, pappien ja työntekijöiden ansiosta, vaan ennemminkin heistä huolimatta.
Jumalan valtakunta etenee silloin, kun jokainen kastettu kirkon jäsen, jokaisen kristitty ottaa vakavasti sen, mitä Jumala meiltä pyytää: tekee rakkauden ratkaisun aina, kun on valinnan paikka.
Kehotussanat
Tässä alttarin ääressä, ehtoollisen sakramenttia nauttiessamme saamme itsensä Kristuksen itseemme. Rakkauden ratkaisuihin saamme voiman ja viisauden Kristukselta ja Pyhältä Hengeltä.
Tästä lähin saatte itsenäisesti milloin vain tulla ehtoolliselle. Tehkää niin usein.
Hyvät konfirmaatiovieraat, vanhemmat, kummit ja isovanhemmat, te kaikki näiden nuorten läheiset: nämä nuoret tarvitsevat teidän esirukouksianne yhä edelleen. Huokailkaa heidän asioitaan Jumalan puoleen yhä vielä.
Uskontunnustus.