3. sunnuntai helluntaista, Lk 14:16-24, Hans-Christian Daniel

Hans-Christian Daniel
Espoonlahti

Espoonlahden kirkossa on iso ja upea kirkkolaiva. Sen nimi on Alma, joka merkitsee ”ravintoa antava, armas, suloinen, hellä”. Laiva purjehtii harmaapuhuvan seinän ohitse lipuen alttarin yllä, keula kohti avomerta. Se purjehtii pois kastemaljasta ja suuntaa saarnastuoliin. Laivan nimi lukee peräpeilissä eli kastemaljaan osoittaen ikään kuin viestien että tuosta paikasta matkani alkoi, sieltä olen saanut nimeni, pyhä kaste on antanut elämäni suunnan ja Jumalan pyhä siunaus vie minut eteenpäin.
Laivan matkalla alttari muodostaa levähdys ja muonituspaikan. Laiva keula osoittaa saarnan virkaa: saarna on reimari viitoittamaan kulkukelpoista väylää; Jumalan pyhän sanan julistus; seurakunnan merimatkalla saarna auttaa suunnistamaan merikortin eli Jumalan ilmoittaman pyhän tahdon avulla.
Tämän pyhän aiheeksi on pantu Kutsu Jumalan valtakuntaan. Tämä aihe ja tämän sunnuntain Jumalan sana osoittavat kristityn paikan kasteen ja Jumalan ikuisen valtakunnan välimaastoon. Jumala on pyhässä kasteessa määrännyt pyhittämänsä kristityn paikan kutsuessaan hänet valtakuntaansa. Tämä kutsu kaikuu kristityn koko elämän aikana: Älä pelkää, sillä minä olen sinut lunastanut, minä olen sinut nimeltä kutsunut: sinä olet minun.
Kutsuttuina olemme me kristityt aina matkalla, niin kuin tuo laiva, matkalla kohti aavaa ulappaa, matkalla Jumalan valtakuntaan. Matkalaisina meillä ei ole pysyväistä sijaa, ainoastaan pysähdys ja levähdyspaikka muonitusta ja suunnantarkistusta varten. Kutsuttuina olemme matkalla kutsuihin.
Jumala on kutsunut meitä ”palvelijansa” välityksellä pyhässä kasteessa, kun Vapahtaja liitti meidät itseensä ja opetuslastensa joukkoon ja kun Pyhä Henki uudesti synnytti meidät elävään uskoon ja toivoon.
Jumala kutsuu yhä uudestaan ja uudelleen, lakkaamatta. Hän kutsuu sanan ja sakramentin kautta asettamansa saarnaviran kautta. Hän kutsuu kaikkien kristittyjen pappeuden välityksellä, kun kristityt kantavat toistansa sekä rakastavat Jumalan luotuja ja Kristuksen kalliisti lunastamia. Hän kutsuu juuri näin kauniina kesäpäivänä pyhän ja kirkkaan luomakuntansa kautta. Hänen kutsunsa kaikuu kaikkialla kaikille, joka hetki tuhannesti.
Evankeliumi tänään kertoo siitä, että Jumala tahtoo väkeä juhlaansa, Jumala tahtoo täydet salit, kun hän juhlii luotujensa, lunastamiensa ja pyhittämiensä kanssa. Jumala suorastaan ”vaatii ihmisiä tulemaan, jotta hänen talonsa täyttyisi”. Kutsutut taas ovat peräti niin hämmästyneet saamastaan kunniasta, että he häkeltyvät: Enhän minä; en minä ole ansioitunut, arvokas. ”Vaadi heitä” sanoo Jumala. Ansioton saa arvon, sillä Vapahtaja sanoo arvottomalle: Minä olen ansiosi, minä vaatetan sinut vanhurskauteni vaatteella; minä olen pyhyytesi vanhurskaan Jumalan edessä; sinä kelpaat Jumalan juhlaan: juuri sinä köyhä, raajarikko, sokea, rampa, koditon ja tämän maailman silmissä mitätön ihmislapsi.
Kun Jumala vaatii, hän lahjoittaa pääsyn juhlaansa. Siksi Jumalan sana julistaa: Autuaita ne, jotka on kutsuttu Karitsan hääaterialle. (Ilm. 19: 9). Älä asetu taloksi syntiisi, vaan tule!