4. sunnuntai helluntaista, Luuk. 15:1-10, Hans-Christian Daniel

Tämän päivän evankeliumissa Vapahtaja maalailee meille kuvansa siitä, että hän ei ole suorituksia vaativa lainantaja, vaan lempeä Vapahtaja, joka etsii ja löytää. Hän ei tullut vaatimaan suorituksia, vaan palvelemaan ja antamaan elämänsä lunastukseksi kaikkien puolesta (Mt.20:28).
Kadonnut lammas — se ei ole joku muu, joku poissaoleva henkilö, johon me täällä voisimme viitata ikään kuin olkamme yli, vaan kadonnut lammas olemme me kaikki, minä myös. Hän, joka etsi meitä, on Kristus. Lammas ei pysty auttamaan itseään, niin kuin kadonnut hopearahakaan ei pysty löytämään itseään. Lammas ei pysty näkemään oikeaa tietä pois eksytyksestään. Hyvän Paimenen on tultava pelastamaan harhaan joutuneen. Kadonnutkin lammas on hänen omansa. Hän on lunastanut senkin omakseen kalliilla verellään ja viattomalla kuolemallaan. Kristus on pyhässä kasteessa ottanut omakseen ja laumaansa.
Lammas ei kykene etsimään Herraansa, siksi Herra etsii lammastaan. Eksynyt ja väsynyt lammas ei pysty hyppäämään Paimenen hartioille. Paimenen on nostettava uupuneen harhailijan hartioilleen, ja hänen on kannettava se laumaansa. Kristus tulee lampaansa eksytykseen. Hän, joka oli ilman syntiä, tulee alas syntiimme pelastaakseen meidät. Hän, joka on Jumalan Karitsa, nostaa meidät pässinpäät iloiten hartioilleen.
Lammas pääsee perille kannettuna, kun se kulkee paimenen jaloilla, ei omilla uupuneilla jaloillaan. Lammas kuulee Paimenensa äänen ja suostuu hänen kannettavakseen.
Uskonpuhdistajamme Martti Luther sanoo: ”Vaikkakin siis koko maailma kuulee evankeliumia, sitä eivät kuitenkaan omista muut kuin nuo köyhät. Sitä paitsi sitä saarnataankin ja julistetaan koko maailmalle saarnana joka on vain köyhiä varten: sitä ei kukaan rikas voi käsittää; sen joka tahtoo sen käsittää, on ensin tultava köyhäksi. Niinhän Kristus sanoo Matteuksen Evankeliumin 9. luvussa (Matt. 9:13), että ei ole tullut kutsumaan muita kuin syntisiä, vaikka hän kutsui koko maailmaa. Mutta hänen kutsumisensa oli sellaista, että vain syntiset taisivat sen omistaa; kaikkien niiden joita hän kutsui, oli tultava syntisiksi, mutta he eivät tahtoneet tulla. Heidän kaikkien siis jotka kuulivat evankeliumia, oli tultava köyhiksi, tullakseen sopiviksi siihen; mutta he eivät tahtoneet, ja sen tähden se jäi vain köyhille. Samoin julistetaan koko maailman kuullen Jumalan armoa nöyrille, jotta kaikki nöyrtyisivät, mutta he eivät ole tahtoneet. ” Luther, Kirkkopostilla, I, s.171.
Luther selostaa sitä kuvaa, mitä Kristus itsestään maalaa: ”Oppikaamme siis sangen huolellisesti erottamaan Kristus kaikista teoista, sekä hyvistä että pahoista, kaikista niin jumalallisista kun inhimillisistäkin laeista, kaikista masentuneista omistatunnoista, sillä Kristus ei kuulu sinne. Tosin hän kuuluu suruisille omilletunnoille, mutta ei sillä tavalla, että niitä lisää hämmentäisi, vaan sillä tavalla, että jo hämmentyneitä jälleen rohkaisee ja lohduttaa. Jos Kristus siis näyttäytyisi tuimistuneen tuomarin ja lainantajan hahmossa, sellaisen, joka panee tilille menneestä elämästä, niin olkaamme varmasti vakuuttuneita siitä, että on kysymys raivopää perkeleestä, ei Kristuksesta. Raamattuhan kuvaa Kristuksen sovittajaksemme, välittäjäksemme ja lohduttajaksemme; sellainen hän on ja sellaiseksi hän jää, sillä hän ei voi olla toisenlainen kuin on. … Kristus hän masenna jo ennestään masentuneita, »särjettyä ruokoa hän ei muserra ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammu» (Matt. 12:20). Kovia hän tosin kovistelee, mutta säikähtyneitä hän sangen suloisesti kutsuu luokseen: »Tulkaa», hän sanoo, »minun tyköni kaikki työtä tekeväiset ja raskautetut» (Matt. 11:28). En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä» (Matt. 9:13); »Ole turvallisella mielellä, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi» (Matt. 9:2); »Olkaa turvallisella mielellä, minä olen voittanut maailman» (Joh. 16:33); »Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä oli kadonnut».” Luther, Galatalaiskirjeen selostus, s. 556557.
Tämä, ystävät, on tänään Kristuksesta alkeisoppi, jota meidän kaikkien on opiskeltava aina uudelleen. Siinä me kaikki käymme aina ristinkoululaisia ja tarvitsemme vahvistusta. Tarvitsemme Paimenen ääntä ja tarvitsemme armonpöytää, jossa hän nostaa meidät hartioilleen.