7. sunnuntai helluntaista, Luuk. 6: 27-31, Hans-Christian Daniel

Kuule, Herra, minä uskon,
auta epäuskoista.
Näen niin kuin aamuruskon
ennen päivän koittoa.
Uuden päivän ensi säteen
kohta lohdukseni saan.
Tartu, Jeesus, heikon käteen,
älä hylkää milloinkaan. (Siionin virsi 102:3)
”Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä” kehotti uskontokuntiin kuulumattomien ihmisten etujärjestöjen Suomen humanisti- ja Vapaa-ajattelijain liittojen mainoskampanja helsinkiläisten bussien ja raitiovaunujen kyljissä. Turussa ja Tampereella mainosten viesti kuului ”Iloitse elämästäsi kuin se olisi ainoasi, koska se on”. Englannista alkaneen uskonnottomien kampanja on levinnyt mm. Espanjaan, Italiaan, Kanadaan, Saksaan ja nyt myös Suomeen, kertovat hankkeen puuhamiehet. — Se ei siis ole kovin omaperäinen kampanja. Taitaa aikamme kaikissa uskonnoissa havaittavissa olevan uskonnollisen fundamentalismin puitteissa myös ateismi nostaa päätään eräänlaisena fundamentalismina. Viime kädessä uskonnollinen ja ateistinen fundamentalismi kohtaavat toisensa aikamme hedonistisessa perusvirtauksessa, joka tavoittelee hyvää oloa, korkeaa tunnelmaa, elämyksiä ja arkista elämää ylittäviä vahvoja minä-kokemuksia eli kiksejä. Mistä muuten johtuu, että kyseisten hyvin vähälukuisten liittojen jäsenet ovat maksaneet maltaita taannoisesta mainoskampanjasta, ja joku mainostoimisto, liikelaitos ja bussifirma ansaitsee niillä.
Kyllä se totta on, tämä maallinen elämä on ainutkertaista. Kristuskin käskee olla murehtimatta liikoja kiitollisuudessa Luojalle, elämän antajalle. Siinä suhteessa kyseinen mainoskampanja nousee hyvinkin eurooppalaisesta maaperästä, joka on kristillisen arvomaailman muovaama. Mutta onko Jumalan olemassaolo ja usko häneen murheen aiheuttaja ja este sille, että voisi nauttia elämästä? Tietenkin me kristityt usein olemme maailman kieltäjiä ja happamia aikalaisia, totta sekin on. Meistä usein heijastuu ikään kuin uskoisimme Jumalan olevan kovin negatiivinen.
Kyseisellä mainoskampanjalla povataan: ”Jumalaa tuskin on olemassa”. Tämän lauseen subjekti ja predikaatti ovat: ”Jumala on”. Minä elän, ja elämäni kestää syntymästäni hautaan. Ennen syntymäni olen pelkkänä toivona ja vain pullistuva odotus. Kuolemani jälkeen olen pelkkä muisto, menneisyys ja Raamatun mukaan (Ps. 103: 15-16): ”Ihmisen elinaika on niin kuin ruohon: kuin kedon kukka hän kukoistaa, ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole eikä hänen asuinsijansa häntä tunne.” Minä olen ohimenevä tekijä, mutta Jumala on. Hänen pyhä nimensä on Jahve, Raamatun mukaan (2. Moos. 3: 14) hänen nimensä heprean kielessä merkitsee: ”Minä olen se joka olen.”* Hän sanoi vielä: ”Näin sinun tulee sanoa israelilaisille: ’Minä-olen on lähettänyt minut teidän luoksenne.'” Alaviitteessä Raamattumme selostaa: «”Minä-joka-olen” (hepreaksi ehje ašer eh¬je) viittaa Juma¬lan nimeen Jahve (vrt. jae 15). ehje merkitsee ’minä olen’, jahve ’hän on’. Jahve-nimen asemesta käytetään käännöksissä perin¬näisesti sanaa ’Herra’.«
Kyseinen mainos liittää olemista osoittavaan pääverbiin sanan ”tuskin”. Totta sekin: ”Tuskin”. — Kuulit aivan oikein, että tämä rovasti todistaa, että Jumala ”tuskin” on. Kuuntele vielä hetki. — Mikä sana ’tuskin’ on suomen vivahteikkaassa ja ilmaisurikkaassa kielessä? Sehän on monikollinen instruktiivi sanasta ’tuska’. Jumalan olemassaolo ei toteudu eli aktualisoidu tässä maailmassa jumaluuden loiston voittokulussa, vaan pimeydessä, tuskissa, ahdistuksissa, vastoinkäymisinä. Uskossa saamme nähdä Jumalaa tässä maailmassa vain Kristuksen kautta Pyhässä Hengessä. Siksi meillä on täällä kappelissa haavoitetun kallion edessä suuri risti, koska tuskien mies on se kivulias ja vastenmielinen, rosoinen Jumalan todellisuus, jota ei kärsitä katsoa. Risti voi oikeastaan vain olla niin ruma ja rikki lyöty, kuin se Espoon tuomiokirkossa alttarin yllä on. Jesaja 53 toteaa Jumalan palvelijasta: ”Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet. Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet. … hänet lyötiin hengiltä kansansa rikkomusten tähden … Herra näki hyväksi, että hänet ruhjottiin, että hänet lävistettiin. Mutta kun hän antoi itsensä sovitusuhriksi.” Tässä mielessä kyseinen mainoskampanjan päälause on täysin oikea: Jumalan olemassaolo on havaittavissa vain tuskin. Se tekee kipeää, ja kivuissa valitamme Jumalan poissaoloa, huudamme hänen puoleensa. Vain elämän murheen huoneessa, elämän tuskin, uskomme luottaa pimeässä läsnä olevaan salattuun valoon.
Totta kai tiedän minä niin kuin kyseisen mainoskampanjan keksijätkin, että tuska-sanan monikollinen instruktiivi on jähmettynyt adverbiksi, joka esiintyy vain muodoltaan myönteisissä yhteyksissä. ’Tuskin’ merkitsee, että joku asia tai tilanne on toteutumassa tai havaittavissa vain niukoissa määrin. Nykysuomen sanakirja määrittelee (osa 3 → ’tuskin’): ”1. yksityistä ilmausta rajoittavasti määrittävänä: ei kunnolla, ei juuri (edes), ei oikein (edes) … 2. koko lauseeseen liittyvänä a. epäilevää oletusta tai varovaista kieltoa ilmaisemassa: ei uskottavasti, varmaan ei … b. tempor.-lausetta edeltävässä hallitsevassa lauseessa ilmaisemassa, että jtak on tapahtunut juuri ennen kuin tapahtuu jtak muuta … 3. hädin tuskin, töin tuskin vaivoin, nipin napin, juuri ja juuri …” Tämän monisäikeisen määritelmänkin kannalta kyseinen ateistista asennetta suosiva mainoskampanja puhuu aivan oikein. Viimeisen vuosituhannen kaikki teologit ovat yhtä mieltä siitä, että suora jumala-todistusta ei ole olemassa. Ihminen järjellään ja aistein ei pysty todistamaan Jumalaa. Jumalaan ei voida tarttua, häntä ei voida nähdä, ei haista, ei kuulla eikä tunnustella. Jumalaa ei voida todistaa aukottomasti ja niin uskottavasti, että kaikki voisivat kokemusperäisesti yhtyä siihen. Jumalan oikea olemassaolo avautuu meille vasta silloin, kun saamme nähdä hänet kasvoista kasvoihin; jos saamme nähdä hänet: Oi Herra, jos mä matkamies maan lopulla matkaa nähdä sun saan, oi jos mä kerran näkisin Herran kunniassaan (virsi 631). Tuskin olet elämäsi pimeässä ja kivussa hoksannut, että se oli Herra, kun sielun vihollinen, synti ja ahdistus verhoaa sinut taas epäilyksen pimeään. Hädin tuskin, töin tuskin Jumalan olemassaolo avautuu sinulle, mutta sanat ja sydämen asenne sekä sielun toivo ovat liian heikko astia kantamaan ja välittämään Jumalan olemassaoloa maailman valona tai elämän suolana toisille ihmisille. Ristin teologiassa Jumalan tuntemus toimii niin, että hän on olemassa vain olemattomassa, hän on kyllä vain kiellossa, on olematon itse olevaisessa, vain ristinteologia suostuu kohtaamaan Jumalaa kaikkein pyhimmän pimeässä ja elämän murheen huoneessa.
Espoon eräs diakoniatyöntekijä toteaa, että mainoskampanjoiden sijasta ihmiset tarvitsevat Pyhän Hengen kosketusta elämäänsä ja todellista henkilökohtaista suhdetta rakastavaan, elävään Jumalaan. Hän ihmisten erotessa kirkosta ei ole huolissaan kirkon rahoista, vaan siitä, mistä seurakunnan ulkopuolelle jäänyt ihminen löytää turvapaikan elämän kriiseissä. Hän on surullinen siitä, että monet kokevat Jumalan usein liian pieneksi tai jopa satuolennoksi.
Masentuneen on helppo käpertyä talven pimeässä omaan sänkyynsä, mutta kun valo keväällä lisääntyy, oma masennus tuntuu ristiriitaiselta ja ahdistus kasvaa. Tärkeää on hakea apua ajoissa. Monet palvelut ovat tukossa, mutta kirkon diakoniassa kynnys on matala ja diakoniatyöntekijän kanssa voi hätätapauksessa päästä juttelemaan vaikka samana päivänä.
Niinpä tämän päivän evankeliumissa Herramme Kristus osoittaa meille rakkauden lakia ja asettaa meidän olemaan armahtavaisen taivaallisen Isän kirkkauden säteinä lähimmäisillemme. Hän sanoo (Luuk. 6: 27-31): »Teille, jotka minua kuulette, minä sanon: Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat. Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä. Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa toinenkin poski. Jos joku vie sinulta viitan, anna hänen ottaa paitasikin. Anna jokaiselle, joka sinulta pyytää, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinulta jotakin vie. Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille.» Näin usko tulee näkyväksi rakkaudessa. Koska rakkautemme on aina liian heikko, vaisu ja itseensä käpertynyt, Herramme Vapahtaja-nimensä mukaan vapauttaa meidät siitä, puhdistaa uskomme ja asettaa meidät niin, että Jumala saa taas muodon meissä. Jos me olisimme oikeita kristittyjä, eläisimme pyhän kasteen armosta uskossa, toivossa ja rakkaudessa. Näin edellä ruotimani tökerökin mainoskampanja laittaa meille himmeän peilin kasvojemme eteen. Jumalan lempeät isänkasvot eivät näy tälle ajallemme, koska me olemme niin kauaksi erkaantuneet rakkauden laista. Aikalaisemme näkevät meidät turhia murehtimassa elämästämme, ilonpilaajiksi, siksi he kieltävät Jumalansa (Joos. 24: 21-27). Kristuksen mukaan oikea rakkaus kohdistuu niihin, jotka kaikista vähiten voivat sitä ansaita, sillä rakkautta ei voi muutenkaan ansaita. Tämä rakkauden laki ei sulaudu viime kädessä vain omaa hyvää oloa uskonnollista kokemuksista tavoittavaan fundamentalismiin, eli uskonnollisten asiakirjojen perusteella oikeassa olemisen minä-nautintoon, vaan se tavoittaa toisen hyvää oloa. Kristus itse osoittaa meille hänen kärsivää rakkauttaan sen malliksi. Risti on aina vastenmielinen ja lopettaa itsensä hemmottelun. Arkisessa elämässä eletty rakkaus ei voi suostua fundamentalistiseen itsetehosteluun, vaan suostuu tuskiin, joissa Jumalan oleminen tässä maailmassa toteutuu. Töin ja tuskin kärsivänä Jumalan palvelijana tulet Kristukseksi ja sinussa sekä lähiympäristössäsi Sana tulee lihaksi.
Kaikista selkein ohje, kultainen sääntö, joka toimii kaikkialla siellä, missä ihminen on,— riippumatta kulttuurista, riippumatta uskonnosta, riippumatta kielestä — on tämä Kristuksen sana: Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille. Jos syntisestä itsekeskeisyydestämme pääsisimme takaisin sen kultaisen säännön yksinkertaisuuteen, meillä olisi aarre taivaassa ja aarre toisten ihmisten sydämissä, kaikkialla maailmassa. Siksi kiitän ateistien mainoskampanjaa, jos se onnistuu näyttämään meille, että me olemme Jumalan hymy tässä maailmassa, hänen kätensä siellä, missä sorrutaan toimettomuuteen, hänen toivorikkaat silmänsä siellä, missä vaivutaan epätoivoon, hänen lempeä kumarruksensa lyyhistyneen puoleen. Tuskin olemassa, mutta olemassa sittenkin.
Kuule, Herra, minä uskon,
auta epäuskoista.
Näen niin kuin aamuruskon
ennen päivän koittoa.
Uuden päivän ensi säteen
kohta lohdukseni saan.
Tartu, Jeesus, heikon käteen,
älä hylkää milloinkaan. (Siionin virsi 102:3)