1. sunnuntai loppiaisesta, Mt. 3:13-17, Hans-Christian Daniel

Tulkoon tänä armon vuonna teidän kaikkien osaksi Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus.
Me kaikki elämme jatkoaikaa. Saimme aloittaa vielä tämän armon vuoden. Tuon teille terveiset Sakasta, jossa kävin hyvästelemässä kuolemansairasta isääni. Kun hän saa katsella viimeistä totuutta silmään, hän on sitä mieltä, että olemme kaikki pätkätyöläisiä, sillä kaikki toimintamme on niin vajavaista ja keskeneräistä, että kuoleman edessä ei jää ihmiselle omia tekoja esitettäviksi. Elämme pätkätyöläisen jatkoaikaa. Omat voimamme ovat heikkoja, ja kastettuina saamme luottaa siihen, että olemme kätketyt hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan. Kun omat tekomme eivät voi pysyä kuoleman kohdatessa, saamme kätkeytyä Kristuksen ansioon. —
Biologian tieteessä sanotaan elämän olevan lähtöisin vedestä. Me kristityt lisäksi tiedämme ja uskomme Raamatun mukaan elämän olevan lähtöisin Sanasta. Pyhässä kasteessa Sana ja näkyvä aine yhdistyvät sakramentiksi, jossa synnit pestään pois ja ihminen nostetaan uuteen elämään Jumalan valtakunnassa ja kirkon piirissä.
Biologian tieteessä sanotaan ihmisen koostuvan suurimmaksi osaksi vedestä. Me kristityt lisäksi tiedämme ja uskomme Raamatun mukaan, että ihmisellä on ruumiin lisäksi henki ja sielu. Sana ‘sielu’ on suomen kieleen lainattu indoeurooppalaisista kielistä. Kielitieteen mukaan mallina on ollut ruotsin sana själ tai englannin sana soul tai saksan sana Seele. Nämä indoeurooppalaiset sanat taas ovat kaikki johdannaisia ‘merta’ eli ‘vesistöä’ tarkoittavista sanoista. Voidaan sanoa sielun olevan se osa ihmisolemuksessa, joka viihtyy veden ääressä, niin kuin Jumalan Henki liikkui vetten yllä, kun maa oli vielä autio ja tyhjä ja pimeä (1.Moos.1:2). Voidaan sanoa sielun olevan sen olemuksen ihmisessä, jonka Jumala on nostanut vedestä niin kuin hän nosti pienen Mooses-pojan varmasta kuolemasta Niilin virrasta (vrt. 2.Moos.2:10). Voidaan väittää, että kristityn sielu lilluu aina kastevedessä, ja että kristitty nääntyy ilman kasteen armoa niin kuin lapsi ei voi olla äidin kohdussa ilman lapsivettä, tai niin kuin aivot painuvat toimintakyvyttömiksi, jos ne eivät ui aivonesteen täyttämässä pääkopassa. Kasteen armo on kristityn ainoa mahdollinen olotila.
Tänään kuulemme, että Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen. Ja taivaista kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt.” Sama on tapahtunut — joskin näkymättömästi — meidän jokaisen kristityn pyhässä kasteessa.
Evankelista Matteus mielellään käyttää heprean kielestä olevaa monikollista muotoa taivaat, joka tarkoittaa sekä näkyvä pilvitaivasta, sinitaivasta tai tähtitaivasta, että näkymätöntä Jumalan asuinsijaa. Jeesuksen kastehetkellä näkymätön ja näkyvä yhtyivät armon liitoksi: Jumalan Sana täytti kaiken todeten sen jo maailman alusta asti olevan tosiasian, että Jeesus on Jumalan rakas Poika. Pyhä Kolminaisuus: Isä ja Poika ja Pyhä Henki toimii tässä kohden avoimesti eli nähtävästi ja kuultavasti suoraan tässä maailmassa. Taivaat avattiin eikä niitä enää suljeta maailman loppuun asti: ei suljeta sinulle eikä minulle syntiselle.
Niin kuin enkelit jouluyönä julistavat Jumalan mielisuosiota Vapahtajan syntymän johdosta, niin kasteessa avautuvat taivaat kaiuttavat Jumalan rakkautta ja mieltymystä. Hän, joka oli synnitön, otti kasteen syntien anteeksi antamiseksi, jotta me syntiin langenneet heikot ihmiset saisimme nousta hänen kanssaan elämään tätä jatkoaikaa uskossa, toivossa ja rakkaudessa ja jotta saisimme nousta hänen kanssaan vihdoin iankaikkiseen elämään.
Tunnustakaamme uskomme Nikean uskontunnustuksen mukaan.